vk 46 - Auttaminen

Auttaminen

Hyvää huomenta!

Olen aiemmin jo puhunutkin siitä, että vuoden pimeimpinä päivinä:
*Jaksamme paremmin, kun meillä on ympärillä ihmisiä, jotka ovat meille ystävällisiä.
*Jaksamme paremmin, kun huomaamme, että minua kuunnellaan.
*jaksamme paremmin, kun voimme luottaa toisiimme eli olemme toisillemme rehellisiä.
*jaksamme paremmin, kun huomaamme, että minua arvostetaan sellaisena kuin olen.

Jotkut meistä tekevät mielellään asioita yksin ja nauttivat siitä, kun voi itse päättää, miten asiat tehdään. 

Joskus yksinään tekeminen saattaa kuitenkin käydä raskaaksi eikä aina osaakaan tehdä kaikkea yksin. Tiimissä tekemisestä voi löytyä silloin iso apu ja yhdessä tekeminen on myös usein hauskempaa.

Auttaminen on hyvää käytöstä, josta olen jo useamman viikon puhunut. Se voi tarkoittaa esimerkiksi, että auttaa toista kantamaan tavaroita tai tarjoutuu auttamaan ystävää, jolla on vaikeaa.

Auttaminen on yhdessä tekemistä: Kun autamme toisiamme, teemme asioita yhdessä ja voimme samalla oppia uutta. Se voi olla jotain pientä, kuten auttaa kaveria siivoamaan luokassa tai auttaa vanhempia kotona.

Tärkeää on myös huomata, että auttaminen tekee iloiseksi, koska kun autamme toisia, molemmille tulee hyvä mieli.

Auttamisen ei tarvitse olla suuria tekoja, vaan jo pienetkin asiat saavat hyvälle mielelle. Joskus yksi rohkaiseva sana voi pelastaa toisen päivän.

Jokainen voi omilla teoillaan tehdä maailmasta hieman ystävällisemmän paikan, ja tämä alkaa omista pienistä arjen teoista.

Näihin pieniin sanoihin toivotan kaikille mukavaa alkavaa viikkoa!