Tukea tarvitsevien oppilaiden liikunnan etäopetus

Tutkimusuutisia liikunnan etäopetuksesta

Pandemia-ajan jatkuessa liikunnan etäopetuksesta on julkaistu tutkimusta. Tähän on koottu linkkejä ja tutkimusuutisia, jotka auttavat liikunnan hypridi- ja etäopetuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa kaikille oppilaille. Tutkimusten tuloksia voi hyödyntää myös esim. liikunnanopetuksen tavoitteiden toteuttamisessa kotona toteutettavan harjoittelun avulla, mikäli oppilas tarvitsee tukea esimerkiksi motoristen taitojen harjoittelussa tai fyysisen toimintakyvyn kehittämisessä.

Ragaieg-ym-2021-hypridiopetus-motoriset-taidot.pdf

Esenturk-Yarimkaya-2021-whatsapp-liikunnan-etäopetuksessa.pdf

Linkkejä ja materiaalia (liikunnan) etäopetuksesta yleisesti

Tukea tarvitsevien oppilaiden liikunnan etäopetuksen järjestämisessä tulee huomioda etäopetuksesta ja digitaalisten palveluiden käyttämisestä annetut yleiset ohjeet.

Artikkeleita ja tutkimuksia liikunnan etäopetuksen toteuttamisesta:

Etäliikuntatunti tukea tarvitseville oppilaille

Tässä joitakin ajatuksia huomioon otettavaksi (koonnut Terhi Huovinen)
  1. Rutiinien ylläpitäminen tärkeää:
    1. esim. aloita tunti aina livekontaktilla (esim. Google Meets, Microsoft Teams tms.)
    2. tehtävät löytyvät aina samaan aikaan (viikon alussa, päivän alussa, tunnin alussa)
    3. tehtävät löytyvät aina samasta paikasta (esim. wilman käyttö useilla opittua, hyödynnä sitä)
    4. tehtävät palautetaan aina samalla tavalla

  2. Ohjeistuksessa huomioitava
    1. Kirjallisten ohjeiden selkeys ja lyhyys - lukutaito tai tarkkaavaisuus eivät saa olla este liikkumiselle.
    2. Kuvalliset ohjeet auttavat ohjeen hahmottamisessa.
    3. Opettajan oma video toimii ellei halua livelähetystä. Moni oppilas saa videolta ohjeet paremmin selville kuin tekstinä. Videon voi viedä jollekin alustalle (esim. Google Drive, YouTube, Vimeo tms.) ja jakaa oppilaille linkin. Jos käytössäsi on Pedanet, videot saa kätevästi pyörimään suoraan tehtävien alle.
    4. Netistäkin löytyy ihan käyttökelpoisia ohjevideoita erilaisiin liikuntamuotoihin, mutta ole kriittinen, kun valitset videota ainoaksi ohjeeksi: tukea tarvitseville oppilaille videon ohjeistus ei useinkaan ole riittävän selkeää. Toisin sanoen, nettivideo tarvitsee usein kaveriksi opettajan selkokieliset ohjeet, mitä tehdään ensin ja mitä sitten.

  3. Tehtäviksi esim.
    1. Teoriapohjaksi https://www.aivoliitto.fi/paaosassapaa/osa3/ ja sitten lenkille (reitin tallennus esim. SportsTrackerillä tai älykellolla) - HUOM! Turvallisuusohjeet!
    2. Kotivoimistelua kaikille (Paralympia)
    3. Sovelletut pelit (näistä opettaja joutuu ohjeistamaan olohuoneeseen sopivaksi esim. omalla videollaan), toimivia esim.
      1. Pöytäkeilailu => sovella esim. sukkapallolla ja vessapaperirullilla pelattavaksi
      2. Boccia => sovella esim. sukkapallolla pelattavaksi
      3. Pöytäpeli => sovella esim. sukkapallolla ja vihkolla pelattavaksi
    4. Tiktok-tanssit (näitä löytyy YouTubesta, ei tarvita sovellusta; monet pelkillä käsillä tehtäviä eli käyvät myös pyörätuolin käyttäjille)
    5. Rata: anna välinelista (tyyny, peitto, WC-paperi, sukkamytty jne) ja pyydä oppilaita suunnittelemaan itselleen jumpparata.
    6. Pelejä tee-se-itse välinein http://theinclusionclub.com/inclusive-lockdown-games/

  4. Palautteen antaminen myös rutiinin mukaan:
    1. esim. tunnin päättyessä livekontakti tai tehtävän palautus määräaikaan mennessä
    2. opettajan kommentti mahdollisimman pian tehtävän palautuksen jälkeen (wilma, chatti, whatsup tms.)

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä