Ysit

Oppilaanohjaus yhdeksännellä luokalla

Yhdeksäs luokka on peruskoulussa päätösten vuosi, sillä oppilaat tekevät valintoja toisen asteen opiskelupaikkaan liittyen. Oppilaanohjausta annetaan Kankaisten koululla yseille jokaisessa jaksossa tunti viikkoon. Oppituntien lisäksi oppilaille tarjotaan mahdollisuus keskustella opon kanssa kaksin tai useamman oppilaan pienryhmässä. Keskusteluja pidetään tarvittava määrä jokaisen tilanteesta riippuen, tarkoituksena selkeyttää toisen asteen opiskelupaikan valintaa.

Lisäksi ysiluokalla järjestetään seuraavia tilaisuuksia:

  • Yhteishakuilta
  • Oppilaitosvierailuja mahdollisuuksien mukaan


Opo tekee mielellään yhteistyötä oppilaiden ja huoltajien kanssa, ollaan yhteyksissä kaikissa asioissa mitkä mahtavat aiheuttaa pohdintaa.


9.luokan TET


Ysien TET on viikon mittainen. Toiveena onkin, että nuori pääsisi tutustumaan eri työpaikkaan kuin mitä on vielä peruskoulun aikana nähnyt. Voi myös olla että mielenkiinto on herännyt jotain ammattia tai työtehtävää kohtaan - nyt on hyvä tilaisuus päästä tutustumaan onko ala itselle sopiva!


TET on opetussuunnitelman mukaista toimintaa, jonka avulla pyritään antamaan oppilaille virikkeitä tulevaa uranvalintaa varten sekä parantamaan työelämän tuntemusta ja työn arvostusta nuorten keskuudessa. Kannustamme oppilaita hankkimaan TET-paikkansa itse, näin tulee samalla harjoiteltua työnhakua. Opinto-ohjaaja auttaa ja neuvoo TET-paikan etsimisessä. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä