Harrastetoiminta

Lasten ja nuorten harrastustoiminta käynnistyy Jyväskylässä

Lasten ja nuorten harrastustoiminta käynnistyy Jyväskylässä

Jyväskylässä on tarjolla monenlaisia harrastusmahdollisuuksia alkavana syksynä. Koulujen kerhotoiminta alkaa syyskuussa ja urheiluseurat sekä yhdistykset järjestävät ilta-aikaista harrastustoimintaa lapsille ja nuorille. Jyväskylän kaupungin LiikuntaVeturi tarjoaa maksutonta ja ohjattua liikuntaa 9–12-vuotiaille, 13–19-vuotiaille liikuntaa tarjoaa puolestaan LiikuntaLaturi.

Koulujen kerhotoimintaa, aamukerhoja ja Jälkkäreitä

Koulujen kerhotoimintaa aloitellaan kouluilla syyskuun alussa. Toiminta on oppilaille monipuolista ja laadukasta vapaa-ajantoimintaa, joilla mahdollistetaan lapsille ja nuorille yhdenvertaiset harrastusmahdollisuudet.

Koulujen kerhotoimintaa järjestetään koulun toiminta-aikana eli arkisin ennen kello 17. Pääsääntöisesti kerhot pyörivät iltapäivisin koulupäivän jälkeen, mutta myös aamukerhoja ja pidennetyillä välitunneilla toimivia kerhoja järjestetään jonkin verran.

Tarkemmat tiedot oman koulun kerhotoiminnasta löytyvät koulujen kotisivuilta, peda.netistä.

Maksuttoman harrastustoiminnan lisäksi kouluilla järjestetään myös 1–2-luokkalaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa Jälkkäriä.

Kerhoja ohjaavat niin koulun oma henkilökunta kuin ulkopuoliset toimijat, kuten esimerkiksi urheiluseurat ja erilaiset järjestöt. Näin saadaan aikaan monipuolinen harrastustarjotin, jolla mahdollistetaan oppilaille kerhoja esimerkiksi kuvataiteiden, musiikin, liikunnan ja ilmaisun osa-alueilta.

LiikuntaVeturi – liikkumisen riemua perheille ja 9–12-vuotiaille

LiikuntaVeturi on kaupungin liikuntapalvelujen perheiden ja 9–12-vuotiaiden lasten maksuton liikuntatuote. Mistään liikuntalajista ei tarvitse olla aiempaa kokemusta. Osallistuminen vaatii ainoastaan hitusen uteliaisuutta. Tutustu LiikuntaVeturiin tarkemmin täällä.

LiikuntaLaturi:

  • Avointa ja maksutonta 13–19-vuotiaille
  • Paikan päällä on osaavat ja innostavat ohjaajat
  • Ei vaadi aiempaa kokemusta
  • Ei ennakkoilmoittautumista – aloittaa voi miltä kerralta vain ja voi käydä kokeilemassa kerran tai kiertää vaikka kaikilla vuoroilla
  • Kannustetaan kaverikin mukaan liikkumaan!
  • Lisätietoa LiikuntaLaturista

Ryhmiä ohjaavat eri urheiluseurojen ja kaupungin liikuntapalvelujen ohjaajat. Kannustetaan nuoret mukaan kokeilemaan ja pitämään hauskaa LiikuntaLaturissa!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä