S2-vinkit kannattaa hyödyntää muuallakin!
Mielestäni Soppi-sivuston ohjeet ovat hyvin käytännönläheisiä ja toimivia minkä tahansa ryhmän opetukseen. Olen tekemässä suurinta osaa harjoittelusta yläkoulussa, jossa yhtä lailla täytyy ottaa huomioon oppimisen rajoitteet, joita voivat olla muun muassa keskittymiskyvyn kehittymättömyys tai vaikkapa ympärillä oleva, muiden aiheuttama hälinä. Etenkin Sopin Nyrkkisääntöjä suomen kielen taidoltaan heterogeenisten ryhmien opetukseen -otsikon alla olevat Millaisin menetelmin -ohjeet ovat hyvin käyttökelpoisia. Opetuspuhe-otsikon alla olevat vinkit voivat yhtä lailla olla sovellettavissa yleisesti opetukseen. Yhtä lailla kuullun ymmärtämisen ongelmaa voi olla kenellä tahansa oppijalla, ja opetettavien asioiden rakenteeseen kannattaa kiinnittää huomiota. Myös esimerkiksi lukutekniikka on asia, jonka moni meistä kantasuomalaisistakin oppii vasta korkeakoulussa.
Myös se, että kaikkeen lukemiseen tulisi antaa aina selkeä lukuohje, on tärkeä muistaa. Kompastuin juuri itse kasiluokkalaisten kanssa siihen, että annoin heille ”kylmiltään” tarkasteltavaksi tekstin – mutten lukuohjetta. Teksti oli heille keskimäärin melko tuttu ja moni heistä piti tekstistä, mutta kun heidän piti alkaa eritellä sitä, tehtävä osoittautui yllättävän vaivalloiseksi. Kun kyseessä on S2-oppijat, tätä tulee muistaa painottaa vielä entisestään.
Sivustolla on paljon puhetta kielen ymmärtämisestä sekä siitä, kenellä on vastuu, että viesti menee perille. Olen itse törmännyt S2-sijaisena siihen, että oppilas ilmoittaa, ettei hän ymmärrä tehtävää. Silloin täytyy pilkkoa asiaa hyvin pieniin palasiin, että käsittää, mitä kohtaa hän tarkalleen ei ymmärrä. Monesti oppilaalla saattaa olla jokin pieni yksittäinen sana tai käsite, jota hän ei ymmärrä, mutta joka saa hänet kokonaisvaltaisesti lukkoon. Kun tehtävä on edennyt pidemmälle, oppilaan kynnys kertoa ymmärtämättömyydestään nousee koko ajan. Hyvin konkreettinen ohje Sopessa on, että kannattaa panostaa siihen, että oppitunnit olisivat mahdollisimman vuorovaikutuksellisia. Luentomainen opetusmenetelmä on hankala, koska oppilas ei pysty siinä osoittamaan tietämättömyyttään eikä opettaja voi siis siihen reagoida. Myös tästä huomiosta tykkäsin sivustolla erityisesti: "Ymmärtäminen ei ole koskaan absoluuttista eikä sataprosenttista – ei syntyperäisilläkään kielenpuhujilla. Kielenoppijan haasteena on sietää jatkuvaa epävarmuutta ja oppia keskittymään olennaiseen – kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää."
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Pauliina Ylipuranen
Kiteytät Soppi-sivuston herättämät ajatukseni hyvin. Olen samaa mieltä, siinä kuinka tärkeää opettajan on havainnoida ja ohjata kohti ymmärtävää lukutaitoa. Nopea ja sujuva mekaaninen lukutaito saattaa peittää alleen heikot ymmärtämisen taidot myös äidinkielenään suomea puhuvilla oppilailla. Soppi-sivustolla esiteltävät menetelmät ja lukuohjeet tekstien lukemiseen ovat tärkeitä työkaluja tekstin pureskeluun ja sen käsittelyyn omin sanoin. Sanojen ja lauseiden mekaaninen toisto ei kiinnittä huomiota merkityksiin, jolloin asoiden sisäistäminen,niiden ymmärtäminen ja myöhemmin soveltaminen käytännössä ei ole mahdollista. Oppiminen tehostuu, kun lukutekniikka on hallussa ja luetaan ymmärtääksemme eikä lukemisen vuoksi. Mielestäni käsitteistön ja tekstin tärkeinpien sanojen merkitysten pohtiminen koko ryhmän kesken on aina hyödyllistä, esimerkiksi Soppisivuston fysiikan ohjausvideot olivat myös minulle vaikeita ymmärtää, sillä abstarkteista käsitteistä ja opettajan ajatuksista oli osaamattomana vaikea tarttua: en ymmärtänyt mitä minun pitäisi tehdä. Tehtävien arkikielistäminen on tärkeää kaikille ja kaikissa oppiaineissa, silloin päästään lähemmäs oppilaan osaamista ja ymmärrystä aihealueesta eikä osaamattomuus johdu kielellisistä vaikeuksista tai väärin ymmärryksistä.
Oma haasteeni opettajana liittyy juurikin opetuspuheeseen. Minulle on vaikeaa muotoilla abstakti ajatukseni työtavasta tai tehtävästä konkreettiseksi, niin että ilman kanssani samanlaisia kokemuksia ja lähtötietoja oleva oppilas ymmärtäisi tehtävän/kysymyksen samoin kuin minä. Myös keskustelun johtaminen ryhmässä on tuntunut tukahtuvan, koska en ole osannut esittää selkeästi muotoiltua kutsua/kysymystä jakaa omia ajatuksia. Oppilaat eivät siis ymmärrä mitä haluan heidän kertovan. Tällaisissä tilanteessa joko käyttämäni kieli, kuten lauseenvastikkeet ja sanasto on oppilaille vaikeasti hahmotettavissa tai ajatukseni leijailee edelleen abstaktiotasolla, jolloin siihen on vaikea tarttua. Sama ilmiö on usein havaittaivissa oppikirjateksteissä: kieli vaikeuttaa asian ymmärtämistä.
Nostosi epävarmuuden sietämisestä on kiinnostava! Uskon, että tekstien purkaminen omin sanoin ja tärkeimpien asioiden poiminen ja aktiivinen tiedon rakentaminen tukisi myös minäpystyvyysuskomuksia. Tällaisten työtapojen kautta voitaisiin tiedostaa oppilaille, että epävarmuus ja osaamattomuuden tunne ovat luonnollisia ja niiden kautta saamme tietoa, jotta voimme opimme ohjaamaan omaa oppimistamme. Vuorovaikutuksen rakentaminen niin tekstin ajatusten kuin omien ajatusten välille että opettajan ja oppilaan välille näyttäisi ohjausvideoiden perusteella tehostavan oppimista merkittävästi.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Sanna Ritamäki
Omat oivallukseni tiivistetysti:
- Näitä vinkkejähän voi käyttää hyväksi ihan äidinkielistenkin kanssa – ja ihan missä vain opetuksessa.
- Ymmärtämisen varmistaminen on tärkeää, ja usein haastavaa
- Kaikkea ei ole tarkoitus ymmärtää – kielenoppijan on opittava sietämään epävarmuutta.
Huomasin, että Anu ja Pauliina olivat pohtineet aika lailla samoja asioita, joten ajattelin laittaa omat kommenttini tähän alle. (:
Ensimmäinen oivallukseni liittyy siihen, mitä Anu ylempänä sanoikin. Opetuspuhe-otsikon alla olevat vinkit ovat mielestäni sovellettavissa ihan ”normi”-äikänopetukseen. Ne palvelevat heikompia äidinkielisiäkin siinä missä s2-oppilaitakin. Ei liene kenellekään haitaksi, että opettaja antaa lukuohjeita, tai kirjoittaa tunnin kulun etukäteen taululle. Yhtä lailla homogeenisemmässä ryhmässä opettajan on myös tarkistettava oppilaiden ymmärtämisen tasoa. Syksyn harjoitteluiden aikana olen huomannut ohjeisiin panostamisen tärkeyden. Mitä enemmän lataa ohjeitten antoon, niin yleensä sitä paremmin työ sujuu. Koskee ihan kaikkia oppilaita, mutta korostuu, jos ryhmässä on s2-oppilaita seassa.
Jotenkin en ole tullut ajatelleeksi sitä, että ymmärtämisen varmistaminen on muutakin kuin sitä, että kysyy ”ymmärsitkö”. Tottahan ymmärtämistä tulee arjessakin testattua, jos sitä epäilee, ihan siis vaikka kavereiden kanssa. Oli kuitenkin hyvä saada vähän listaa kaikista niistä keinoista, mitä voisi käyttää. Liian helpostihan sitä tulee ajatelleeksi, että kun toinen nyökkää ja hymyilee, niin se on varmaan nyt ymmärtänyt asian. Ymmärtämättömyyden myöntämiselle on ihmisillä kuitenkin aika korkea kynnys. Olisikin tärkeää, että luokkaan saisi luotua sellaisen ilmapiirin, että ihmiset uskaltaisivat kysyä, jos eivät ymmärrä. Anun mainitsema vuorovaikutuksellinen opetus olisi varmaan yksi ratkaisu tässä.
Kolmantena ajatuksenani on sama lainaus, joka Anullakin oli. Eli että epävarmuutta pitää sietää, kaikkea ei tarvitse sataprosenttisesti ymmärtää. Tämä on mielestäni erittäin hyvä näkemys, joka pitäisi saada s2-oppijoille tajuntaan. Monestihan oleellisimman asian ymmärtää, vaikka osa sanoista olisi oppikirjatekstissä vieraita. Pitää osata suodattaa ja oppia tulkitsemaan. Seuratessamme kotoutumiskoulutusta toista tehtävää varten, opettaja jakoi opiskelijoilleen vaativamman tekstin. Hän muistutti tällöin, että kaikkea ei ole tarkoitus ymmärtää, että poimitaan yhdessä tekstistä tärkeimmän. Tämä oli mielestäni hyvä sanoa ääneen.
Toivon, että tulevana opettajana osaan hyödyntää näitä asioita opetuksessani. Minulla on sama ongelma, mikä Pauliinalla – en aina osaa sanallistaa ajatuksiani selkeäksi, konkreettiseksi työohjeeksi. Tätä onneksi voi harjoitella, ja varmasti tulevat opetustilanteet ”pakottavat” oppimaan asiaa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.