Maalis-huhtikuu 2021

Terveiset Jälkkäristä!  
 
Kevätlukukausi on hurahtanut vauhdikkaasti ja Jälkkärissä on ollut positiivinen tekemisen
meininki. Saimme nauttia kunnon lumisesta talvesta ja nyt kevätauringon lämmittäessä alkaa
keväisemmät pihapuuhat. Hyppynarut, lapiot ja ämpärit kaivellaan pikkuhiljaa esille. Nautimme
aurinkoisesta kevätsäästä mahdollisimman paljon ulkoillen. Keväinen sää houkuttelee lapsia
pukeutumaan jo kevyemmin, mutta muistuttelemme edelleen säänmukaisesta pukeutumisesta
ja varavaatteista. Kuivilla vaatteilla on huomattavasti mukavampi leikkiä ja touhuta. Mikäli
lapsenne haluaa pelata sählyä, tulee hänellä olla mukana omat suojalasit. Mahdollisuus
pelaamiseen ulkona on joka päivä.
 
Laitoimme maaliskuussa lasten mukana koteihin Jälkkärin tyytyväisyyskyselyyn liittyvän
kotitehtävän ja saimme paljon vastauksia. Lämmin kiitos teille vanhemmille ja lapsille
osallistumisesta kyselyyn. Vastauksenne auttavat meitä kehittämään toimintaamme ja
vastaamaan yhä paremmin lasten ja perheiden tarpeisiin.
 
Kädentaidoissa valmistauduimme pääsiäisen tuloon askartelemalla pääsiäispupuja ja tipuja
huopakankaasta ommellen, sekä pahvista askarrellen. Askartelimme myös pahviaurinkoja, jotka
ilahduttavat meitä Jälkkäritilassa. Ennen pääsiäistä teimme retken Jyväsjärven rantaan ja
keräsimme samalla pajunoksia kotiin viemisiksi. Huhtikuussa aloitimme savityöt, joista lapset
innostuivat kovasti. Vapuksi on luvassa vappunaamareiden tekoa ja muuta keväistä askartelua.

Salissa olemme liikkuneet tiistaisin ja tarjolla on ollut monipuolista liikuntaa, mm. käsipalloa,
kaupunkisotaa, jalkapalloa, polttopalloa, sekä erilaisia ratoja. Pihalla lapset ovat pelanneet
innokkaasti jalkapalloa ja leikkineet erilaisia hippoja sekä perinneleikkejä. Järjestimme pikku
porukalla leikkimielisen frisbeegolf kisan aikuiset vastaan lapset, jonka tällä kertaa aikuiset
voittivat. Täytynee järjestää vielä uusia kisoja kevään mittaan.
 
Puukäsityöt jatkuvat edelleen perjantaisin suuren suosion vuoksi ja musiikkimaalaustakin on
luvassa. Jälkkärissä kehitettyä liikunnallista Green Screen – peliä ovat kaikki halukkaat
päässet vuorollaan pelaamaan.
 
Vappuaattona 30.4. vietämme Jälkkärissä vappunaamiaisia, jolloin lapset voivat halutessaan
pukeutua naamiaisasuun. Jälkkärin puolesta on tarjolla pientä herkkua.
 
Jälkkäriin ilmoittautuminen lukuvuodelle 2021-2022 on avoinna Wilmassa
7.- 16.4.2021 ja löytyy kohdasta lomakkeet  https://jyvaskyla.inschool.fi.
 
Iloisin kevätterveisin
Halssilan Jälkkärin ohjaajat