Syyslomaan asti olemme ulkona, jonka jälkeen siirrymme sisäliikuntaan.
Turvallisuus: Turvallisuuden takaamiseksi on noudatettava liikunnanopetuksen turvallisuusohjeita ja opettajan ohjeita. Siirtyminen liikuntapaikoille on tapahduttava annettujen ohjeiden ja liikennesääntöjen mukaan. Lisäksi pitkä tukka tulee olla kiinni ja korut otettava pois.
Pientä sadetta emme pelkää, mutta kaatosateen uhatessa varapaikkana toimii koulun liikuntasali.
Ulkoliikunnassa on oltava sään mukainen varustus, talvella pipo ja hanskat. Kostealla kelillä muista vaihtokengät ja sukat vaihtovaatteiden yhteydessä.
Sisällä tunneilla ollaan paljain jaloin tai sisäliikuntaan tarkoitetuilla kengillä, sillä sukat ovat vaarallisen liukkaat.