Oppilaanohjaus

TET 2018-2019

Työelämääntutustumisen (TET) aikataulu lukuvuodelle 2017-2018

  • 7lk. Seiskojen TET on kestoltaan kaksi päivää - jokaiselle oppilaalle nimetty päivä oman koulun keittiössä ja siistijöiden mukana, ja toinen päivä huoltajan tai muun lähihenkilön työpaikkaan tutustuen.
    • Koulun sisäinen TET alkaa tammikuussa 2019 ja kestää niin pitkään, että jokainen on käynyt TETissä
    • Koulun ulkopuolinen TET on kaikilla torstai 7.2.2018

  • 8lk. viikko 15 (8.-12.4.2019)

  • 9lk. viikko 46 (12.-16.11.2018)

TET-ohjeet löydät erikseen jokaisen luokkatason sivuilta vasemmalla olevasta palkista.

Hei!

Opinto-ohjaajan rooli Kankaisten koululla on kulkea oppilaan mukana läpi yläkoulun. Tutustuminen alkaa jo kuudennen luokan lopussa, jolloin opo on mukana valmistelemassa uuteen kouluun siirtymistä. Opo on myös tukena yhdeksännen luokan jälkeisessä nivelvaiheessa, kun oppilaat siirtyvät toisen asteen opintojen pariin.

Kankaisten koululla opinto-ohjauksen oppitunnit järjestetään kahdeksannen ja yhdeksännen luokan opiskelijoille. Opon tuntien aihepiirejä ovat muunmuassa oppiminen ja opiskelu, kaverit, harrastukset ja oman elämän suunnittelu. Oppituntien lisäksi opo on mukana koulun toiminnassa järjestämässä tapahtumia ja retkiä.

Jos sinulla on asiaa opolle, voit tulla juttelemaan suoraan huoneelleni. Huoneeni löytyy Kankaisten koulun toisesta kerroksesta. Autan ja kuuntelen myös muissa ongelmissa - ethän arastele ottaa yhteyttä! Yhdessä voimme pohtia ratkaisua tilanteelle, ja teemme yhteistyötä muiden opettajien, koulukuraattorin ja koko oppilashuollon kanssa. Vaihdan myös mielelläni iloisia kuulumisia!

Kodin ja koulun välinen yhteistyö on tärkeä tukitoimi nuorten koulunkäynnille. Oppilaiden vanhemmat ja huoltajat voivat olla minuun yhteyksissä jos haluatte keskustella nuortenne koulunkäynnistä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Teen mielelläni yhteistyötä!

Terveisin,
Salla Oksanen, opinto-ohjaaja

puhelin: 040-5875 795
sähköposti: salla.oksanen@kangasniemi.fi

Facebookissa löydät minut myös nimellä Opinto-ohjaaja Salla Oksanen josta minut voi tavoittaa työaikaan.