Viikkokuulumisia eskarista

Viikkokuulumisia 2025-2026

Viikko 17: 20.4.-24.4.2026

Maanantaina kokoontumisen jälkeen menimme saliin koko koulun yhteiseen päivänavaukseen, joka liittyi alkaneeseen lukuviikkoon. Päivänavauksen jälkeen jatkoimme ompelemista. Suurinosa lapsista on jo saanut oman nimensä alkukirjaimen ommeltua tyynynsä päälipuolelle. Tiistaina jumpalla leikimme ensin "musiikki-seis"-leikkiä, jossa musiikin pysähtyessä täytyi itsekin pysähtyä. Jos liikkui, putosi pois. Seuraavaksi leikittiin banaanihippaa, viivahippaa ja susi-porsas hippaa. Lopuksi rentouduimme rauhallisen musiikin soidessa parin hieroessa nystyräpallolla. Jumpan jälkeen ompelut jatkuivat. Keskiviikkona aamukokoontumisen lopuksi annoimme opiskelijallemme kortin ja pienen lahjan muistoksi harjoittelusta. Lapset olivat kertoneet ajatuksiaan hänestä, jotka aikuinen oli kirjoittanut korttiin. Aamukokoontumisen jälkeen teimme loogisen päättelyn tehtäviä. Järjestelimme kuvia suuruusjärjestykseen, tapahtumia aikajärjestykseen ja etsimme puuttuvia kuvia. Lopuksi teimme tehtäväkirjasta tehtäviä. Tehtävien aiheista saimme myös monta mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi luontohavainoista muihin ihmettelyn aiheisiin. Torstaina saimme vieraita. 3B-luokka tuli lukemaan meille valitsemiaan kirjoja. Lukemisen jälkeen koululaiset ja eskarit pelasivat yhdessä kortti- ja lautapelejä. Pelien jälkeen menimme yhdessä koululaisten kanssa syömään. Perjantaina keskustelimme viikon aikana kotona luetusta kirjasta " Hyvältä näyttää Apo Apponen!". Lopuksi piirsimme kuvan Kaaro Puttilasta. Päivälevon jälkeen pääsimme 5.-luokkalaisten herkkukioskiin. Ostettuamme herkut, herkuttelimme luokassa omilla ostoksillamme. Tällä viikolla saimme kaikki tyynyt ommeltua loppuun ja niistä tuli tosi hienoja! Niitä käytämme päivälevolla tyynyinä tai pehmoleluina.

Viikko 16: 13.4.-17.4.2026

Maanantaina juhlimme synttäreitä ja kaverikarusellit jatkuivat. Tiistaina jumpassa leikimme jäärouvahippaa joka oli toiveleikki. Hipan jälkeen käytimme leikkivarjoa eri tavoin. Teimme aaltoja, vaihdoimme väriä, teimme popcornia ja menimme lopuksi sirkustelttaan. Keskiviikkona tehtiin hahmotustehtäviä. Ensin pohdittiin mikä on samanlainen ja etsittiin niitä smart-taululta. Seuraavaksi etsimme smartilta peilikuvia ja harjoiteltiin peilikuvan tekemistä tehtäväkirjaan. Torstaina piirsimme ohjeen mukaan. Aikuinen luki ohjeen ja lapset istuivat omissa "pulpeteissaan" piirtämässä sanotun mukaisesti. Teimme tämän tehtävän viiden lapsen ryhmissä. Omaa vuoroa odotellessa muut lapset piirsivät kaavan omaan tyynyynsä. Aiheena oli muodot neliö, kolmio, ympyrä tai sydän. Perjantaina tyynytyöt jatkuivat. Osa lapsista ehti jo aloittaa tyynyn päälipuoleen oman nimensä alkukirjaimen ompelua. Tyynytyöt jatkuvat vähitellen ensi viikolla. Lepohetken jälkeen kokoontuivat pienryhmät.

