Erityisopetus ja muu oppimisen tuki
Opiskelijalla, jolla on kielellisten erityisvaikeuksien tai muiden oppimisvaikeuksien vuoksi vaikeuksia suoriutua opinnoistaan, on oikeus saada erityisopetusta ja muuta oppimisen tukea yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Tukitoimet toteutetaan opetushenkilöstön yhteistyönä (lukiolaki 714/2018, 28 § 1 mom.). Erityisopetus ja muu oppimisen tuki mahdollistavat opiskelijoiden yhdenvertaisen aseman. Tuen tarkoituksena on tukea opiskelijaa lukio-opintojen suorittamisessa ja jatko-opinnoissa sekä edistää hänen hyvinvointiaan ja jaksamistaan. Tuki järjestetään ottaen huomioon opiskelijan omat lähtökohdat, vahvuudet ja kehitystarpeet.
Oppimisen tukeminen merkitsee yhteisöllisiä ja opiskeluympäristöön liittyviä ratkaisuja sekä opiskelijan yksilöllisiin tarpeisiin vastaamista. Keskeisiä asioita ovat oppimisen esteettömyys sekä oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisy ja varhainen tunnistaminen. Jokaisella opiskelijalla tulee olla mahdollisuus omista lähtökohdistaan käsin onnistua oppimisessa mahdollisimman hyvin, kehittyä oppijana sekä kasvaa ja sivistyä ihmisenä. Huomiota kiinnitetään opiskelijan oppimisen valmiuksiin, oppimaan oppimisen taitojen kehittämiseen ja mahdollisuuteen ottaa vastuuta omasta opiskelustaan, sen suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista. Opiskelijalle ja huoltajille annetaan tietoa tuen saannin mahdollisuuksista ja huoltajia kannustetaan tukemaan osaltaan opiskelijan tavoitteellista oppimista.
Tukea on oikeus saada riippumatta siitä, mistä syystä tuen tarve aiheutuu. Opiskelija voi olla tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan, tai tuen tarve voi johtua esimerkiksi kielellisistä, matemaattisista tai tarkkaavuuden ongelmista tai opiskelutaitojen puutteista. Se voi liittyä myös sairauden tai vamman aiheuttamiin oppimisvaikeuksiin tai sosiaalisiin, mielenterveyden tai elämäntilanteen vaikeuksiin.
Lukiolain (714/2018) 28 §:n 2 momentin mukaan tuen tarvetta tulee arvioida opintojen alussa sekä säännöllisesti opintojen edetessä. Tuen tarpeen arvioinnin lähtökohtana on yhteistyö ja vuorovaikutus opiskelijan ja tarvittaessa huoltajien kanssa sekä heiltä saatu tieto. Tuen tarpeen tunnistaminen voi perustua myös perusopetuslain (628/1998, muutettu lailla 1288/2013) 40 §:n perusteella saatuun tietoon tai opettajien ja muun henkilöstön havaintoihin. Lisäksi tuen tarpeen arvioinnissa voidaan käyttää erilaisia menetelmiä, kuten alkuseulontoja.
Tukitoimien suunnittelu ja toteutus aloitetaan mahdollisimman varhain. Opiskelijaa opettavat opettajat suunnittelevat tukitoimet yhdessä opiskelijan kanssa sekä yhteistyössä muiden mahdollisten asiantuntijoiden kanssa. Tukitoimet kirjataan opiskelijan pyynnöstä henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan (lukiolaki 714/2018, 28 § 2 mom.).
Tukitoimet toteutetaan opetushenkilöstön yhteistyönä ja tarvittaessa monialaisena yhteistyönä. Myönteinen ja kannustava palaute edistää opiskelijan käsitystä itsestään oppijana. Samalla opiskelijan itsearviointi- ja oppimaan oppimisen taidot sekä kyky suunnitella tulevaisuuttaan vahvistuvat. Opettaja tukee ja ohjaa opiskelijan oppimista monipuolisilla opetus- ja arviointimenetelmillä. Opiskelijaa ohjataan käyttämään kullekin oppiaineelle ominaisia opiskelustrategioita.
Tukitoimia voivat olla esimerkiksi opetuksen eriyttäminen ja muut pedagogiset ratkaisut. Lisäksi opiskelijaa voidaan tukea yksilökohtaisesti suunnitellulla monipuolisella opinto-ohjauksella ja hyödyntämällä tuen tarpeen huomioon ottavia opintojen valintamahdollisuuksia. Opiskelijan oppimista voidaan tukea myös tarjoamalla tukiopetusta tai muuta opiskelijan tarpeen mukaista tukea sekä tarjoamalla erilaisia oppimista ja hyvinvointia edistäviä lukion oppimäärään sisältyviä opintoja, jotka antavat tukea esimerkiksi opiskelutaitoihin, elämänhallintaan tai matematiikan ja muiden oppiaineiden opiskeluun. Opiskelijan jaksamisen ja hyvinvoinnin tukemisessa tehdään tarvittaessa yhteistyötä opiskeluhuollon palvelujen tai muiden toimijoiden kanssa.
Erityisopetus on erityisopettajan antamaa opetusta. Erityisopetus tukee aineenopetusta. Se voidaan toteuttaa yhteisopettajuutena, ryhmämuotoisena opetuksena tai yksilötukena. Erityisopetus on esimerkiksi opiskelutaitojen opettamista sekä opiskelijan omien vahvuuksien ja oppimisen haasteiden tunnistamista. Erityisopettaja tekee yhteistyötä muiden opettajien kanssa tukea tarvitsevan opiskelijan oppimiseen ja opetukseen liittyvissä kysymyksissä.
Tukea tarvitsevan opiskelijan työskentelyä, oppimista ja osaamisen kehittymistä arvioidaan monipuolisesti. Näin turvataan tukea tarvitsevalle opiskelijalle mahdollisuus osoittaa osaamista eri tavoin esimerkiksi tilanteissa, joissa kirjallinen tuottaminen on haastavaa. Osaamisen osoittamisen tavat ja tilanteet suunnitellaan opiskelijan tarpeiden mukaisesti. Arvioinnissa käytettäviä yksilöllisiä järjestelyjä ovat esimerkiksi lisäajan antaminen arviointitilanteissa, pienryhmätilan käyttäminen, materiaalin kirjasinkoon suurentaminen tai mahdollisuus käyttää erillistä näyttöä. Arvioinnissa voidaan käyttää myös muita tarkoituksenmukaisia erityisjärjestelyjä.
Erityisjärjestelyihin tulee antaa mahdollisuus lukio-opintojen aikana, jotta niiden tarvetta ja toimivuutta voidaan arvioida. Näiden kokemusten perusteella erityisopettaja arvioi yhdessä opiskelijan ja muiden opettajien kanssa erityisjärjestelyjen hyödyllisyyttä sekä ohjaa opiskelijan tarvittaessa hakemaan erityisjärjestelyjä myös ylioppilastutkinnon kokeissa. Järjestelyjen tarpeen arvioinnissa voidaan tehdä yhteistyötä opiskeluhuollon kanssa. Opiskelijaa ohjataan tarvittavien lausuntojen hankkimisessa ja erityisjärjestelyjen hakemisessa ylioppilastutkinnon kokeita varten. Ylioppilastutkinnon kokeiden erityisjärjestelyistä tiedotetaan opiskelijalle heti lukio-opintojen alkaessa ja aina tarpeen mukaan.
Lukiolain (417/2018) 29 §:n mukainen opiskelun poikkeava järjestäminen voi koskea myös erityisopetusta tai muuta oppimisen tukea tarvitsevaa opiskelijaa. Opiskelun poikkeava järjestäminen tarkoittaa, että opiskelijan opiskelu voidaan järjestää osittain toisin kuin lukiolaissa ja lukiokoulutuksesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetään ja paikallisessa opetussuunnitelmassa määrätään. Poikkeavat järjestelyt tehdään vain niiltä osin kuin ne ovat välttämättömiä, ja ne kirjataan opiskelijan henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan. Poikkeava järjestely voidaan tehdä opiskelijan hakemuksesta tai hänen suostumuksellaan.
