viikko 44: katsomuskasvatusta ja jumppa alkoi
alkuviikko kului E-kirjaimen opettelussa. Lisäksi aloitettiin salaisia isänpäivä-puuhia.
Torstaina Elina ja Helena Jokioisten seurakunnasta olivat kertomassa meille Isä-pöllön ja pikku-pöllön yöllisestä lentoseikkailusta. Pikku-pöllö luuli, että tähtitaivas on pudonnut maahan, vaikka valojen tuike tulikin hautausmaalta. Sinne oli sytytetty paljon kynttilöitä, joita he yhdessä ihmettelivät. Oli pyhäinpäivän aika.
Tarinan jälkeen askarreltiin silkkipaperi-lyhdyt, joihin sai oman led-kynttilän.
Perjantaina alkoi sisäliikunta.
Aluksi tutkittiin lamppujen avulla kuvia luurankojen linnoista... minkälaisen jumppaliikkeen kukakin luuranko mahtaa linnassa tehdä. Sitten jumppaliike mentiin tekemään oikealle paikalle.
leikkeinä juoksuleikki, jossa piti jähmettyä kun musiikki lakkasi sekä "oma puoli puhtaaksi" palloleikki.
sisäpuuhissa kerrattiin jo opittujen kirjainten alkuäänteitä.
Hyvää pyhäinpäivä-viikonloppua jokaiselle:)

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin