Lukkaripohja 2016 - 2017, Monni 2 -15

- Oheiseen pohjaan on koottu ensi vuoden suunnitteluanne auttavaa tietoa kotiryhmämme opinnoista. Teidän nostetaan valmiiksi joihinkin ryhmiin elokuun puoleen väliin mennessä (ennen ilmoittautumisten alkamista).
- Niillä kursseilla, joilla teidät on nostettu valmiiksi, oma osallistuminen ryhmään on automaattisesti voimassa. Jos et osallistu sinulle tarkoitetun ryhmän opetukseen, poista ilmoittautumisesi ja etsi uusi ryhmä. Uuden ryhmän etsiminen on kuitenkin ns. omalla vastuulla, eikä muissa ryhmissä ole välttämättä edes tilaa – etuajo-oikeus on aina niillä, joiden koti- tai muusta ryhmästä on kyse. Mikäli kurssille ilmoittaudutaan, ilmoittautukaa ensin kursseille, joissa on useita ryhmävaihtoehtoja ja sopiviin ryhmiin saattaa olla tungosta.
- Opiskelette pääosin omassa kotiryhmässä (lihavoidut kurssit), osin sekoitettuna muihin luoko- ja /tai ep-ryhmiin (esim. osin luokot muiden luokojen kanssa ja erkat puolestaan myös omissa ep-ryhmissään).
- OKLA315-kurssille ilmoittaudutte kaikki ko. kurssin ohjeiden mukaan; luokot ilmoittautuvat lukkaripohjassa näkyville kursseille niiden ohjeiden mukaan.
- Kurssit tulevat nähtäville Korppiin viimeistään kesäkuun aikana, joten voitte aloittaa hyvissä ajoin ensi lukuvuoden suunnittelun.

Tämän tiedoston tekstivastine: (tyhjä tekstivastine)

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä