Retket

Koulun ulkopuolinen opetus Jyväskylässä

Suomen perustuslain mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppilaalle maksutonta perusopetusta ovat koulun toimintasuunnitelmaan kirjatut retket, vierailut ja muu vastaava koulun ulkopuolella tapahtuva toiminta. Koulun ulkopuolisen opetuksen sisältö liittyy aina opetussuunnitelmaan, joko tiettyyn oppiaineeseen, eri oppiaineiden muodostamaan kokonaisuuteen tai aihekonaisuuksien sisältöihin. Jyväskylän kaupungissa osa koulun ulkopuolisesta opetuksesta on kaikille oppilaille kuuluvaa ja osa harkinnanvaraista ja vapaaehtoista, kunkin koulun oman toimintakulttuurin mukaista toimintaa.

Toimintaa voidaan rahoittaa myös vanhempien tuella. Esimerkiksi vapaaehtoinen leirikoulu on mahdollista toteuttaa, mikäli vanhemmat sitoutuvat varainhankintaan. Koulun toimintasuunnitelmaan kirjataan tältä osin, että varainhankinta on täysin vanhempien tehtävänä ja heidän vastuullaan. Koulun ja opettajan on oltava selvillä rahojen hankkimisesta ja vanhempien siihen tehtävään valitsemasta vastuuhenkilöstä. Rahoituksen hankkimiseksi tehty työ ei saa olla edellytys, este tai kynnys leirikouluun tai kouluretkeen osallistumiselle.

Opintoretkestä ja leirikoulusta tehdään aina suunnitelma (liite), josta selviää tavoitteet, järjestelyt ja valvontavastuut (mies- ja naisvalvojat). Rehtori hyväksyy suunnitelman ennen retkelle lähtöä.
Harkinnan varaisesti toteutettava koulun ulkopuolinen opetus Jyväskylässä
Koulun ulkopuolisen opetuksen ohjeet