| Oppilaiden osallisuus |
Lisätä vuorovaikutuksellisuutta ja oppilaiden osallisuutta koulussamme |
Oppilaskuntatoiminta
Oppilaskunnan hallituksen tavoitteena on edistää oppilaiden yhteistoimintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista oppilaita koskevissa asioissa.
Oppilaskunnan hallitus toimii sekä ala- että yläluokilla. Osa toiminnasta on suunnattu yläkoululaisille, osa alakoululaisille ikätasot huomioiden. Osa toiminnasta on yhteistä koko yhtenäiskoululle. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu säännöllisin väliajoin vähintään joka toinen viikko. Oppilaskunnan ohjaajina toimivat Ulla Hyvärinen, Linda Hiltunen ja Katja Heiska
Tukaritoiminta
Tukioppilastoiminta on nuorten vertaistukea toisilleen, jonka tavoitteena on edistää toiset huomioivaa käyttäytymistä koulussa, luoda koulun yhteishenkeä, torjua yksinäisyyttä ja lisätä nuorten osallisuutta koulussa.
Tukioppilastoiminta keskittyy erityisesti ala -ja yläkoulun nivelvaiheessa uusien seitsemäsluokkalaisten tukemiseen. Tukioppilailla on tärkeä rooli ottaa vastaan kaikki uudet tulokkaat kouluun ja välittää kaikille hyväksyvää ja tervetullutta ilmapiiriä. Tukarit järjestävät koulun arkeen piristävää ja yhteisöllisyyttä lisäävää toimintaa, ja ehkäisevät kiusaamista ja yksinäisyyttä olemalla tukena, silminä ja korvina vertaistensa parissa.
Tukioppilastoiminnasta on muodostettu lyhyt valinnaisaine, jonka johdosta tukioppilaille pystytään antamaan Mannerheimin lastensuojeluliiton 12 h tukioppilaiden peruskoulutus. Yhdeksäsluokkalaiset perehtyvät tukarivalinnaisessa kiusaamisen ehkäisyyn ja saavat muun toiminnan lisäksi 6h MLL:n koulutusta. Tukioppilasohjaajana toimii Anna-Leena Viitala-Willman.
Ympäristöraati
Koulussa tehdään ympäristötyötä Vihreän lipun teemojen mukaisesti. Työskentelyssä keskeisenä on oppilaiden muodostama ympäristöraati, jonka tavoitteena on suunnitella, toteuttaa ja arvioida koulun ympäistötoimia.
Ympäristöraati toimii suunnitelman mukaisesti ja pyrkii kokoontumaan säännöllisesti. Koulun ympäristötyölle on laadittu toimintasuunnitelma.
Koulu sai vuoden 2020 alussa jälleen uusittua Kestävän kehityksen sertifikaattinsa, nyt neljännen kerran. Sertifikaattia anotaan joka kolmas vuosi.
|
Oppilaskunnan hallituksen toiminta on vakiintunutta.
Alaluokkien oppilaskunta:
Oppilaskunnan kokoukset järjestettiin osittain etänä koronasta johtuen. Keväällä toiminta normalisoitui.
Toiminnan keskiössä oli tapahtumien suunnittelua ja toteutusta esim. Halloween-päivä, Kiva Kaveri -viikko, Talent ja Koulujuoksutapahtuma (Rinkeby).
Jyväskylän LastenParlamentti -työskentelyyn osallistuminen: PikkuParlamentti -toiminta vei paljon aikaa ja resursseja pyöressään etänä koronan takia. Myös LastenParlamentin hallitukseen saatiin koululta edustaja.
Yläluokkien oppilaskunta:
Oppilaita osallistavat yhteisten tapahtuminen toteutus kuten Halloween ja ystävänpäivä.
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintaan osallistuminen.
Ysien tanssiaiset
Oppilaskunnan hallitus osallistuu yhteisöllisen oppilashuollon kokoukseen. Aiheena on kouluterveyskyselyn tulokset.
Oppilaskunta arvioi vuoden suunnittelua ja toteutumista omassa kevään päätöskokouksessaan.
Tukioppilastoiminnan osalta toteutui suunnitellusti syyslukukauden toiminta (yhdeksäsluokkalaisten jatkokoulutus, seiskojen päivä, uusien seitsemäsluokkalaisten ryhmäytys). Kevätlukukaudella toiminta ei toteutunut suunnitelmien mukaan tukioppilasohjaajan sairauslomasta johtuen. Kahdeksasluokkalaisten valinnaiskurssi saatiin kuitenkin vedettyä Julia Ettasen johdolla, samoin tulevien seiskojen yläkouluun tutustuminen sekä uusien luokkien alustava ryhmäytys tukarien panostusta ysien tanssaisisiin unohtamatta. Toteuttamatta jäivät yhdeksäsluokkalaisten kiusaamisteeman oppitunnit 5-6 luokkalaisille.
Koulun KEKE-ryhmä ja ympäristöraati arvioivat toimintaa vuosittain.
|
| Huoltajien osallisuus |
Kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen.
Tarjotaan huoltajille mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa koulun toimintaan.
|
Koko koulun vanhempainilta, jonka teemana on "Kymmenen askelta kohti toimivaa kodin ja koulun yhteistyötä – kirjauksista käytäntöön". Se on kouluille suunnattu työkalu kodin ja koulun yhteistyön kehittämiseen. Suomen Vanhempainliitto on valmistellut työkalun yhteistyössä Opetushallituksen ja Förbundet Hem och Skolan kanssa.
Toukokuussa 2021 saadut työpuhelimet lisäävät yhteydenpitomahdollisuuksia. Lisäksi wilma-viestintä on aktiivista. Koulun ja kodin päivä lauantaityöpäivää ja kevätmarkkinoita ei toteuteta koronan vuoksi.
Vanhempainillat ja -tapaamiset pääsääntöisesti etäyhteyksillä.
Yhteisöllisen oppilashuollon tapaaminen ja kouluterveyskyselyn tuloksista keskusteleminen.
|
Luokanopettajien ja -valvovojien vetämät vanhempainillat elo-syyskuussa.
Koko koulun vanhempainilta 27.9.2021.
Huoltajien ja yhteisöllisen oppilashuollon tapaaminen 2.2.2022. Aiheena kouluterveyskyselyn tulokset.
|
| Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma |
Lisätään oppilaiden ja henkilöstön tietoisuutta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaista.
Luodaan keskustelua ja asetetaan konkreettisia toimenpiteitä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. |
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman päivittäminen : tilannekartoituksesta tavoitteisiin ja toimenpiteisiin.
Henkilöstön kouluttaminen.
Oppilaiden osallistaminen tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyöhön.
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyötä koordinoi erikseen nimetty kehittämisryhmä: Vivi Sippala, Katja Heiska, Suvi Känsäkoski ja Marja Hämäläinen |
Henkilöstökoulutusta kolme tuntia 24.1.2022, kouluttajana Mari-Anne Okkolin. Tutustuttiin käsitteisiin, kartoitettiin koulun tilannetta ja laadittiin tavoitteita.
|