Tiedote ja kirjeitä koulutulokkaiden vanhemmille 2017

Kirjeitä tulevien eppuluokkalaisten vanhemmille nykyisiltä epuilta

1b luokan terveisiä

Ennen kuin koulu elokuussa alkaa vanhempi voi auttaa uutta eppua kannustamalla. On tärkää myös auttaa eppua esim. kertomalla turvallisuusasioita.
Koululainen tarvitsee penaalin, repun, kynän, terottimen, viivottimen. Hyvä reppu on sellainen iso, johon mahtuu kirjoja. Hyvä reppu on keskikokoinen. Jos koululainen tykkää jostain repusta tosi paljon, sellaisen hankkimista kannattaa harkita. Hyvä reppu tuntuu hyvältä selässä, eli reppua kannattaa kokeilla ennen ostamista. Repussa olisi hyvä olla myös sellainen juomapullojuttu ja monta taskua.

Aamulla kun koululainen herää on tärkeä laittaa aamupalaa. Joillekin epuilla herääminen voi olla vaikeaa, mutta vanhempien ei kannata antaa periksi. Kyllä se eppu sieltä nousee. Vanhempi voi valita epulle kouluvaatteet valmiiksi. Myös ulkovaatteet voi laittaa esille, niin koululainen löytää ne helpommin.

Koulumatkassa vanhempi voi auttaa niin, että sanoo: "Hyvää koulupäivää". Ekalla kerralla on hyvä neuvoa reitti kouluun ja myös kotimatka. Äitin ja isän pitää vielä varmistaa, ettei lapsi eksy matkalla.

Vanhemmat voivat auttaa läksyasioissa tarkastamalla ja neuvomalla.
Läksyjä koulussa tulee yleensä sopivasti, joskus liian vähän.

Kun koulupäivä/Jälkkäri on ohi, niin on hyvä kysyä eppuluokkalaiselta:"Oliko hyvä koulupäivä?".
Illalla kotona eppuluokkalaista vanhemmat auttavat leikkimällä, antamalla joskus välipalaa, ja joskus antamalla vähän karkkia. Myös tietokonepelejä voi joskus antaa eppuluokkalaisen pelata. Lepääminen antaa epulle voimia.

Ihan huippu eppuluokkalaisen vanhempi on
- tosi kiltti
- antaa pelata videopelejä
- jos koulussa on tapahtunut jotain, niiin lohduttaa

1a luokan terveisiä

Kun eppuluokka alkaa on isin ja äidin tärkeä muistaa, että hankkii hyvän repun. Se on sellainen jossa on hyvin kiva olla. Hyvä reppu ei ole myöskään liian iso, ettei huku sen alle. Ja se ei mene rikki.

Aamuisin vanhempien on tärkeä herättää koululainen. Jotkut kyllä voi osata herätä itse.Jos vaikka eppuluokkalainen ei osaa kelloa, vanhemmat voi näyttää, mihin aikaan pitää lähteä. Aamupala pitää laittaa myös.

Kun koulupäivä on ohi, kannattaa äitin tulla hakemaan. Jos eppuluokkalainen on väsynyt, hänelle voi antaa mahdollisuuden päiväuniin. Eppuluokkalainen on (aina) nälkäinen, niin vanhempien pitää laittaa ruokaa esim.makaronilaatikkoa tai muuta terveellistä.

Eppuoluokkalainen voi tarvita välillä apua läksyissä. Jotkut eppuluokkalaiset toivoo, että vanhemmat tarkistavat läksyt. Kaikki opet toivoo sitä. Läksyjä tulee joskus sopivasti, joskus liikaa ja joskus liian vähän.

Ihana eppuluokkalaisen vanhempi on
- niin kiltti
- ei oo liian tiukka
- välillä antaa pelata pleikkarilla
- sellainen joka auttaa
- sellainen, että voi olla välillä tiukkakin
- hassutteleva