5.11 Kuvataide

Kuvataide

5.20 Kuvataide

Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja tavoitteellinen työskentely luovat perustan moniaistiselle taideoppimiselle. Opetuksen keskeisenä tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä omassa elämässään ja yhteiskunnassa. Kulttuuriperinnön tuntemusta vahvistetaan oppimalla vastaanottamaan, ymmärtämään ja uudistamaan traditioita. Opiskelijat tarkastelevat taiteessa ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä esteettisiä, ekologisia ja eettisiä arvoja. Opetus luo edellytyksiä kriittisen ajattelun kehittämiselle, elinympäristöön vaikuttamiselle ja kestävän elämäntavan edistämiselle.

Kuvataideopetuksessa havainnoidaan, tuotetaan, tulkitaan ja arvotetaan kuvia visuaalisuutta ja muita tiedon tuottamisen tapoja hyödyntämällä. Opetuksessa syvennetään opiskelijan monilukutaitoa. Opiskelijat tutkivat kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin henkilökohtaisia, yhteiskunnallisia ja globaaleja merkityksiä. Opetuksessa perehdytään erilaisiin taidekäsityksiin. Keskeisiä sisältöjä ovat opiskelijoiden omat kuvakulttuurit, ympäristön kuvakulttuurit ja taiteen maailmat, joita tutkitaan rakentamalla yhteyksiä niiden välille. Sisältöjä valitaan opiskelijoille merkityksellisistä ja vieraista kuvakulttuureista. Opiskelijat osallistuvat sisältöjen ja ilmaisun keinojen valintaan. Opetuksessa perehdytään ajankohtaisiin visuaalisen kulttuurin ilmiöihin, toimintatapoihin ja osallistumisen muotoihin.

Opetuksessa luodaan edellytyksiä työtapojen ja opiskeluympäristöjen monipuoliselle käytölle. Opiskelijoita kannustetaan välineiden, materiaalien ja ilmaisun keinojen kokeilemiseen sekä niiden luovaan soveltamiseen. Uudet teknologiat ja mediaympäristöt ovat sekä tutkittavia ilmiöitä että kuvallisen tuottamisen välineitä. Opiskelijoiden kulttuurista osaamista syvennetään yhdessä museoiden ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Kuvataideopetus tarjoaa mahdollisuuksia lukion toimintakulttuurin kehittämiselle sekä luo valmiuksia opiskelijan lukion jälkeisille opinnoille.


Opetuksen tavoitteet

Kuvataiteen opetuksen tavoitteena on, että opiskelija
• ymmärtää taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksen omassa elämässään, yhteiskunnassa ja globaalissa maailmassa
• rakentaa kulttuuri-identiteettiään erilaisia kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla
• syventää monilukutaitoaan ja kulttuurista osaamistaan kuvanlukutaitoa, medialukutaitoa ja ympäristönlukutaitoa kehittämällä
• ilmaisee havaintojaan, mielikuviaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen
• syventää kuvallisen tuottamisen taitojaan materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja tarkoituksenmukaisesti käyttäen
• harjaantuu tavoitteelliseen, teemalliseen ja prosessinomaiseen työskentelyyn, itsearviointiin ja yhteistyöhön
• ymmärtää työskentelyyn sisältyvien aistinautintojen, tunteiden, kauneuden elämyksien ja luovan ajattelun merkityksen omalle oppimiselle
• käyttää tutkivaa lähestymistapaa itsenäisessä ja yhteistoiminnallisessa kuvallisessa työskentelyssä
• soveltaa kuvallisen viestinnän keinoja osallistuessaan ja vaikuttaessaan kuvien avulla
• tulkitsee kuvataidetta ja muuta visuaalista kulttuuria erilaisia kuvatulkinnan menetelmiä ja käsitteistöjä käyttäen
• tarkastelee taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkitystä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle eri aikoina ja eri kulttuureissa
• tutkii kuvailmaisussaan nykyisyyttä ja tulevaisuutta kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen näkökulmista.


Arviointi

Kuvataiteen arviointi on kannustavaa, pitkäkestoista, vuorovaikutteista ja opiskelijan kuvataiteellista osaamista kehittävää. Arviointi tukee opiskelijan omakohtaista suhdetta kuvataiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin. Monipuolinen arviointi edistää opiskelulle asetettujen tavoitteiden toteutumista kaikissa oppimisprosessin vaiheissa. Näin arvioinnilla tuetaan opiskelijan oppimaan oppimisen taitojen syventämistä. Arvioinnin kokonaisuuteen kuuluu myös itsearviointia ja vertaisarviointia. Arviointi kohdistuu visuaaliseen havaitsemiseen ja ajatteluun, kuvalliseen tuottamiseen, visuaalisen kulttuurin tulkintaan sekä esteettiseen, ekologiseen ja eettiseen arvottamiseen. Kurssien arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan kuvataiteellisen osaamisen kehittyminen, erilaiset työskentelyprosessit ja työskentelyn tulokset. Arvioinnilla ohjataan työtapojen ja opiskeluympäristöjen tarkoituksenmukaiseen käyttöön yksin ja ryhmässä.


Pakolliset kurssit

1. Kuvat ja kulttuurit (KU1)

Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
• tutkii kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin sisältöjä, ilmiöitä, prosesseja ja toimintatapoja
• käyttää kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin keinoja kuvailmaisussaan ja tekee omakohtaisia ratkaisuja
• tarkastelee omia ja muiden kuvakulttuureja sekä taiteen, median ja muun visuaalisen kulttuurin ajankohtaisia ilmiöitä
• tutkii kuvataidetta ja muuta visuaalista kulttuuria yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä
• tarkastelee erilaisia kuvia teoksen, tekijän ja katsojan näkökulmista kuvatulkinnan menetelmiä käyttäen
• ymmärtää kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksen omassa elämässään, yhteiskunnassa ja globaalissa maailmassa.


Keskeiset sisällöt
• omat kuvat identiteettien rakentajina, kulttuurisen moninaisuuden ilmentäjinä ja kulttuuriperinnön uudistajina
• vaikuttaminen omissa ja muiden kuvissa, taiteessa, mediassa ja muissa ympäristöissä
• erilaiset käsitykset taiteesta ja muusta visuaalisesta kulttuurista
• kuvataiteen käsitteistö, kuvatyypit ja kuvastot
• kuvalliset, sanalliset ja muut kuvatulkinnan keinot
• taiteen, median ja muun visuaalisen kulttuurin ajankohtaiset ilmiöt
Arviointi: Numeroarvosanoin 4-10, tuntityöskentely ja itsearviointi


2. Muotoillut ja rakennetut ympäristöt (KU2)

Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
• tutkii ympäristön kuvakulttuurien yhteyksiä omiin kuviin, taiteeseen ja kulttuuriperintöön kuvailmaisun taitojaan syventäen
• tarkastelee rakennettuja ja luonnon ympäristöjä kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen kannalta
• käyttää arkkitehtuurin, muotoilun ja tuotteistamisen sisältöjä, prosesseja ja toimintatapoja kuvallisen tuottamisen lähtökohtana
• osallistuu ja vaikuttaa erilaisiin ympäristöihin visuaalisuutta ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen
• tarkastelee luonnon, arkkitehtuurin ja muotoilun henkilökohtaisia, yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja globaaleja merkityksiä
• ymmärtää taiteen merkityksen erilaisissa ympäristöissä ja niiden suunnittelussa sekä ajankohtaisissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Keskeiset sisällöt
• ympäristön kuvakulttuurit identiteettien rakentajina ja kulttuuriperinnön uudistajina
• luonto, rakennettu ympäristö, muotoilu, tuotteistaminen, palvelut, mediaympäristöt ja virtuaalimaailmat kuvallisen tuottamisen lähtökohtana
• ympäristön suunnittelun ja muotoilun käsitteistö ja kuvastot
• ympäristön kuvakulttuurien tulkinnan keinot
• luonnon, arkkitehtuurin ja muotoilun ajankohtaiset ilmiöt
Arviointi: Numeroarvosanoin 4-10, tuntityöskentely ja itsearviointi

Valtakunnalliset syventävät kurssit

3. Osallisena mediassa (KU3)

Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
• tutkii median yhteyksiä muihin ympäristöihin, omiin kuviin, taiteeseen ja kulttuuriperintöön kuvallisen viestinnän sekä tieto- ja viestintäteknologian osaamistaan syventäen
• tarkastelee mediakulttuureja kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen kannalta
• käyttää median sisältöjä, ilmiöitä, suunnitteluprosesseja ja toimintatapoja kuvallisen tuottamisen lähtökohtana
• osallistuu ja vaikuttaa mediaympäristöihin visuaalisuutta ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen
• tarkastelee mediakulttuurien henkilökohtaisia, yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja globaaleja merkityksiä
• ymmärtää visuaalisuuden merkityksen mediaviestinnässä, mediaympäristöissä ja mediaesityksissä sekä niiden suunnittelussa ja tuottamisessa.

