Kouluruokailu

Puutarhan antimet


Ruokalamme nimi on Puutarha.
Nimi valittiin uuden rakennuksen arkkitehtikilpailun nyt toteutetun voittajatyön mukaan. Arkkitehtina toimi Sari Nieminen.


Koko talon yhteinen ruokasali

Puutarhan antimia nauttii päivittäin kaikki päiväkodin lapset lukuun ottamatta ihan pienimpiä Nuppuja sekä koulun oppilaat. Ruokailuja valvovia aikuisia on n. 30, silti korkea ja valoisa ruokasali ei tunnu ahtaalta ruuhkaisimpanakaan aikana.

Ruokailuun on varattu on 20 minuuttia. Ruokailuun mennään joustavasti luokittain oman luokan ruokailuvuorolla. Niin ruokalassa kuin muuallakin on erityisesti otettava huomioon muut liikkujat. Isompi väistää aina pienempää. Opettaja, joka tuo ryhmän ruokailuun myös valvoo sen.

Ruokailuvuorot:

1.-6. luokilla klo 10.15 alkaen erillisen aikataulun mukaisesti. Päiväkodin ryhmät ruokailevat yhdessä koululaisten kanssa klo 10.45-11.30 välisenä aikana.

Ruoan tarjoilu koululaisille päättyy klo 12.05.


Syömme hyvää kouluruokaa

Nauttimamme kouluruoka valmistetaan Syrjälän keskuskeittiöllä, mistä se kuljetetaan autoilla lämpölaatikoissa koululle. Raaka-aineet ovat ensiluokkaisia pääosin kotimaisia. Ruokalistat laatii ruokahuoltopäällikkö yhdessä pääemännän kanssa. Ruokalistan suunnittelussa otetaan huomioon vuosien kokemuksien lisäksi opetushallituksen antamat ohjeet kouluaterian perusteista:

• antaa 1/3 päivän ravinnon tarpeesta
•monipuolistaa ruoka-tottumuksia