Viikko 15: 7.-10.4.2026

Tiistaina oli meidän vuoro päästä taas saliin liikkumaan. Ensin leikimme maa-meri-laiva-leikkiä muotopaloilla kolmio-neliö-ympyrä. Seuraavaksi leikimme leikkiä, jossa täytyi koskea tiettyä muotoa tietyllä kehon osalla. Viimeisessä leikissä yritettiin vierittää jumppapallo vastakkaisen joukkueen puolelle pommittamalla palloa hernepusseilla. Molemmat joukkueet voittivat kerran. Jumpan jälkeen kuuntelimme ja lauloimme uutta Kielinupun laulua "kello on yksi", jota laulamme seuraavat kaksi viikkoa. Kalenterin jälkeen juhlimme synttäreitä. Keskiviikkona aamukokoontumisella puhuimme Mikael Agricolasta. Kävimme läpi kaikki vierasperäiset kirjaimet D,G,B,C,F,Q,W,Z,X,Å. Kuuntelimme niihin liittyvät tarinat, nimesimme ne ja maistelimme ko. äännettä. Lopuksi teimme tehtävät eskarikirjasta. Nyt on kaikki kirjaimet käyty läpi. Torstaina kertasimme vierasperäiset kirjaimet. Keräsimme henkilökunnan parkkipaikalla rekisterikilvistä ne rekisterinumerot, joissa oli vierasperäisiä kirjaimia, joihin tutustuimme keskiviikkona. Sisälle tultuamme katsoimme kalenterin ja sen jälkeen teimme vielä tehtäviä smart-taululla. Perjantaina teimme tehtäviä smart-taululta ja eskarikirjasta. Aiheena oli erilainen ja samanlainen. Levon jälkeen meillä oli pienryhmät. Tällä viikolla opiskelijamme on ohjannut askartelua muutamalle Kopparit-lapselle.

Viikko 14: 30.3.-2.4.2026

Maanantaina kaverikaruselli jatkui taas. Tiistaina pääsimme saliin liikkumaan. Tällä kertaa meillä oli temppurata, jossa oli kuusi toimintapistettä. Roikuimme ja keinuimme renkaissa, harjoittelimme pupu-hyppyjä penkin yli, tasapainoilimme penkillä, hypimme vanteesta toiseen eritavoin, harjoittelimme kuperkeikkaa ja kierimme kiilapatjalta. Pisteeltä toiselle siirryttiin heti oman suorituksen jälkeen. Lapset liikkuivat koko tunnin innokkaasti. Liikunnan jälkeen puhuimme taas kokoontumisella pääsiäisviikon hassuista viikonpäivien nimistä ja mitä ne tarkoittavat. Osa lapsista askarteli vielä kesken olevia pääsiäisaskarteluja. Keskiviikkona tutustuimme kirjaimeen H. Lauloimme aakkoslaulua, kuuntelimme tarinan, jossa kaikki sanat alkoivat h-kirjaimella ja teimme tehtäviä taululta ja kirjasta. Torstaina lähdimme retkelle metsään. Leikimme ensin pikipataa pururadan lähellä hiekkakentällä. Sen jälkeen lähdimme juoksemaan lyhtypylväältä toiselle kiertäen pururataa vastapäivään. Äkkiä näimme oudon paperirullan puunoksassa! Siinä oli kirje Sammaleiselta, noidalta, josta olemme lukeneet. Häneltä oli pudonnut  metsään huivi, kengät, kahvipannu ja munia. Munat saimme pitää, mutta muut toimme ohjeen mukaan koululle, josta noita Sammaleinen ne hakee. Kuten yksi eskarilainen totesi, "pitää auttaa" 😊. Söimme löytämämme munat metsässä ja joimme eväsmehua herkuttelun päälle. Loppuajan lapset leikkivät omia leikkejään metsässä. Retken jälkeen menimme kokoontumiselle ja sen jälkeen syömään.



Aurinkoista ja mukavaa pitkää viikonloppua kaikille!

Viikko 13: 23.3.-27.3.2026

Maanantaina aamukokoontumisella lauloimme uutta Kielinuppu laulua, Neljä vuodenaikaa. Tänään oli maanantaiseen tapaan taas kaverikarusellipäivä. Tämä oli jo neljäs kerta. Tiistaina menimme koulun liikuntasaliin. Tällä kertaa kuljetimme palloa piirissä vieruskaverille etukautta, takakautta ja jalan alta, pelasimme polttopalloa (lasten toiveleikki) ja "pidä oma puolesi puhtaana". Jumpan jälkeen askartelimme tipuja pääsiäiseksi. Keskiviikkona tutustuimme kirjaimeen J. Lauloimme aakkoslaulua, kuuntelimme tarinan, jonka kaikki sanat alkoivat j-kirjaimella ja teimme tehtäviä smart-taululta ja kirjasta. Torstaina neljäs-luokkalaiset tulivat lukemaan meille. Jokainen Koppari-lapsi oli hakenut koulun kirjastosta mieleisensä kirjan, jonka koululainen luki hänelle. Lukemisen jälkeen koululaiset haastattelivat eskarilaisia liittyen kouluun menoon. Jos aikaa jäi, koululaiset ja eskarilaiset pelasivat lautapelejä yhdessä. Perjantaina tutustuimme sarjoitukseen. Lepohetken jälkeen pienryhmät kokoontuivat.

Tällä viikolla ryhmässämme aloitti FAI:n lähihoitajaopiskelija. Hän on harjoittelussa 23.3.-24.4.2026.