Historia ja nykypäivä

HISTORIA JA NYKYPÄIVÄ

Ensimmäiset ihmiset saapuivat Jokioisiin Loimijokea pitkin. Jokioinen on perustettu vuonna 1300, mutta tiivis kyläasutus syntyi vasta 1500-luvulla.

Von Willebrandin johdolla kartano aloitti Jokioisten kunnan teollistamisen, minkä johdosta Jokioinen nousi hämeen maakunnan yhdeksi merkittävimmäksi teollisuuspaikkakunnaksi. Von Willebrand tehosti ja laajensi kartanon sahateollisuutta 1790-luvulla. Von Willebrand perusti kartanon maille tiilitehtaan, panimon ja viinanpolttamon. Teollisuuden lisäksi hän, myös kehitti maatalouden ja karjanhoidon menetelmiä.
Jokioisten historia liittyy kiinteästi kartanon historiaan. 1700-luvun lopulla kartanoa hoiti herra Erns Gustav von Willebrand.Nykyään Jokioisessa on paljon teollisuutta.

Jokioisille perustettiin LUKE vuonna 1898. LUKE jakautuu kahteen rakennukseen.

Vaakunan tähkäaihe viittaa siihen merkitykseen, joka Jokioisten kartanolla on ollut suomalaisen maatalouden kehittämisessä, ja alasin Jokioisten rukkiin.
Jokioinen kuuluu nykyään Kanta-Hämeeseen.




TIETOPAKETTI

Jokioisissa on 5419 asukasta.
Jokioisten pinta-ala on 181,94 neliökilometriä josta on vettä 1,52neliökilometria
Jokioinen kuuluu Forssan aluekuntaan.
Jokioinen kuuluu Kanta-Hämeen maakuntaan.



Lähteet

https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/www/Tietopaketit/Monimuotoisuus/Jokioisten%20kartanopuisto/Jokioisten%20kartano
Jokioisten VPK 100 vuotta. Jokiläänin paroonit jaheidän jälkeläisensä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jokioinen
http://www.jokioinen.fi/
www.Luke.fi
www.paramotor.fi
https://en.wikipedia.org/wiki/Jokioinen
www.rky.fi

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä