Tikkalan koulu

Unesco-kouluna 1994- Maailmanperinnöstä voimaa -hanke

UNESCO:n peruskirjan mukaan sen päämääränä on edistää rauhaa ja turvallisuutta edesauttamalla kansojen välistä yhteistyötä koulutuksen, tieteen ja kulttuurin alalla. Pyrkimyksenä on täten edistää sekä em. tavoitetta että oikeudenmukaisuutta, laillisuutta ja ihmisoikeuksia. Perusvapauksia tulee kunnioittaa maailmanlaajuisesti riippumatta ihon väristä, sukupuolesta, kielestä tai uskonnosta.
Meidän lapsemme ovat maailman hyväosaisia kansalaisia, sillä heillä on mahdollisuus käydä koulua ja syödä itsensä kylläisiksi. Edustamme hyväosaisuudessamme pientä vähemmistöä koko maapallolla. Toteuttaakseen näitä ajatuksia käytännössä UNESCO käynnisti vuonna 1953 ASP-kouluverkkohankkeen. Nykyään projekti on käynnissä 172 maassa, ja siihen kuuluu yli 7500 koulutusalan instituutiota; esiopetusta, ala- ja yläkouluja sekä ammatillisia oppilaitoksia.
Suomessa Unesco-oppilaitoksia on ollut 1960-luvun alusta lähtien, tällä hetkellä 64. Toimintaa koordinoidaan Opetushallituksesta ja ohjataan Suomen UNESCO -toimikunnasta.
Tikkalan koulu on toiminut Unesco-kouluna vuodesta 1994.

PAINOPISTE KULTTUURIPERINNÖSSÄ JA IHMISOIKEUKSISSA
Koulussamme Unesco-koulujen arvopohjaa toteutetaan koulun arjessa sekä omina paikallisuudesta että Unescon peruskirjasta esiin nousevina teemoina oppilaiden ikä- ja kehitystason mukaisesti. Maailamperintökokonaisuus toteutetaan säännöllisesti osana omaa opsia joka 2. vuosi. Epputoput tutustuvat Petäjäveden vanhaan kirkkoon. 3.-4. lk tutustuu Suomen maailmanperintökohteisiin ja 5.-6.lk maailman kohteisiin. Toinen säännöllinen teema on Ihmisoikeudet/Lasten oikeudet, joka sidotaan joko yhdessä elämisen sääntöjen, oikeuksien ja vastuun käsittelyyn lukuvuoden alussa koko koulun kesken tai toteutetaan omana jaksonaan Lasten oikeuksien päivän tienoilla.
Toimimme säännöllisessä yhteistyössä Jyvässeudun Unesco-koulujen, Norssin alakoulun, Viitaniemen yläkoulun, Kilpisen yläkoulun, Lyseon, OKL:n ja Kristillisen opiston kanssa.

MAAILMANPERINNÖSTÄ VOIMAA - VERKOSTOYHTEISTYÖSSÄ
2016 syksyllä käynnistyi Korpilahden Humakin koordinoima ja JyväsRiihen rahoittama laaja yhteistyöhanke kohteena Struve/Korpilahden Oravivuori ja Petäjäveden vanha kirkko. Tavoitteena on paitsi kehittää kohteiden matkailumahdollisuuksia, myös löytää niille sopivia tuotteistamiskeinoja, lisätä niiden näkyvyyttä ja kehittää kohteiden oppimismahdollisuuksia lasten ja nuorten parissa. Mukana on laaja kattaus mm. yrittäjiä, kaupungin matkailuväkeä, Keski-Suomen Museon edustajia, matkailuväkeä, Korpilahden teatteri, koulujen edustajia, OKL Jyväskylä. Hanke kuuluu Humakin kulttuurituottajien opintoihin. Tulemme kehittelemään mm. elämysretkeilyä Struvelle, roolioppimista Petäjävedelle, mahdollisesti verkkomateriaalia lapsille ja nuorille. Ideana on myös muotoilukasvatus ja matkamuiston suunnittelutyö koulussa.

2016 Ihmisoikeudet (Jyvässeudun Unesco-koulut)

Yhdessä Jyvässeudun Unesco-koulujen kanssa toteutimme Ihmisoikeusoppimista 2016-2017. Yhteistyökumppaniksi saimme Jyväskylän avoimen yliopiston draamakasvatuksen täydennyskouluopiskelijat. Kerroimme opiskelijoille toiveistamme; ihmisoikeuksia ja lasten oikeuksia draaman keinoin, kokemuksellisuutta, elämyksellisyyttä yhdessä toimien. Opiskelijat suunnittelivat n. 3 tunnin kokonaisuuden, jota toteutettiin eri kouluasteilla hieman eri tavoin. Työskentelytavaksi valikoitui prosessidraama, joka oli onnistunut menetelmä ihmisoikeudellisten asioiden kokemiseen meillä, joilla ei samanlaisia ihmisoikeusloukkauksia ole verrattuna siihen, mitä monissa sotaa ja kärsimystä kokevissa maissa on.
Aiemmin tutustuttiin YK-asioihin 70-vuotispäivän tiimoilla, ihmisoikeuksiin ja lasten oikeuksiin. Varsinainen draamapäivä toteutettiin tämän jälkeen.
Draamapäivässä kukin ryhmä jaettiin kahtia, molemmat loivat oman elinympäristönsä ja sinne kulttuurisia piirteitä, tervehdyksiä, sanontoja jne. Elo oli rauhaisaa, draaman keinoin tehtiin työtä ja vietettiin aikaa omalla saarella. Tulivuorenpurkaus ajoi toisen heimon maanpakoon ja vieraan heimon luo asumaan. Kohtaamiset toivat mukanaan jännitystä ja epävarmuutta, yhteydenottojakin. Lopussa tehtiin kuvittelumatka tulevaisuuteen, missä itse kunkin roolihahmo on vuosien päästä.
Lasten oikeudet koottiin näkyville ja niistä jokainen sai poimia ja kertoa toisille niitä oikeuksia, jotka kokemuksiin liittyivät. Esiin kaivettiin myös varsinainen ihmisoikeuksien julistus.

KURKKAA KUVIIN JA TUNNELMIIN: https://peda.net/id/2d37b362e:atom
Ja alta näet, miten draamaopiskelijat markkinoivat päivää koululaisille.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä