Francois Rabelas´n romaanin Pantagruel kuudes luku on selkeä esimerkki renessanssin ajan karnevalisoinnista, jossa ylempi alennetaan ja jossa pilkataan eliitin puhetapaa. Katkelman huumori syntyy siitä, että koulutettu ylioppilas näyttäytyy typeränä ja naurettavana. Katkelmassa ylioppilas pyrkii antamaan itsestään hienostuneemman kuvan, sillä hän on ylioppilas, joka käyttää mielestään hyvin sivistynyttä kieltä. Katkelman edetessä paljastuu, että hän on kotoisin maaseudulta. Myös vastakohtaisuus Pantagruelin puheen ja ylioppilaan puheen välillä tekee katkelman tyylistä huvittavan.

Ylioppilaan ja Pantagruelin dialogissa yhdistyy kaksi erilaista tyyliä. Ylioppilas käyttää puheessaan sivistyssanoja ja latinaa vaikuttaakseen sivistyneemmältä. Hänen repliikkinsä ovat pitkiä ja niissä vilisee sivistyssanoja. Hän esimerkiksi toteaa: ” - - konversoimme Latiumin kielellä, ja mielessämme summum bonum spekuloimme, soisivatko vastaantulevat feminiteetin edustajat vastaukset kopulatiivisiin propositioihimme; - -”. Pantagruelin vastaukset ovat puolestaan hyvin lyhyitä ja tyyliltää arkisia, jopa alatyylisiä: ”Voihan paska”. Vastauksessa kiteytyy halveksiva, jopa aggressiivinen sävy. Suhtautuminen hienostelevaan kielenkäyttöön tulee esiin myös Pantagruelin mieheltä, joka sanoo ylioppilaan vain matkivan pariisilaisten puhetta ja ”halveksii tavanomaista puheenpartta”. Ylioppilas näyttäytyy kopeana ja ylimielisenä.

Pantagruelin suhtautuminen ylioppilaan ylimielisyyteen ei jää sanalliselle tasolle, vaan hän uhoaa antavansa tälle opetuksen: ”- - pian saa suusi jauhaa tyhjää, sillä taidan jauhaa sinut tuusan nuuskaksi.” Liioitellun voimakas väkivalta suhteessa ylioppilaan rikokseen tekee uhoamisesta humoristisen. Katkelmassa on myös karnevalismiin liittyvää eritehuumoria, kun ylioppilas ”paskansi vetelät housuihinsa”. Tämän jälkeen Pantagruel nöyryyttä hienostelijaa vielä haukkumalla tätä haisunäädäksi ja nauriinpurijaksi.

Katkelman opettavainen tyyli alleviivaa asennetta, jolla hienostelevaan puheeseen suhtaudutaan. Katkelma alkaa tiivistelmällä, jossa päähenkilö tapaa ”ranskan kieltä pahoinpitelevän limousinelaisen”. Asenne sivistyssanoilla leikkivää kieltä kohtaan kohtaan tehdään heti selväksi. Pantagruelin sanojen ja toiminnan myötä asenne vahvistuu. Katkelman lopussa kerrotaan ylioppilaan kuolemasta, mikä oli ”jumalan rangaistus”. Lisäksi katkelman lopussa mainitaan antiikin filosofit Aulus Gellius ja Octaviaus Augustus, jotka opettivat käyttämään tavallista kieltä ja välttämään käyttökelvottomia sanoja.