13.2.2023
13.2.2023
Tapaamisessa paikalla 5 vanhempaa, 2 koulun ja 1 esikoulun edustaja
- 15.2. klo 14.15. KOR-tapaaminen (Koulun yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä), johon VATO:kin kutsuttu. Aiheena Kuokkalan alueen kouluikäisten lasten ja perheiden hyvinvointi, ideoita yhteistyön tiivistämiseen eri toimijoiden kesken.
Keskusteltiin eri toimijoiden yhteistyön tiivistämisestä. Mahdollisuus tehdä kouluunilmoittautuminen työntekijän kanssa. VATO mukaan erilaisiin koulun järjestämiin tapahtumiin. Varhaisen tuen palvelut: olisi hyvä, että tulisivat tutuksi ja ihmiset osaisivat hakeutua palveluiden piiriin; ihmisten tarinoita siitä, miten palveluista on ollut hyötyä; vanhempainilloissa esittelemässä toimintaansa; kouluuntulotarkastuksen yhteydessä terkkari voisi antaa esitteen mukaan; ilmoittelevat toiminnastaan Wilma-tiedotteina, mutta ne jäävät helposti huomaamatta. Yhteistyö psykologien/ psykologiopiskelijoiden kanssa: tietoa mielenterveysasioista, projekteja yms.
- Lauantai 6.5. koulupäivä, urheiluteemainen päivä. VATO voisi osallistua esim. makkaran- ja vohvelinpaistoa. Urheiluseuroja esittäytyy. Ehdotettiin, että mukaan voisi tulla myös esim. varhaisen tuen palvelut, Nepsy-pysäkki, poliisi.
- 27.3. klo 18 vanhempainilta Paremmin yhdessä, aiheena mm. koululaisten kesätekeminen. VATO:n toimintaa voisi mainostaa siellä
- Some-vanhempainilta:
* Jani ottanut yhteyttä kasvatusohjaajiin ja asiantuntijoihin
* Someriippuvuus, somen käyttöajat, pelien ikärajat. Suunnataan koko koulun vanhemmille. Hybridimalli, mahdollisuus etäyhteyteen.
* Ennakkokysely perheiden somenkäytöstä: tarkoituksena herättää keskustelua kotona perheen kesken. Kyselyn perusteella asiantuntija suuntaa omaakin puheenvuoroaan. Kysytään lupa kyselyn käyttöön + lisätään maininta peleistä ja Youtube. Koulu tekee kyselyn Google Formsiin, anonyymit vastaukset.
* Viikko 12 koululla riippuvuuksiin (päihde-, peliriippuvuus) liittyvä teemaviikko -> kysely samalla viikolla (asiaa käsitellään myös koulussa oppilaiden kanssa) -> vanhempainilta vk 13, alustavasti sovittiin to 30.3. klo 18.00.
- Yläkoulun kuntosalille ostetaan levypainoteline (79 €)
- Kalenterien sponsorimaksuja saamatta vielä yhdeltä yritykseltä
Seuraava tapaaminen ti 28.3.2023. klo 18. Aiheina mm. Some-vanhempainilta ja stipendit