Keskeiset sisällöt
• mediakulttuurit identiteettien rakentajina ja kulttuuriperinnön uudistajina
• median sisällöt, tuotteet, palvelut, ilmiöt ja ympäristöt kuvallisen tuottamisen lähtökohtana
• median käsitteistö, kuvatyypit ja kuvastot
• mediaesitysten tulkinnan keinot
• median ajankohtaiset ilmiöt ja kysymykset
Arviointi: Numeroarvosanoin 4-10, tuntityöskentely ja itsearviointi

4. Taiteen monet maailmat (KU4)

Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
• tutkii taiteen sisältöjen, ilmiöiden ja toimintatapojen yhteyksiä omiin kuviin, ympäristöön ja kulttuuriperintöön ilmiökeskeistä lähestymistapaa hyödyntäen
• tarkastelee eri aikoina ja eri ympäristöissä tuotettua kuvataidetta kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen kannalta
• soveltaa erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja itsenäisessä ja yhteistoiminnallisessa kuvallisessa työskentelyssä
• tarkastelee kuvataiteen merkityksiä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle soveltamalla kuvatulkinnan menetelmiä
• tutkii omaan elinympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ilmiöitä kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen
• ymmärtää taiteen merkityksen rakennetuissa ja luonnon ympäristöissä, omissa kuvissa sekä vaikuttamisessa ja osallistumisessa.

Keskeiset sisällöt
• taiteen maailmat identiteettien rakentajina, kulttuurisen moninaisuuden ilmentäjinä ja kulttuuriperinnön uudistajina
• eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotettu kuvataide
• kuvataiteen käsitteistö, kuvatyypit ja kuvastot
• kuvalliset, sanalliset ja muut taiteen tulkinnan keinot
taiteen ajankohtaiset ilmiöt ja kysymykset
Arviointi: Numeroarvosanoin 4-10, tuntityöskentely ja itsearviointi

5. Nykytaiteen keinoin (KU5)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija syventää omakohtaista suhdettaan kuvataiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin nykytaiteelle ominaisin keinoin. Opiskelijat tutkivat kulttuurisia ilmiöitä eri taiteenalojen ilmaisun keinoja käyttämällä ja soveltamalla. Kurssilla hyödynnetään visuaalisuuden rinnalla myös muita tiedon tuottamisen tapoja. Opiskelijat syventyvät erilaisiin käsityksiin taiteen tehtävästä. Kurssilla tarkastellaan kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä. Taidetta käytetään osallistumisen ja vaikuttamisen muotona. Tutkittavat ilmiöt sekä käytettävät välineet, teknologiat ja ilmaisun keinot valitaan yhdessä opiskelijoiden kanssa. Kurssilla toteutetaan monitaiteellisia teoksia, produktioita ja esityksiä erilaisiin ympäristöihin.
Arviointi: Numeroarvointi 4-10



Koulukohtaiset kurssit

6.Kuvataiteen lukiodiplomi (KU6)

Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta portfoliosta.

Kuvataiteen lukiodiplomin suorittaminen perustuu lukion kuvataiteen opetuksen tavoitteisiin ja keskeisiin sisältöihin sekä opiskelijan lukioaikaiseen omaehtoiseen harrastuneisuuteen.

Kuvataiteen lukiodiplomin suorittamisen ohjeisiin sisältyy lukuvuosittaisesti annettavat tehtävät, joista opiskelija valitsee yhden lukiodiplominsa lähtökohdaksi. Kuvataiteen lukiodiplomin tehtävät julkaistaan edeltävän lukuvuoden loppupuolella (toukokuu) Opetushallituksen verkkosivuilla, joilla on myös materiaalia kuvataiteen lukiodiplomin suorittamisen ja ohjaamisen tueksi. Tehtävät opiskelija saa hakea jo toukokuussa kuvataiteen opettajalta.

Kuvataiteen lukiodiplomi suoritetaan yhden lukion valtakunnallisen soveltavan kurssin aikana. Kuvataiteen lukiodiplomin suorittamisen edellytyksenä on, että opiskelija on suorittanut vähintään neljä (4) lukion kuvataiteen kurssia. Päättötyö koostuu taideteoksesta tai teossarjasta, portfoliosta ja kirjallisesta osasta. Diplomin suorittamisesta on etua pyrittäessä kuvataidealan jatkopintoihin.

Kurssin arviointi

Kurssi arvostellaan suoritettu / hylätty. Lisäksi erilliseen Diplomitodistukseen tulee sekä numeroarvostelu 1–5 että sanallinen arviointi opiskelijan päättötyön eri osa-alueista: teoksesta, portfoliosta ja kirjallisesta osasta. Diplomitodistuksen opiskelija saa päättötodistuksen yhteydessä. Diplomityön arvioi opiskelijan oma opettaja sekä toinen kuvataiteen asiantuntija.

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija antaa erityisen näytön lukioaikaisesta osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan kuvataiteessa. Kuvataiteen lukiodiplomin tavoitteena on, että opiskelija osoittaa kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin laaja-alaista osaamistaan tuottamalla, tulkitsemalla ja arvottamalla monipuolisesti erilaisia kuvia. Kurssin keskeiset sisällöt perustuvat opiskelijan lukiodiplomille asettamiin tavoitteisiin sekä hänen valitsemaansa tehtävään, näkökulmaan ja toteutustapaan. Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta portfoliosta.