Opiskelijaa ohjataan tarvittaessa hakemaan avustajapalveluita, erityisiä apuvälineitä ja muita palveluita (lukiolaki 714/2018, 29 § 3 mom.). Erityisopetuksen ja muun oppimisen tuen rinnalla opiskelija voi saada myös yksilökohtaista opiskeluhuoltoa.
Joensuun Aikuislukion opiskelijoiden tukitoimien tarve arvioidaan ja tuki toteutetaan käytännössä seuraavasti (ks. lisäksi kuvat alla):
- Tukitoimista ja niitä koskevista oikeuksista tiedottaminen opiskelijoille ja huoltajille
- Lukiossa tarjottavista tukitoimista ja ylioppilaskirjoitusten erityisjärjestelyistä tiedotetaan wilman tiedotteissa, ohjauksessa sekä erikseen pidettävissä infoissa ja yksilöidyillä wilmaviesteillä.
- Tukitoimien tarpeen arviointi
- Opiskelijan tuen tarvetta opinnoissa ja opiskelussa arvioidaan niveltietojen, aiemman tuen tarpeen sekä opiskelijan ja alle 18-vuotiaalla huoltajan esittämien tuen tarpeiden sekä opiskelijan omien havaintojen pohjalta yhteistyössä opettajien ja tarvittaessa opiskeluhuollon kanssa. Tuen tarpeen arvioinnissa voidaan käyttää apuna erilaisia testejä.
- Tukitoimien kirjaaminen henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan
- Opiskelijan tukitoimet kirjataan wilmassa olevaan tukilomakkeeseen, joka on osa opiskelijan henkilökohtaista opintosuunnitelmaa. Suunnitelmaa päivitetään säännöllisesti.
- Tukitoimet suunnitellaan yhdessä opettajan ja opiskelija kesken, tarvittaessa erityisopettajaa ja/tai opiskelijahuollon edustajaa konsultoiden.
- Tukitoimet kirjaa erityisopettaja, opinto-ohjaaja tai aineenopettaja
- Tuen toteuttaminen
- Erityisopettaja tarjoaa opiskelijalle yksilöllistä pedagogista tukea, joka keskittyy opiskelijan vahvuuksien tunnistamiseen ja opiskelutaitoihin. Tarvittaessa erityisopettaja voi toimia myös samanaikaisopettajana.
- Opetusta on mahdollista eriyttää.
- Opiskelijalla on oikeus saada aineenopettajan antamaa tukiopetusta.
- Opiskelija voi anoa ylioppilaskirjoituksiin erityisjärjestelyjä, näitä järjestelyjä käytetään jo opintojen aikana.
- Tuen toteutumisen seuranta ja arviointi
- Opiskelijan tuen tarvetta ja saatua tukea seurataan, ja tukilomaketta päivitetään säännöllisesti
- Opiskelijalla on mahdollisuus osoittaa osaamistaan monipuolisesti (mm. suulliset kokeet, keskeisen oppiaineksin koe), tavoista sovitaan opettajan kanssa opintojakson alussa.
- Tuen tarve otetaan huomioon arvioinnissa ja arvioinnissa voidaan käyttää erityisjärjestelyjä.
- Opettaja kirjaa tukisuunnitelmaan annetut tukitoimet ja seuraa opiskelun sujumista sekä tukitoimien vaikutusta.
- Opiskelija itse seuraa tukitoimien hyödyllisyyttä omalla kohdallaan ja kertoo siitä aineenopettajalle, erityisopettajalle tai opinto-ohjaajalle.
- Yhteistyö, vastuut ja työnjako edellä mainituissa asioissa.
- Erityisopettaja koordinoi koko oppilaitoksen erityisopetusta.
- Erityisopettajalla on päärooli tuen tarpeen kartoituksesta yhdessä opinto-ohjaajan ja opettajien kanssa.
- Aineenopettaja osallistuu tukitoimien tarpeen kartoittamiseen ja tukitoimien suunnitteluun sekä arvioi tukitoimien toimivuutta yhdessä opiskelijan kanssa.
- Aineenopettaja arvioi opiskelijaa monipuolisesti ottaen huomioon tuen tarpeen.
- Aineenopettaja tarjoaa opiskelijalle tukiopetusta.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin