Tukiopetus

Tukiopetus

Tukiopetusta antavat niin aineenopettajat kuin erityisopettajatkin.

Opettajat kokoavat tukiopetusryhmäänsä oppilaita mahdollisuuksien mukaan rinnakkaisluokilta. Näin toimien useampi opettaja ei anna samaan aikaan samasta aihepiiristä tukiopetusta.

Tukiopetusta annetaan, mikäli oppilas, huoltaja tai opettaja sitä ehdottaa ja tukiopetuksen tarve on ilmeinen. Oppilaan omaa vastuuta korostetaan tukiopetuksen järjestämiseksi - oppilaan tulee osallistua myös oppitunteihin (vrt. luvattomat poissaolot).

Tukiopetusta voi antaa myös ennakoivana opetuksena, eli opettaja opettaa oppilaalle asian keskeiset sisällöt jo ennen kuin asia tulee esille isommassa opetusryhmässä. Näin toimien oppilas saa vahvemman pohjan uuden asian oppimiselle ja mahdollisesti myös onnitumisen elämyksiä isossa oppilasryhmässä, mikä osaltaa vahvistaa oppilaan minäkäsitystä; tavoitteena positiivisuuden kehä.