7. Piirustus ja maalaus (KU7k)

Kurssilla tutustutaan erilaisiin piirustusvälineisiin, kuten lyijykynään, hiileen,
kuivapastelliin ja tussiin. Maalauksessa öljyvärimaalauksen lisäksi
mm. akryyli- guassi- ja vesivärimaalaus Opettelemme myös itse tekemään
maalauspohjat. Kurssilla kerrataan sommittelua, värioppia ja havaintopiirtämistä.
Kurssilla rohkaistaan opiskelijaa syventämään ja laajentamaan omaa elämyspohjaista ilmaisua.
Kurssi arvioidaan numeroin 4 - 10.

8. Grafiikka ja kuvanveisto (KU8k)

Jos tykkäät piirtämisestä, grafiikan tekeminen sopii sinulle. Grafiikan työpajassa tutustutaan moniin erilaisiin taidegrafiikan menetelmiin. Kaikissa niissä kuva painetaan tai rakennetaan laatalle, jolle ensin olet sen piirtänyt, kaivertanut tai syövyttänyt. Teemme puupiirroksia, linopiirroksia tai metalligrafiikkaa erityisen painokoneen,syväpainoprässin avulla. Yhdellä painolaatalla voi vedostaa useita töitä.
Kuvanveisto-osiossa rakenamme ja muovaamme kolmiuloitteisia veistoksia paperimassasta, paperisavesta ja savesta.
Kurssi arvioidaan 4 - 10.

9. Teatterilavastus ja -puvustuskurssi (KU9k)

Kurssilla tutustutaan lavastukseen, puvustukseen ja maskeeraukseen yhtenä taiteen osa-alueena. Samalla osallistumme lyseoteatteri produktioon. Alun kurssiosuus sisältää tutustumiskäynnin teatterimusossa, luennot lavastuksen historiasta ( Brechtin eeppinen teatteri, Shakespeare, fondit ja keskieurooppalaiset metsä-lampimaisemat). Teorioosuudessa tutkitaan myös lavastuksen käsitettä kolmiuloitteisena tilana, johon muoto, materiaali, valo ja aika vaikuttavat. Lavastus/puvustus/maskeeraussuunnittelussa lähdetään liikkeelle ryhmätyön ideasta, jossa jokainen pienryhmä suunnittelee tilaluonnoksia/puvustuksia ja maskeerauksisa. lyseoteatterin käsikirjoituksen pohjalta.
Kurssi koostuu kahdesta periodista jaksoissa 2 ja 3.


10. Elokuva (KU10k)

Kurssin tavoitteena on kehittää opiskelijoiden kykyä analysoida ja tulkita elokuvia sekä herättää opiskelijoiden ymmärrys ja kiinnostus elokuvaan ainutlaatuisena taidemuotona. Tutustumme elokuvan historiaan ja keskeisiin tyylilajeihin, tavoitteena kehittää opiskelijoiden valmiuksia tunnistaa ja analysoida keskeisiä elokuvallisia keinoja. Tulkinnan opetuksen lähtökohtana on, että opiskelijat oppivat hahmottamaan elokuvien muodostamien merkitysten eri tasoja (referentiaaliset, implisiittiset, eksplisiittiset ja symptomaattiset merkitykset). Kurssilla käydään läpi suunnittelun, kuvakäsikirjoituksen, lavastuksen, äänisuunnittelun ja leikkaamisen perusteet. Työskentely on ryhmätyötä (tai vähintään parityötä), jossa opitaan tuotantoprosessin suunnittelu ideasta käsikirjoitukseksi. Keskeistä on monivaiheisen prosessin hallinta eli työskentely tehtäväjaosta kuvaukseen ja editointiin. Tuotoksena tehdään 2 – 3 lyhytelokuvaa eri genreistä (esim. komedia, scifi, jännitys, romantiikka jne.) ja yksi pidempi elokuva. Teemme yhteistyötä paikallisten elokuvantekijöiden ja elokuvatapahtumien kanssa.
Arviointi suoritusmerkinnällä.
Kurssi voidaan toteuttaa kaksikielisenä (suomi ja englanti)

11. Valokuvaus (KU11k)

Kurssilla harjoitellaan digipokkarin ja digitaalijärjestelmäkameran käytön perustekniikoita. Käydään läpi kameran perusrakenne, toiminta, objektiivityypit, valotuksen säätö ja syvyysterävyys. Näihin toimintoihin perehdytään kuvaustehtävien ja kuvaesimerkkien avulla. Kurssin lopuksi tehdään yhden vuorokauden kuvausretki (kohde sovitaan kurssin alussa).
Arviointi suoritusmerkinnällä.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä