Englanti - Laura Hartikainen

Yleistä infoa

Lohikosken koulun englannin aineenopettajana toimii Laura Hartikainen. Laura on tänä vuonna puoliksi työkierrossa, joten hän opettaa Lohikoskella vain ti (pari tuntia), ke ja pe. Tuolloin hänet tavoittaa Wilma- viestillä (paras tapa), sähköpostitse tai työnumerosta (puhelimeen vastaaminen on kuitenkin haastavaa opetuksen aikaan). Laura opettaa englantia tänä vuonna vain kolkeille ja viikeille. Sanna Kurhinen opettaa englantia nelkeille ja kuukeille. Eppujen ja toppujen, samoin kuin erityisluokkien englannin opetuksesta vastaavat omat luokanopettajat.

Seuraavat tiedot koskevat erityisesti Lauran oppilaita: Englannista tulee läksyä lähes joka tunnilta, koska kertaaminen on kielen oppimisen kannalta olennaista. Läksyt merkataan tunnilla kirjaan ja ne löytyvät myös Wilmasta (jos ope on esim. kipeänä ja siksi poissa, ei läksyjä löydy Wilmasta).
Läksynä annettavien tehtäväkirjan tehtävien lisäksi tekstikirjan tekstikappaletta ja sanastoa kannattaa kerrata joka tunnin jälkeen, vaikkei ope erikseen siitä mainitsisi. Näin esimerkiksi sanasto jää paremmin muistiin. Teemme lukuvuoden aikana monta sanakoetta, joten on tärkeää, että sanastoa harjoitellaan pitkäjänteisesti. 

Tieto sanakokeista ja isoista kokeista tulee Wilmaan samana päivänä kun kokeesta on ilmoitettu oppilaille. Sanakokeista annetaan tieto yleensä koetta edeltävällä tunnilla, kuitenkin niin ettei koe ole heti seuraavana päivänä, jos luokan englannin tunnit ovat peräkkäisinä päivinä viikolla. Kertauskokeet eli isot kokeet ilmoitetaan viikkoa ennen koetta, niiden lähestymisen voi itsekin päätellä siitä, että Unit eli jakso alkaa olla lopuillaan. Jokaisessa isossa kokeessa on yksi Unit, eli käytännössä kolme kappaletta sanastoineen ja kielioppeineen.
Sanakokeiden ja isojen kokeiden tulokset tulevat Wilmaan. 

Jos jokin asia englannin opiskelussa askarruttaa, niin ottakaa matalalla kynnyksellä yhteyttä, paras keino siihen on Wilma-viesti. Tukiopetusta saa tarvittaessa!

Go for it! ja Sanoma Pron Arttu-sovellus

Meillä on käytössä Go for it! -kirjasarja, johon kuuluu kätevä Arttu-sovellus, jonka avulla voi kuunnella kaikki tekstikirjan kappaleet ja laulut. Artun voi ladata puhelimeen/tablettiin omasta sovelluskaupasta ilmaiseksi, eikä se vaadi rekisteröitymistä. Artun käyttöönottaminen on erittäin suositeltavaa, sillä se on ainoa keino kuunnella kirjan kappaleet kotona ja esim. harjoitella ääntämistä toistamalla kirjan lauseita Artun esimerkin mukaan.

Ohjeet Artun käyttämiseen:
  1. Lataa maksuton sovellus sovelluskaupastasi. Avaa Arttu laitteellasi. Sovellus saattaa kysyä lupaa käyttää laitteesi kameraa. Anna lupa, sillä sen antaminen on edellytys sovelluksen toiminnalle.
  2. Avattuasi Artun voit siirtyä valitsemaan kirjoja Kirjani-näkymään. Tee se joko kohdistamalla laitteesi kamera kirjan kanteen tai valitsemalla kirja plus-painikkeella avautuvasta hakuvalikosta. Kirjoita esim. Go for it 3 workbook/textbook, molemmat löytyvät erikseen. 
  3. Valitse käyttämäsi oppikirja. Siniset pallurat näyttävät miltä sivuilta Arttu-sisältöä löytyy. Etsi sivu kirjasta ja katso sitä laitteen näytöstä, ikään kuin ottaisit kuvan.
  4. Arttu tunnistaa sisällön ja kuvaan ilmestyy sininen kuulokkeiden kuva. Painamalla tätä kuviota sisältö avautuu.
Lisätietoa: https://www.sanomapro.fi/arttu/

Important Dates

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 49

1 December 2025 Thursday
2 December 2025 Thursday
3 December 2025 Thursday
4 December 2025 Thursday
5 December 2025 Thursday
6 December 2025 Thursday
7 December 2025 Thursday

Viikko 50

8 December 2025 Thursday
9 December 2025 Thursday
10 December 2025 Thursday
11 December 2025 Thursday
12 December 2025 Thursday
13 December 2025 Thursday
14 December 2025 Thursday

Viikko 51

15 December 2025 Thursday
16 December 2025 Thursday
17 December 2025 Thursday
18 December 2025 Thursday
19 December 2025 Thursday
20 December 2025 Thursday
21 December 2025 Thursday

Viikko 52

22 December 2025 Thursday
23 December 2025 Thursday
24 December 2025 Thursday
25 December 2025 Thursday
26 December 2025 Thursday
27 December 2025 Thursday
28 December 2025 Thursday

Viikko 1

29 December 2025 Thursday
30 December 2025 Thursday
31 December 2025 Thursday
1 January 2026 Thursday
2 January 2026 Thursday
3 January 2026 Thursday
4 January 2026 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna