Työhyvinvointi

Työhyvinvoinnin tukeminen ja työkyvyn hallinta koulullamme

Keskeiset painopisteet koulussamme

Opettajien ja ohjaajien työmäärät käydään yhteisesti läpi ja pyritään luomaan jokaiselle ryhmät ja tehtävät, jotka edesauttavat työhyvinvointia, työn mielekkyyttä ja työssä viihtymistä. Jokaisen työntekijän omia vahvuusalueita pyritään korostamaan.

Organisaatio on pyritty rakentamaan niin, että jokainen on osa sitä ja tietää kuinka toimia, kenen puoleen kääntyä pulmatilanteissa ja esille nouseviin ongelmiin pyritään löytämään ratkaisu. Rehtori ja apulaisrehtorit ovat nopeasti tavoitettavissa. Opetukseen, oppilaisiin tai perheiden yhteydenottoihin liittyviä pulmatilanteita ei suositella ratkaistavaksi yksin. Apua ja tukea on saatavilla.

Ammatillisen osaamisen kehittämiseen kannustetaan ja koulutuksiin pääsy pyritään varmistamaan.

Työyhteisön avoimuutta korostetaan. Onnistumisia ja epäonnistumisiakin jaetaan yhdessä.

Työhyvinvointiryhmä järjestää toimintaa sekä työaikana että sen ulkopuolella. Työajan ulkopuoliseen toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista - ja osin omakustanteista.

Työolot ovat pääsääntöisesti hyvät uudehkossa koulurakennuksessa. Kaikki työskentelevät saman katon alla, joten tiedottaminen ja asioiden hoito on joustavaa. Rakennukseen ja sen tekniikkaan liittyvät mahdolliset pulmat nostetaan avoimesti esiin ja niihin pyritään löytämään pikainen ratkaisu.


Taso Painopiste Käytännön toiminnot Arviointi
Organisaatiotaso Työhyvinvointia tukevat työskentelyolosuhteet 
 
Työskentelytilat ovat puhtaita ja tarvittavan tilavia. Ilmanvaihto toimii ja sisäilma on puhdasta. Työskentelyyn tarvittava tekniikka toimii, esimerkiksi videotykit yms. 
työnantaja tarjoaa työhyvinvointietuja, kuten liikunta- ja kulttuurietuja. Tarvittaessa työnantaja tarjoaa työnohjausta tai koulutusta, jotka tukevat työyhteisön mahdollisia haasteita.
 
Jokainen kokee olevansa osa organisaatiota ja tietää kuinka toimia, kenen puoleen kääntyä pulmatilanteissa ja esille nouseviin ongelmiin pyritään löytämään yhdessä ratkaisu.
Luokkatilajärjestelyt eivät toimi (kaikki alaluokat eivät mahdu samalle puolelle). 

K3-luokan sisäilma huonoa. Yläkoulun puolella toimii vaihtelevasti. Henkilökunnan huoneessa ei tunnu happi riittävän, un on paljon ihmisiä paikalla. Tykit ja tietokoneet eivät aina toimi. 

Liikunta- ja kulttuuriseteliä toivottaisiin jatkossakin. Kaupunki on tarjonnut jonkin verran kulttuurietuja. 

Työntekijä tietää keneltä saa apua tarvittaessa. Rehtorit ovat olleet tarvittaessa tukena pulmatilanteissa.



 
Esimiestaso Avoin ja kannustava johtaminen  Ammatillisen osaamisen kehittämiseen kannustetaan ja koulutuksiin pääsy pyritään varmistamaan.
Jokaisen työntekijän omia vahvuusalueita pyritään korostamaan. Rehtori ja apulaisrehtorit ovat nopeasti tavoitettavissa. Esimiehen luokse tulisi olla helppo mennä keskustelemaan vaikeistakin asioista. Rehtori pitää huolen, että kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti. Esimiehen vastuulla on, että työtaakka on sopiva kaikille.
Koulutuksiin kannustetaan. Toivotaan, että koulutukset ovat työpäivän aikana, jolloin se tukee työhyvinvointia. 

Koemme, että työntekijän vahvuusalueita hyödynnetään. 

Rehtorilla on ovi auki ja on helppo mennä juttelemaan vaikeustakin asioista. 

Rehtori ottaa puheeksi työntekijöiltä nousseet epätasa-arvoa aiheuttaneet asiat. Niihin pyritään löytämään ratkaisu. 

Työyhteisötaso Vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri Työyhteisön avoimuutta korostetaan. Onnistumisia ja epäonnistumisiakin jaetaan yhdessä. 
Yhdessä tekemistä lisätään mahdollisuuksien mukaan. Järjestetään erilaisia retkiä ja tapahtumia työpäivän ulkopuolelle ja työpäivän aikana. Työskentelytilassa annetaan tarvittaessa työrauha. 
Työyhteisömme ilmapiiri on avoin ja toisia tukeva. 

Syysretket ja muut tapahtumat lisäävät yhteenkuuluvuutta työyhteisössämme. 

Tänä vuonna on ollut paljon monipuolista tyhy-toimintaa. 


Yksilötaso Työn rajaaminen Oman työn rajaaminen on tärkeää. Siihen tulisi kannustaa sekä työnantaja, esimies että työyhteisö. On tärkeää seurata omaa ys-aikaa, jotta työntekijä voi mennä tarvittaessa keskustelemaan työaikansa rajaamisesta myös esimiehen kanssa. Työntekijä ei jää yksin haastavien asioiden kanssa vaan saa tukea kollegoiltaan ja esimiehiltään. Terveelliset elämäntavat tukevat työssäjaksamista. Rehtori kannustaa työn rajaamiseen.

Etämahdollisuus joihinkin kokouksiin koetaan työhyvinvointia lisäävänä. 

Apua saa, kun pyytää. 

Ys-ajan seuraaminen koetaan turhaksi ja kuormittavaksi.