2.3 Arvoperusta

Oikeus ainutlaatuisuuteen, osallisuuteen ja oppimiseen

Esiopetus perustuu käsitykseen lapsuuden itseisarvoisesta merkityksestä. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi yksilönä ja yhteisönsä jäsenenä. Lapsilla on oikeus oppia sekä rakentaa käsitystään itsestään ja maailmasta omien lähtökohtiensa mukaisesti.

Oikeus iloon, erilaisuuteen ja yhteisöllisyyteen

Lapsilla on oikeus oppia leikkien ja iloita oppimastaan. Lasten aikaisemmat kokemukset ja taidot ovat osa heidän oppimisen polkuaan. Lasten erilaisuutta sekä erilaisia tapoja toimia ja oppia arvostetaan. Lasten käsityksiä ja mielipiteitä pidetään tärkeinä, ja he osallistuvat oppimisympäristöjen rakentamiseen sekä edellytystensä mukaan toiminnan suunnitteluun ja arviointiin. Lapsia rohkaistaan yhdessä tekemiseen ja yhteisöllisyyteen.

Oikeus hyvään opetukseen, kannustukseen ja ilmaisuun

Jokaisella lapsella on oikeus hyvään opetukseen. Kannustava palaute ja oikeudenmukainen kohtelu kuuluvat hyvään esiopetukseen. Lapsilla on oikeus ilmaista itseään ja ajatuksiaan, käsitellä tunteita ja ristiriitoja sekä kokeilla ja opetella uusia asioita. Esiopetus tukee lasten kykyä ymmärtää arvoja, noudattaa terveellisiä elämäntapoja sekä kehittää tunnetaitojaan ja kauneudentajuaan.

Henkilöstön avoin ja kunnioittava asenne

Esiopetuksen henkilöstön ja huoltajien yhteistyö auttaa turvaamaan lasten hyvinvointia. Esiopetuksen henkilöstön avoin ja kunnioittava suhtautuminen erilaisiin perheisiin sekä kotien erilaisiin katsomuksiin, uskontoihin, perinteisiin ja kasvatusnäkemyksiin on rakentavan vuorovaikutuksen ja opetuksen perusta [1].

[1] Valtioneuvoston asetus (422/2012) 2 §

Kestävä elämäntapa, tasa-arvo ja sitoutumattomuus

Esiopetuksessa noudatetaan kestävän elämäntavan periaatteita ja otetaan huomioon sen eri ulottuvuudet: sosiaalinen, kulttuurinen, taloudellinen ja ekologinen. Esiopetus toimintaympäristönä tukee lasten tasa-arvoisuutta. Siihen sisältyvät muun muassa mielipiteiden ja sukupuolten tasa-arvo. Esiopetus edistää lasten mahdollisuuksia kehittää kykyjään ja tehdä valintoja ilman sukupuolesta johtuvia ennakko-odotuksia ja rajoituksia. Tasa-arvopyrkimyksiä täydentää laaja-alainen yhdenvertaisuuden periaate[2]. Opetus on lapsia puoluepoliittisesti, uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta. Esiopetusta ei saa käyttää kaupallisen vaikuttamisen kanavana.

[2] Yhdenvertaisuuslaki 6 § 1 mom. (21/2004)

Kannonkosken esiopetus


Lapsi oppii leikkien, kokeillen, tutkien, toimien ja liikkuen. Keskeisenä arvona esiopetuksessa on lapsen oppimisen ilon löytyminen ja sen vahvistaminen. Lapselle tarjotaan mahdollisuus oppia itse oivaltaen, jolloin motivaatio ja kiinnostus toimintaa kohtaan yleensä lisääntyy itsestään. Näin saadaan myös tuettua lasten itseluottamuksen tunnetta. Lasten osallisuutta pyritäänkin tukemaan toiminnan suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioimisessa. Lasten kanssa suunnitellaan yhdessä toimintaa esiopetusuunnitelman pohjalta siten, että lasten mielenkiinnon kohteet ja toiveet huomioidaan toiminnan sisällöissä esimerkiksi havainnoinnin, keskustelujen ja "lasten palavereiden" avulla. Lapset arvioivat omaa oppimistaan (esim. lasten tasoiset itsearviointi"lomakkeet") sekä esiopetuksessa toteutettua toimintaa.

Turvallinen, kannustava, myönteinen ja avoin ilmapiiri on keskeisessä osassa esiopetusta. Hyvä ilmapiiri lähtee henkilöstön välisistä hyvistä vuorovaikutussuhteista. Lapsia autetaan ristiriitatilanteissa, mutta ohjataan myös tilanteiden itsenäiseen ratkaisukykyyn. Kannonkosken esiopetuksessa lapsilla on oppimisympäristönä monipuolinen ja rikas luonto rakennetun ympäristön lisäksi. Ympäristön moninaisuutta hyödynnetään opetuksessa ympäri vuoden, esimerkiksi metsämajoja rakentaen, marjoja keräten ja luonnon monimuotoisuutta ihmetellen. Luontoa opetellaan arvostamaan ja kohtelemaan kunnioittavasti. Luonnosta opetellaan nauttimaan yhdessä lasten kanssa.

Jatkumona varhaiskasvatuksesta, esiopetuksessa jatketaan tiivistä kasvatusyhteistyötä vanhempien kanssa. Yhteistyö vanhempien ja esiopetuksen henkilöstön kanssa perustuu aikuisten yhteiseen tehtävään, jonka tavoitteena on lapsen hyvinvoinnin, kasvun ja oppimisen tukeminen. Kasvatusyhteistyössä tärkeää on kuuleminen, kunnioitus ja luottamus.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä