Viikko 48: 24.11.-28.11.2025 mm. katsomuskasvatus, piparien leivonta ja adventtikirkko

Maanantaina teimme mallin mukaan rakentelua legoilla ja askartelimme kuusen, joka tulee luokan seinälle. Päiväsadun jälkeen oli taas pienryhmät, joissa jatkettiin logigo-tehtäviä, EkaPeli Alkua ja kielellisiä harjoituksia. Tiistaina jumpalla pelasimme polttopalloa, siirsimme palloa lapselta toiselle kädestä käteen eritavoin ja harjoittelimme joulujuhlaesitystämme. Keskiviikkona ulkoilimme vähän pidempään. Pidempi ulkoiluaika on ollut lasten toiveissa ja nyt se toteutui. Ulkoilun jälkeen Helena ja Elina kertoivat meille lapsen oikeuksista sadun keinoin. Sadussa metsän eläimet päättivät kokouksessaan istutetaanko metsään omena- vai kirsikkapuita. Lasten oikeuksia on monia, mutta tutustuimme kuuteen. Vietimme juhlia tanssien huivien kanssa. 




Torstaina
käytävällä leijaili herkullinen tuoksu, kun Kopparit leipoivat joulupipareita. Omaa vuoroa odotellessa oli omien leikkien vuoro. Lapset ovat pyytäneet lisää leikkiaikaa ja nyt sitä oli koko aamupäivän. Lounaan jälkeen saimme maistaa pipareita. Perjantaina kävelimme Jokioisten kirkkoon kuulemaan adventista eli joulun odotuksesta. Matka oli lasten mielestä pitkä, mutta hyvin jaksoimme. Kirkon edustalla joimme mehua ja söimme piparin, jotta jaksoimme kuunnella kirkossa ja kävellä vielä takaisinkin. Paluumatkalla teimme tonttutehtäviä aikuisen ohjeen mukaan.



Hyvää viikonloppua kaikille!