VALINNAISAINEET 9. LUOKALLE, lv. 2026-2027 (näistä valitaan kaksi 8. luokalla 9. luokkaa varten)


BÄNDISOITTO 

tavoitteet:

- treenata timanttista yhteissoittoa bändisoittimilla
- kehittyä bändisoittajana ja / tai laulajana 
- harjoitella bändissä esiintymistä
- tutustua erilaisiin musiikkityyleihin itse musisoimalla

sisällöt:

- toivekappaleiden soittamista ja laulamista 
- mahdollista jakaantua myös pienempiin bändeihin ryhmän sisällä
- esiintyminen konsertissa (ei pakollinen) 


ELEKTRONIIKKA

tavoitteet:

- opetellaan tuntemaan tavallisimpien komponenttien ja laitteiden ominaisuuksia sekä käyttöä

- opitaan kokoamaan elektronisia laitteita sekä ymmärtämään niiden toimintaa

- tutustutaan myös robotiikkaan ja automaatiotekniikkaan Peltolassa

sisällöt:

- tutustutaan elektronisten komponenttien ja laitteiden toimintaperiaatteisiin ja rakennetaan valmiista rakennussarjoista paristokäyttöisiä laitteita kuten varashälytin, liiketunnistin, stereovahvistin jne.

- sähköoppi ja komponenttien lukutaito

 

ELOKUVAKURSSI

tavoitteet:

- tutustutaan elokuvan tekemiseen ja käsikirjoituksen tekemiseen

sisällöt:

- elokuvan rakenne, genret, hahmot, aihe, teema ja tarina

- oman käsikirjoituksen luominen

- aiheita opiskellaan käytännön harjoitusten avulla

- kurssin aikana kirjoitetaan oma käsikirjoitus lyhytelokuvalle ja kuvataan se valmiiksi lyhytelokuvaksi

 

KALASTUS

tavoitteet:

- opetellaan erilaisia kalastusmenetelmiä kuten viehekalastus, perhot, katiska, verkot, iskukoukut ja täkykalastus

- testataan vieheitä ja pyydyksiä lähivesistöissä olosuhteiden niin salliessa lukuvuoden aikana

- opetellaan myös kalan käsittelyä juuri pyydetystä saaliista ruoka-aineeksi, esim. hauen, ahvenen ja särjen filerointi ruodottomaksi

- tutustutaan myös kalojen purkitukseen kotioloissa

sisällöt:

- vieheiden ja perhojen valmistus

- suunnittelu ja tiedonhankintataidot

- erilaiset materiaalien työstömenetelmät

- kalojen tunnistus, saaliin käsittely ja ruuaksi valmistaminen

- kalaluvat ja kestävä kalastus

- iskukoukut, täkyonget, verkkokalastus, kalojen purkitus kotioloissa

 

KORUKURSSI, 1 vvt

tavoitteet:

- kehitetään suunnittelutaitoja, eri materiaalien tuntemusta sekä erilaisten materiaalien työstötekniikoiden hallintaa

- työskennellään hyödyntäen tekstiilityöluokan materiaaleja ja käsikirjastoa

- hyödynnetään monipuolisesti nettiä paitsi suunnittelun, myös työtapojen apuna

- mahdollisuuksien mukaan tehdään vierailuja näyttelyihin ja/tai yrityksiin

sisällöt:

- erilaisten korujen, koristeiden ja heijastinten suunnittelu ja valmistaminen

- ns. perinteisten korujen lisäksi kurssilla voi tehdä koristeita kännykkään tai laukkuun, heijastimia tai heijastinkoruja tai kokeilla ledivalojen yhdistämistä koruun tai heijastimeen



KUNNIAN KENTÄT

tavoitteet:

  • tavoitteena on tarkastella sodankäyntiä laajamittaisena ilmiönä ihmiskunnan historiassa
  • polttopisteessä on toisaalta sodankäynti poliittisena välineenä, toisaalta taas sodankäynnin vaikutus siviilien elämään eri aikoina
  • paikallishistoriallinen näkökulma otetaan vahvasti huomioon kurssin aikana

sisällöt:

  • kurssilla tutustutaan sodankäynnin historiaan eri aikakausina
  • millaisia vaikutuksia sodilla on ollut ihmisten elämään ja valtioiden kehitykseen?
  • painopiste on myös sellaisissa tapahtumissa, joita ei yläkoulun historian tunneilla käsitellä; tällä tarkoitetaan esimerkiksi antiikkia, keskiaikaa, Ruotsin suurvalta-aikaa ja toisen maailmansodan jälkeistä aikaa
  • paikaillisesti tutustutaan vuoden 1918 tapahtumiin ja toisen maailmansodan aikaan
  • kurssin aikana oppilaat luovat sisältöä verkkoon, ja apuna voidaan käyttää esimerkiksi tietokonepelejä ja sovelluksia

 

MAKUJA MAAILMALTA

tavoitteet:

- tutustutaan eri maiden ruokakulttuureihin

- ymmärretään ruokakulttuureihin vaikuttavia tekijöitä

- osataan hankkia tietoa eri lähteistä ja soveltaa sitä käytäntöön

- opitaan vastuullisuutta ja yhteistyötaitoja

sisällöt:

- eri maiden ruokakulttuurit, tyypilliset ruoka-aineet, ruuanvalmistustavat, ruokailutavat ja –ajat, uskonnon merkitys

- ruokakulttuureihin tutustutaan oppilaiden omien suunnitelmien pohjalta

- mahdollisesti eri kulttuurien vierailijoita

 

MATEMATIIKAN SYVENTÄVÄ (kevätlukukaudella)

tavoitteet:

- Yrittää parantaa matematiikan osaamista ja 9. luokan tulevaa päättöarvosanaa sekä valmistautua jatko-opintoihin

sisällöt:

- Matematiikan tunneilla tulleita kotitehtäviä
- Harjoitella tuleviin matematiikan kokeisiin
- Kerrata aiempia sekä meneillään olevia matematiikan asioita
- Saa apua itselle vaikeisiin tehtäviin
- Lukiotason tehtäviä
- Tutustua matematiikan aihealueisiin, joita yläkoulussa ei opeteta
- Tutustua matemaattisiin peleihin
- Ei arviointia, ei kokeita, ei kotitehtäviä


OHJELMOINTI

tavoitteet:

- tutustutaan ohjelmoinnin periaatteisiin ja yleisimpiin ohjelmointikieliin

sisällöt:

- ohjelmoinnin rakenne, ohjelmointikielien erot, Python-kielellä ohjelmointi

- työskentely tapahtuu pääosin tietokoneilla

 

PELIT MATIKAKSI

Tavoitteet:

  • Tutustutaan, kuinka matematiikkaa on käytetty erilaisissa peleissä
  • Kehitetään matemaattista pelisilmää ajattelemalla erilaisten tilanteiden mahdollisuuksia
  • Keskitytään perustelemaan tilanteita matemaattisesti laskemisen sijasta

Sisällöt:

  • Perustellaan matematiikan avulla erilaisten vaihtoehtojen järkevyyttä. Esimerkiksi miten et häviä ikinä 3x3 ristinollassa.
  • Tutustutaan lautapelien, sudokujen ja muiden pelien kautta erilaisiin ongelmanratkaisutilanteisiin

 

SEIKKAILU- JA RETKEILYLIIKUNTA

tavoitteet:

- retkeilyn ja seikkailu- ja maastoliikunnan perusteiden syventäminen, sopiva vuodenajan mukainen varustus vaellukselle, yöpyminen maastossa, kestävyyskunnon parantaminen

- varustuksen merkitys toimintakyvylle, retkimuonan valmistus, oman hyvinvoinnin tukeminen ja itsestä huolehtiminen retkellä

- luonnossa liikkuminen ja selviytyminen

sisällöt:

- vaellus maakunnan hienoimmissa maastoissa, yöpyminen teltassa (1yö), toimintakyvyn säilyttäminen erilaisessa liikuntaympäristössä

- ryhmänä toimiminen ja yhdessä tekeminen

- varusteiden huoltaminen, hygienia ja itsestään huolehtiminen, ensiavun perusteet

- luonnon monimuotoisuuden arvostaminen, roskaamattomuus, luonnonantimet, eläinten havainnointi, suunnistus, kartan lukutaito


SEIKKAILULIIKUNNAN TALVIRETKIKURSSI (kevätlukukaudella)

tavoitteet:

-elämyksiä talvisessa luonnossa ja majoittuminen lämmitetyssä tuvassa tai teltassa (1yö)

- retkeilyn ja seikkailu- ja maastoliikunnan perusteiden syventäminen, talviretkeilyyn sopivan ja soveltuvan varustuksen hallinta, yöpyminen maastossa talviaikaan (autiotupa tms. kamiinan sisältävä majoitus), kestävyyskunnon parantaminen

