NOVELLI

2. Tarina turkulaisesta miehestä, joka totetti kirjailijan haaveitaan

Elettiin vuotta 1985, 25-vuotias Reijo Mäki istui Turun Kauppatorin penkillä. Hän työskenteli silloin Postipankissa markkinointitehtävissä. Mäki oli juuri päässyt lomalle.

Mäkeä hermostutti, hänellä ei ollut mitään tekemistä lomalla. Hän kävi pikaisesti hakemassa läheiseltä nakkikioskilta makkaraperunat. Hänen nautiskeltuaan erinomaisia makkaraperunoita, hän katsoi kuinka sen ajan nuoriso polttaa tupakkaa läheisen koulun portilla.

Kotiin päästyään häntä odotti hänen sen aikainen kissansa Jallu, joka toivotti isäntänsä tervetulleeksi kehräämällä Mäen jalkaa. Mäen päästyä olohuoneeseen ja sieltä keittiöön, hän otti jääkaapista kylmän Karhu-oluen. Olutta hetken siemailtuaan hän katsoi kissaansa ja kysyi häneltä:

"Mitä helvettiä mä teen tämän loman aikana?"

Lomat olivat olleet Mäelle aina hyvin turhauttavaa ja hidasta aikaa. Pian hän päätti lähteä ravintola Uuteen Apteekkiin lasilliselle muutaman kaverinsa kanssa. Ravintolassa hän tapasi yllättäen heidän vakituisessa nurkkauksessaan. Hän päätti pienessä ryhmäpaineessa ottamaan muutaman gin-tonicin.

Reijo Mäki palasi aamukahden aikaan pienessä humalassa kotiinsa. Herättyään krapulassa kahdentoista aikaan, hän kysyi jälleen kissaltaan:

"Mitä helvettiä mä teen tämän loman aikana?"

Kissa säikähti ja yritti paeta krapulaista isäntäänsä. Krapulaa poteva Reijo otti jääkaapista Valio-maitopurkin. Hän joi vielä Valion kulutusmaitoa hetken ja päätti lähteä ulos.

Reijo Mäen saavuttua Lönnrotinpuistoon häntä vastaan tuli mies. Mies kysyi Mäeltä:
"Moro Reijo, on sun Enkelipölyä-dekkari oli erinomainen. Millos tulis uutta?"

"Tässä on juuri yksi projekti tekeillä", Reijo vastasi hänelle vahdellen. Sillä hetkellä Reijo muisti dekkarinsa Enkelipölyä ja hänellä välähti; hänen pitää kirjoittaa uusi kirja.

Reijo kiitti miehen palautteesta ja hyvästeli tämän. Hän jäi miettimään Lönnrotinpuiston penkille ja tuijotti Auraa hieman saastunutta vettä. Vaikka Reijo oli - - -

ELÄMÄKERTA

Reijo Mäen elämäkerta

Olen Reijo Juhani Mäki, kirjailija. Olen syntynyt lokakuussa vuonna 1958, joten ikää minulla on tainnut kertyä sormilla laskettuna 54 vuotta. Silti on hienoa vanheta… Asun näin nykyään vaimoni Marjan ja kahden kissani kanssa Turussa, joka on fantastisen kaunis ja vanhanaikainen kaupunki. Suosittelen käymään täällä, jos sellainen tilaisuus sattuu tulemaan! Turku myös on kirjojeni miljöö. Kuitenkaan en täältä ole valitettavasti kotoisin, vaan Siikaisista, Pohjois-Satakunnassa. Siellä asuin koko lapsuuteni ja nuoruuteni, synnyin nelilapsiseen maanviljelijäperheeseen. En tähdännyt tästä huolimatta maanviljelijäksi, vaan tiesin jo 8-vuotiaana haluavani kirjailijaksi. Vanhempani ovat Vienan Karjalasta ja sieltä on myös isoisän sisko, joka on ollut kuuluisa itkuvirsien esittäjä. Lisäksi Aimo-enonikin kertoi juttuja. Heiltä olenkin tainnut saada verbaalisen perinnön, aitoja jutunkertomisgeenejä.

Ylioppilaaksi kirjoitin neljän ällän kera Pomarkun lukiosta vuonna 1977 ja samana vuonna lähdin opiskelemaan markkinointia Turun kauppakorkeakouluun (nyt varmaan selviää, kuinka päädyin Turkuun ja tykästyin kaupunkiin huomattavan paljon!). Opiskelin kovin ”kevyekösti”, opiskeluasenteestani huolimatta valmistuin kauppatieteiden maisteriksi viiden vuoden kuluttua tulostani. Olen suorittanut myös kansankoulun, rippikoulun (hienoa, saan kirkkohaät!) ja reservinupseerikoulun. Vuoden kuluttua valmistumisesta päädyin Postipankkiin töihin kymmeneksi vuodeksi (Porissa & Turussa). Siinä sivussa työskentelin - - -


HAASTATTELUARTIKKELI

Suuri ja tunnettu kirjailija

Saavuin kesäasunnolle pieneen kylään Sisä-Suomessa. Oli vaikea uskoa, että olin saanut luvan tavata erään tunnetun kirjailijan henkilökohtaisesti. Haastattelu oli sovittu lyhyellä varoitusajalla, ja olin edelleen hieman epävarma siitä, olinko valmistautunut tarpeeksi hyvin.

Kuljin pihapolkua pitkin ja näin puutarhassa kirjailijan puolison, joka kasteli kukkia. Hän tervehti ystävällisesti ja neuvoi koputtamaan oveen reippaasti, koska kirjailija kuulemma uppoutui usein työhönsä niin, ettei huomannut ympäristöään. Hän nauroi sanoessaan tämän.

Kävellessäni ovea kohti huomasin jännitykseni. Kädet hikosivat ja sydän hakkasi. Koputin oveen muutaman kerran ja kuulin askeleita sisältä. Oven avasi keski-ikäinen mies, jonka katse oli tarkka mutta hieman väsynyt.

”Hauska tavata. Minä olen Aarne Lehto”, mies sanoi ja ojensi kätensä. Tilanne tuntui hetken oudolta, sillä tiesin hyvin kuka hän oli, vaikka nimi ei ollutkaan minulle lapsuudesta asti tuttu. Olin kuitenkin lukenut useita hänen teoksiaan.

Hetken kestäneen kömpelön alun jälkeen esittäydyin ja siirryimme sisälle. Päätimme aloittaa haastattelun kevyemmillä aiheilla, ja kirjailija kertoi lapsuudestaan.

Hän kertoi syntyneensä 1930-luvun alussa pienelle paikkakunnalle, suurperheeseen, jossa rahasta oli usein puutetta. Koulu ei ollut hänelle erityisen mieluisaa, mutta lukeminen oli. Hän vietti paljon aikaa kirjojen parissa ja kirjoitti muistiinpanoja vihkoihin jo nuorena, vaikkei silloin vielä ajatellut kirjailijan uraa vakavasti.

Myöhemmin hän joutui nuorena miehenä armeijaan ja kertoi, ettei aika siellä ollut helppoa. Kuitenkin juuri siellä hän alkoi tarkkailla ihmisiä ja kuunnella tarinoita, jotka jäivät hänen mieleensä pitkäksi aikaa. Hän sanoi, että moni hänen myöhemmistä kirjoistaan sai alkunsa näistä havainnoista.
Lehto epäröi hetken ennen kuin jatkoi - - -