Yläkoulun säännöt

Tikkakosken yläkoulun säännöt

Hyvät käytöstavat ovat osa sydämen sivistystä. Pitämällä huolta toisista ja koulusta, vaikutat omalta osaltasi positiivisesti kaikkien yhteiseen viihtyvyyteen. 

Yleinen käyttäytyminen


  • Jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen: Tönimiseen ja nujuamiseen puututaan. Selvissä väkivaltatilanteissa mietitään rikosilmoituksen tekeminen tilanteen mukaan.
  • Kaikkia tulee kunnioittaa: Vihapuhetta, jatkuvaa kiroilua, rasistista huutelua, syrjintää, uhkailua yms. ei hyväksytä.
  • Tahallinen koulun omaisuuden rikkominen tai muu turmeleminen johtaa korvaamisvelvollisuuteen.

Mobiililaitteet

  • Oppilas ei saa käyttää tai pitää esillä luvatta mobiililaitteita oppituntien, muun opetussuunnitelman mukaisen opetuksen ja ruokailun aikana. Lisäksi oppilaan on huomioitava, etteivät mobiililaitteet ole häiriöksi koulupäivän aikana.   
  • Jos oppilas ei huomautuksesta huolimatta laita mobiililaitetta pois, opettaja laittaa luvattomasta käytöstä wilmamerkinnän ja voi pyytää oppilasta luovuttamaan laitteen lopputunnin ajaksi. Myös ruokailun aikaisesta luvattomasta käytöstä laitetaan wilmamerkintä.
  • Kolmesta wilmamerkinnästä on seuraamuksena luokanvalvojan määräämä jälki-istunto.

Oppitunnit

  • Kengät ja takit jätetään naulakkoon ja telineisiin oppitunnin ajaksi. FYKE-luokissa (239-243) käytetään kenkiä turvallisuuden vuoksi.
  • Oppitunnilla työskennellään ohjeiden mukaan.
  • Myöhästymisestä seuraa Wilma-merkintä. Merkintä annetaan kun oppilas on selkeästi myöhässä ja luokassa toiminta on jo käynnistynyt, eli oppilas keskeyttää tulolla jo alkaneen tunnin.


Ruokailu

  • Ruokalaan ei tulla ulkovaatteilla. Päähineet otetaan pois päästä ruokapöydässä.
  • Ruokalan ovien eteen ei saa jättää tavaroita paloturvallisuussyistä.
  • Ruoka syödään pöydässä eikä sitä viedä pois ruokalasta.
  • Syönnin jälkeen poistutaan ruokalasta.
  • Ruokalaan tullaan vain omalla ruokavuorolla tai välipalalla, siellä ei hengailla muuten.
  • Kesken oppitunnin olevan ruokailun jälkeen tunti jatkuu opettajan ohjeiden mukaisesti.


Välitunnit

  • Välitunnilla käyttäydytään asiallisesti. 
  • Pitkillä välkillä (9.35-10.00) ja iltapäivällä (12.55-13.10) on sulan maan aikaan mahdollisuus mennä urheilupuiston alueelle liikkumaan ja viettämään välituntia. 
  • Koulun alueelta ei saa poistua koulupäivän aikana ilman lupaa. Koulun alueelta poistumisesta seuraa kasvatuskeskustelu.
  • Kuutosten käytävä ei ole yläkoululaisten välituntialuetta.
  • Mopoparkki ei ole välituntialuetta. Moottoriajoneuvojen annetaan olla rauhassa koulupäivän ajan.
  • Lumipalloja voi talvella heitellä ministadionilla, ei kuitenkaan toisia kohti. Muutoin lumipalloja ei heitellä.

Parkkipaikat ja kulkuneuvot

  • Polkupyörät ja skuutit pysäköidään pyöräparkkiin.
  • Skuutteja ei saa tuoda koulun sisätiloihin.
  • Oppilaiden moottoriajoneuvot pysäköidään yläkoulun liikuntahallin päätyyn (mopoparkki). Moottoriajoneuvoja ei saa pysäköidä Luonetin pihaan.
  • Moottoriajoneuvoa ei käytetä koulupäivän aikana.
Siirtymät Luonetille

  • Luonetille saa lähteä 5 min ennen tunnin alkua. Luonetille ei saa mennä viettämään välitunteja.
  • Koulupäivän aikana Luonetille/Luonetilta siirryttäessä polkupyörä on talutettava.


Muita sääntöjä:

  • Energiajuomat ovat koulussa kiellettyjä ja ne takavarikoidaan. Avaamattoman energiajuoman voi tulla hakemaan koulupäivän päätteeksi.
  • Jos koulun aikuisilla on epäilys tai havainto nuuskan, tupakan, sähkötupakan, päihteiden tai vaarallisen esineen käytöstä tai hallussapidosta, oppilasta pyydetään antamaan ne pois. Mikäli oppilas ei suostu on henkilökunnalla mahdollisuus tarkastaa reppu ja taskut. Seuraamuksena on kasvatuskeskustelu ja ilmoitus kotiin sekä tuotteiden takavarikointi. Takavarikoidut tuotteet huoltaja voi halutessaan noutaa rehtorilta.

Seuraamuksista:

  • Ensisijaisena seuraamuksena kasvatuskeskustelut keskiviikkoaamuisin klo 8. 
  • Erityisesti toistuvista tai vakavista rikkeistä jälki-istunnot keskiviikkoaamuisin klo 8.
  • Yhteydenotot huoltajaan.

Koulun on mahdollista määrätä myös muita perusopetuslain mukaisia kurinpitokeinoja ja turvaamistoimia. Näistä voi lukea tarkemmin perusopetuslaista.

Edellämainittujen lisäksi Tikkakosken yläkoulussa noudatetaan Jyväskylän perusopetuksen koulujen järjestyssääntöjä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä