(S2-)oppilaiden kohtaamisesta ja opetuksen monipuolisuudesta
Silmäilin Soppi-sivuston sisältöjä läpi vähän sieltä täältä, mutta eniten ajatuksia herättivät erilaiset videot haastatteluista ohjausvideoihin. Tehtävää varten otin lähempään tarkasteluun erityisesti opettajien haastatteluvideoita Opettajien ääniä -otsikon alta.
Muutama onkin jo kommentoinut tänne huomioita siitä, että S2-opetuksessa käytetyistä keinoista on hyötyä myös valtaväestön edustajille. Samalla tavalla syntyperäisten suomalaisten oppilaiden joukossa on heterogeenisyyttä ja tarvetta jos jonkinlaiselle selittämiselle ja avaamiselle oli sitten kyse uusista käsitteistä, haastavasta oppikirjatekstistä tai koulun ulkopuolella tapahtuneesta mietityttämään jääneestä asiasta. Tällaiset asiat ovat useimmiten haastavia kaikille, eivät ainoastaan S2-oppilaille. Toki siinä, että opetellaan uutta asiaa kielellä, jota ei kunnolla osata, on omat haasteensa, mutta monipuolisista työtavoista, selkeistä ohjeista ja eriyttämisestä tuskin on kellekään haittaa. Monipuolisella opetuksella ja arvioinnilla saadaan lisäksi paremmin esille kaikkien, eli myös S2-oppilaiden, erilaista osaamista, heikkouksia ja vahvuuksia sekä kielitaitoa ja sen eri osa-alueita.
Oppilaan kohtaamista on tullut pohdittua myös jo useaan otteeseen niin harjoittelussa Norssilla kuin täällä OPEA-kursseillakin. Mielestäni todella tärkeä pointti videoilta oli esimerkiksi se, että ennen kuin yleensä lähdetään tietojen ja taitojen aktiiviseen opetukseen, on opettajan tärkeää tutustua oppilaisiinsa ja kohdata heidät nimenomaan kokonaisina, kerroksisina ihmisinä, ei ainoastaan oppilaina.
Kaikki varmaan muistavat opehuoneiden intensiivijaksolla Tommin päälle heitetyn viltin ja miten sieltä kuoren alta paljastuikin nimenomaan se ihminen kaikkine kiinnostuksineen, taitoineen ja tietoineen. Äärimmäisen tärkeää olisi harjoittaa tätä samaa viltin syrjään heittämistä oppilaidenkin kanssa puolin ja toisin niin, että oppilaat oppisivat tuntemaan toisiaan sekä opettajaa ja että opettaja oppisi tuntemaan oppilaita. Tutustumisella ja ryhmäyttämisellä on monia tärkeitä funktioita, mutta erityisesti maahanmuuttajataustaisten oppijoiden näkökulmasta se esimerkiksi avaa oivallisen väylän kartoittaa oppilaan kielitaidon tasoa autenttisessa vuorovaikutuksessa. Lisäksi tutustuminen ja ryhmäytyminen luovat yleistä turvallisuudentunnetta ja luottamusta niin opettajan ja oppilaan kuin esimerkiksi ryhmään kuuluvien oppilaiden välille.
Olemme varmasti kaikki joutuneet jo näiden ensimmäisten opetusharjoitteluiden myötä pohtimaan esimerkiksi oppilaiden kohtaamista, tehtävänantojen selkeyttä ja omaa opetuspuhetta – ellei erityisesti S2-näkökulmasta niin ainakin kaikkien oppilaiden hyödyksi. Oma kokemukseni S2-oppijoiden kanssa toimimisesta on melko niukka, mikä aiheuttaakin aika suuren epävarmuustekijän siihen, millaisilla tavoilla voisin opettaa, tukea ja arvioida oppilasta, jonka ensikieli ei ole ollut suomi. Missä vaiheessa voin vaatia mitäkin? Miten saan innostettua oppijaa tehtävien pariin, vaikka ne tuntuisivat vaikeilta ja käsittämättömiltä? Miten huomaan, jos jokin asia menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Tässä päästään yleisesti sen asian äärelle, miten ottaa yksittäiset oppijat huomioon ryhmässä ilman, että laiminlyö samalla muita. Miten pystyisi pitämään kaikki langat käsissä ja silti eriyttämään yhtä ylös, toista alas sekä olemaan vielä selkeä ja vaikka mitä muuta?
Ehkä tärkeintä tässä onkin tajuta, että samoja kysymyksiä pyörittelen päässäni kaikkien oppilaiden ja ryhmien kohdalla, en ainoastaan S2-oppijoiden kanssa. Kaikki oppilaat ovat yksilöitä, joilla on erilaiset taustat, ja kaikki oppilaat tuovat luokkahuoneeseen jotain tärkeää vaikkapa oman persoonansa, aiempien kokemustensa ja osaamisensa kautta. Siinä missä suomea äidinkielenään puhuvia oppilaita pitää opettaa ja kasvattaa monipuolisesti, tulee sama tehdä myös maahanmuuttajataustaisille oppilaille. Ihan niin kuin missä tahansa tilanteessa myös S2-oppilaiden kanssa työskentelyssä päästään varmaankin melko pitkälle jo sillä, että opettajan asenne on kohdillaan ja häneltä löytyy halua käyttää aikaa ja vaivaa esimerkiksi erilaisten työtapojen etsimiseen, kokeilemiseen ja soveltamiseen.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Salla Janhunen
Päätin itsekin katsoa tarkemmin Opettajien ääniä -osion videoita, joten vastaan Susannan viestin jatkoksi.
S2-oppilaan arviointia koskeva video oli mielestäni mielenkiintoinen. Erään opettajan käyttämä arviointijärjestelmä kuulosti todella selkeältä, vaikka se ei mikään uusi systeemi ollutkaan. Yhteensä neljä eri osa-aluetta vaikuttivat kyseisen opettajan opettamien oppilaiden arvosanoihin: kokeet, tuntiaktiivisuus, vihkotyöskentely ja itsearviointi. Olen omissakin opinnoissa huomannut, että arvioinnin läpinäkyvyys ja selkeys lisäävät motivaatiota. Oppilaalle on tärkeää tietää, mistä numero koostuu. Kun numero koostuu monesta eri tehtävästä, ei haittaa vaikka joku osa menisi huonomminkin. Kun oppilaat tietävät nämä numeroon vaikuttavat alueet sekä tehtävät kurssin alusta saakka, on helppo asennoitua tehtäviin, aikatauluttaa muuta elämää ja harjoitella motivoituneesti ja pitkäjänteisesti. Kuten Susanna sanoikin jo, monipuolisella arvioinnilla saadaan paremmin esille kaikkien heikkoudet ja vahvuudet.
Videoilta mieleeni jäi myös kohta, jossa pohdittiin sitä, mistä aloittaa S2-opiskelijan kanssa. Videolla puhuttiin, että on tärkeää sitouttaa koko perhe kielen oppimiseen. Vanhemmat täytyy saada ymmärtämään, että koulunkäynti on tärkeää. Pohdinkin, että tässä kohtaa kulttuurien yhteentörmäyksiä saattaa tulla paikoin. Jos esimerkiksi tyttölapsen kouluttamista ei pidetä perheessä kovin tärkeänä, opettajan tilanne voi olla haastava. Eräs opettaja kertoi myös konfliktista vanhempien kanssa, jotka eivät suostuneet käyttämään tulkkia apunaan tapaamisessa. Haasteet vanhempien kanssa saattavat olla S2-oppilaiden kanssa erilaisia kuin natiivioppilaiden. Videolla mainittiin myös, kuinka suomen kielen oppimisen tukena toimii oppilaan oma äidinkieli. Videolla opettaja kertoi, kuinka hän kehottaa vanhempia puhumaan kotona lasten kanssa heidän omaa äidinkieltään. Tätä en ollut ajatellut aiemmin lainkaan, ja ajatus tuntui herättelevältä. Myös oppilaan tuntemisen tärkeyttä painotettiin videoilla paljon, ja se onkin tärkeää kaikessa opetuksessa.
Sopin “Opiskelijoiden kokemuksia” -osiossa puhuttiin siitä, kuinka omien ennakkoasenteiden tunnistaminen ja myöntäminen on tärkeää. Kokemuksissa mainittiin, että omat ennakkoluulot, ajatukset ja asenteet eivät tule mieleen, ellei maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita todella kohtaa. Mielestäni tämä oli hyvinkin oleellinen asia. Tarvittavien valmiuksien ja näkemysten mainitseminen on haastavaa, kun ei ole kokemuksen kautta hankittua tietoa siitä, mitkä valmiudet olisivat hyödyllisiä. Toki kärsivällisyydestä ja erilaisten ihmisten luontevasta kohtaamisesta on todennäköisesti hyötyä, kuten muissakin ammateissa. Todellisuudessa haluaisin kuitenkin saada kokemusta oppilaiden kanssa toimimisesta, jotta osaisin edes nimetä työssä tarvittavia taitoja. En osaa oikeastaan kertoa, mitä voisin kehittää toimiakseni “paremmin” oppilaiden kanssa, koska tällä hetkellä kokemusta heidän opettamisestaan ei ole. Kohtaamisia on ollut niin vähän, etten osaa edes sanallistaa kehittämiskohteitani.
En ole myöskään täysin varma omista vahvuuksistani monikulttuurisen luokan opettajana, enhän ole koskaan sellaista opettanut. Kuten yllä mainitsinkin, omien taitojen reflektointi olisi helpompaa, jos olisi edes muutaman tunnin opetuskokemus monikulttuurisesta ryhmästä. Asenteeni on kuitenkin innokas ja oppivainen, ja toivon pian saavani lisää kokemusta S2-oppilaiden kanssa toimimisesta. Monet muutkin ovat maininneet omissa teksteissään sen, kuinka kokemuksen puute lisää epävarmuutta. Olen itse huomannut tämän, ja ajatus S2-opettajuudesta tuntuu jännittävältä ja jopa absurdilta. Monet ovat tuoneet ilmi kuitenkin myös sen, kuinka pitäisi olla armollinen itselleen. Tekemällä oppii, ja oma opettajuus muotoutuu ajan kanssa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.