-oppilas ymmärtää varustuksen merkityksen luonnossa liikkumiselle ja selviytymiselle

sisällöt:

- varustuksen merkitys toimintakyvylle, retkimuonan valmistus, oman hyvinvoinnin tukeminen

-vaellus maastossa suksilla, liukulumikengillä/lumikengillä, yöpyminen kylmän sään aikaan (vaatii kylmän ajan varustuksen ja niiden järkevän käytön), toimintakyvyn säilyttäminen erilaisessa liikuntaympäristössä

- ryhmänä toimiminen toisiaan tukevassa porukassa ja ryhmätehtävät

- varusteiden huoltaminen, hygienia ja itsestään huolehtiminen, ensiavun perusteet

- luonnon monimuotoisuuden arvostaminen, luonnonantimet, eläinten havainnointi, suunnistus, kartan lukutaito

SISUSTUSKURSSI (pehmeät materiaalit) 1 vvt

tavoitteet:

- kurssin tavoitteena on oppia sisustussuunnittelua sekä esteettisistä että käytännön lähtökohdista

- kurssilla on mahdollisuus tehdä sisustus- ja säilytystekstiilejä kuten sisustustauluja, tyynyjä ja koreja

sisällöt:

- opiskelija voi suunnitella sisustuksen haluamaansa kohteeseen ja toteuttaa osan suunnitelmastaan valmiiksi tuotteeksi asti

- kurssilla jokainen työskentelee omista lähtökohdistaan käsin ja kehittää haluamiensa tekstiilitekniikoiden hallintaa

 

TAIDEPAJA

Tavoitteet

- kehittää kuvataiteen osaamista eri tekniikoiden avulla
- kehittää omaa itseilmaisua

Sisällöt

- monipuolisia piirtämisen, maalaamisen ja muotoilun tekniikoita
- hiukan teoriaa oppimisen pohjaksi

TEKOÄLY JA ROBOTIIKKA

Tavoitteet:

  • Oppilas oppii koneoppimiseen (tekoäly) liittyviä perusasioita ja yleisesti saa myös käsityksen mitä tekoäly on ja miten se on jo arjessa mukana.
  • Oppilas oppii ohjelmoinnin perusteita graafisessa ohjelmointiympäristössä.
  • Oppilas oppii robotiikan periaateita, joka pitää sisällään myös yksinkertaisia elektroniikan kytkentöjä ja sähköopin perusteita.

Sisällöt: 

  • Tekoälyn kehotteiden (promptien) tekeminen ja kehittäminen.
  • Käytetään tekoälyä simulointiin, pelien tekemiseen ja kuvien luontiin.
  • Ohjelmointiharjoitteita valmiilla robotilla.
  • Tutustutaan koneoppimiseen käytännön harjoitteiden avulla.
  • Kytkentä- ja ohjelmointiharjoitteita (MakeyMakey, Micro:bit ja/tai ArduinoUno)

Oppimisympäristöt

  • Työskentely tapahtuu pääosin oppilaille jaetuilla Chromebookeilla ja robotiikan apuvälineiden parissa.

Ei vaadi aikaisempia tieto- ja viestintätekniikan opintoja. Kurssi on sisällöltään sama 8. ja 9.luokalla, joten kurssi kannattaa valita vain kerran.

 

TUKIOPPILASKURSSI (2vvt, sekä syys- että kevätlukukaudella, arvoidaan asteikolla 4-10)

tavoitteet:

- tavoitteena on itsetuntemuksen ja omien tunteiden tunnistamisen kehittäminen

- kurssilla pyritään myös kehittämään sosiaalisia taitoja, ryhmätyötaitoja, ryhmänohjaamista sekä suvaitsevaisuutta

- yhdessä toimimiseen pyritään tuomaan iloa ja leikkimielisyyttä sekä etsimään ja kehittämään myönteisiä toimintamalleja

- pyritään edistämään ”meidän koulu”-henkeä

sisällöt:

- koulutus (vähintään 16 tuntia) tukioppilastunneilla

- tapahtumien suunnittelu ja toteutus

- uusien seiskaluokkalaisten tapaamispäivän suunnittelu ja toteutus

- ryhmäyttämispäivät syksyllä uusille seiskaluokkalaisille sekä leikkituntien pitäminen seiskaluokan aikana

- kaikenlaisten teemapäivien ja tapahtumien suunnittelu ja järjestäminen koko koululle