Tikkakosken yhtenäiskoulun toimintaohjeet lv.2021-2022

Käytänteet ja toimintatavat

Tikkakosken yhtenäiskoulussa ovat voimassa Jyväskylän kaupungin perusopetuksen järjestyssäännöt sekä palo- ja pelastuslaki. Kaupungin perusopetuksen järjestyssäännöissä käsitellään allaolevia kohtia (linkki) mutta lisäksi joitakin kohtia on täsmennetty Tikkakosken yhtenäiskoulun näkökulmasta. 

1. Opetukseen osallistuminen

2. Tehtävien tekeminen

3. Vastuunkanto yhteisestä ja omasta omaisuudesta

- Oppitunneilla ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa ei pidetä ulkovaatteita eikä päähineitä. Ulkovaatteet jätetään naulakkoon tai säilytyskaappeihin tunnin ajaksi. Kengät jätetään niille osoitettuihin paikkoihin. 

- Polkupyörät, mopot ja moottoripyörät pidetään nillle osoitetuilla paikoilla koulupäivän ajan. Jos oppilaan koulupäivä alkaa toisessa koulurakennuksessa ja hänen tarvitsee siirtyä toiseen koulurakennukseen seuraavalle tunnille, hän voi taluttaa pyörän koulujen välisen matkan. 

4. Työrauha

5. Aikataulut ja täsmällisyys


- Oppilaan kouluaikaan kuuluvat työjärjestyksen osoittama aika välitunteineen sekä koulun järjestämät tilaisuudet.
- Välituntikello soi alakoulussa tunnin alkaessa ja päättyessä, yläkoulussa oppitunnin alkaessa, mutta päättymisajankohdan päättää opettaja.
- Yläkoululta saavutaan taito- ja taideaineiden tunnille Luonetjärven koululle viisi minuuttia ennen tunnin alkamista.

6. Ruokailu
 
- Ruokalassa ei pidetä ulkotakkeja, päähineitä eikä kenkiä.  Sinne ei myöskään tuoda ruokavälituntien aikana laukkuja tai reppuja. 

7. Koulumatkat

8. Koulualue 
Yhtenäiskoulun koulualueen kartat

- Kouluaikana ei saa poistua koulun alueelta ilman henkilökunnalta saatua lupaa. Koulun aluetta ovat Tikkakoski- ja Luonetjärvi-rakennukset piha-alueineen.

9. Hyvä käytös
- Hätätilanteissa, tapaturman sattuessa tai tulipalovaaran kohdatessa toimitaan koulun turvallisuus- ja kriisiisuunnitelmien mukaisesti. Hätätilanteesta, tapaturmasta tai tulipalovaarasta on aina viipymättä ilmoitettava henkilökunnalle.

10. Koulurauha ja kurinpito

-Rangaistukset kirjataan Wilma-järjestelmään.

11. Mobiililaitteiden käyttö