Välituntiohjeet ja kirjaston käyttö
Välituntialueet:
E-6: Alakoululaisilla on välitunneilla käytössä alakoulun piha + kentät vuorojen mukaan (listat lainaamon ovessa, ruokalan ilmoitustaululla ja Pedanetissä). Itäpääty ei ole välituntialuetta. Itäpäädyn ovia käyttävät oppilaat siirtyvät välitunnin ajaksi etupihan puolelle.
7-9: Yläkoululaisilla on ulkovälitunneilla käytössä yläkoulun piha + kentät vuorojen mukaan. Siirtymävälitunnit vietetään yläkoulun tiloissa. 7. luokkalaiset kulkevat sinisen päädyn ovesta. Yläkoululaiset saavat mennä kirjastoon ruokavälitunnilla tai muuna aikana opettajan luvalla. Liikuntatuntien jälkeisellä välitunnilla oleskellaan joko pukuhuoneessa tai ulkona.
Yleistä:
Oppitunneilta siirrytään viivyttelemättä välitunneille.
Koulumme on kengätön koulu, joten kengät jätetään sisääntullessa niille varatuille paikoille. Sisäkengät ovat suositeltavia.
Alakoulun välitunneilla hämähäkkikeinussa saa olla neljä oppilasta kerrallaan, muut odottavat alueen ulkopuolella. Vauhtia ei saa antaa.
Välituntilainaamo:
Välituntilainaamosta voi lainata liikuntavälineitä välituntiliikkumista varten. Jokainen lainaana on vastuussa siitä, että lainatut välineet palautuvat takaisin lainaamoon (välinekori). Liikuntavälineillä pelataan vain niille varatuilla kentillä.
Pakkasraja:
Ulkovälituntien ohjeellinen pakkasraja on -20 astetta. Tyynellä säällä lyhyitä ulkovälitunteja voidaan pitää asteen pari viileämmässäkin kelissä.
Vessakäynnit:
Vessassa käydään yksin. Vessassa hoidetaan sen käyttötarkoituksen mukaiset asiat. Muun ajan viettäminen vessassa on kielletty.