Oppiminen ja arviointi
Arviointi toteutetaan kaksi kertaa vuodessa, syys- ja kevätlukukausien päättyessä. Keltinmäen koulussa syyslukukauden arviointi tapahtuu arviointikeskustelun muodossa. Arvointikeskustelu on vähintään 30 minuutin vuorovaikutuksellinen keskusteluhetki oppilaan, vanhempien ja opettajan kesken.
Arvioinnissa noudatetaan voimassa olevia arviointiohjeita (opetussuunnitelma ja Jyväskylän kaupungin opetustoimeen laaditut ohjeet). Arvioinnin perustana on sekä tuntiaktiivisuus että koesuoritukset tai muut näytöt. Jokainen oppiaine arvioidaan omana kokonaisuutenaan. Ainekohtaisesti arvioinnista saa lisätietoja saat luokanopettajalta tai kyseisen aineen opettajalta.
Vuosiluokat 1 - 5
Vuosiluokilla 1-5 oppiaineiden arviointi perustuu vuosiluokkaistettuihin tavoitteisiin ja ne arvioidaan muodossa tavoitteet saavutettu/ ei saavutettu. Oppimäärän tavoitteet on hyväksytysti saavutettu, kun ko. tavoitteista on kokonaisarvioinnin näkökulmasta saavutettu ensimmäinen taitotaso (ns. minimitaso).
Kuudes luokka
Kuudennella luokalla arviointi perustuu hyvän osaamisen kuvaukseen (huomaa ero vuosiluokkiin 1-5!).
Kuudennen luokan lukuvuosiarvioinnissa käytetään seuraavia periaatteita:
- suoritus on hylätty (ns. arvosana 4 ja ehdot), kun oppilas ei ole saavuttanut kokonaisarvioinnin näkökulmasta oppimäärän tavoitteiden ensimmäisiä taitotasoja (= Suoritus on hylätty)
- ei ole saavuttanut määriteltyä hyvän osaamisen tasoa yhdessäkään tavoitteessa (= Ei ole saavutettu)
- on saavuttanut vähintään yhdessä tavoitteessa hyvän osaamisen tason (= On saavutettu osittain)
- on saavuttanut kokonaisarvioinnin näkökulmasta hyvän osaamisen tason (= On saavutettu)
- on ylittänyt määritellyn hyvän osaamisen tason (= On ylitetty).
Itsearviointia toteutetaan ainekohtaisesti eri aineiden opetukseen soveltuvalla tavalla.