Toiminta-ajatus lyhyesti

Kasvun ja kehittymisen kehä

Reijolan koulun pedagogista ajattelua kuvaa oppimisen ”triangeli”, joka kuvaa oppimista, onnistumista sekä oivaltamista useasta näkökulmasta. Seuraavassa muutama esimerkki:

  • oppiminen, joka johtaa turvallisessa ja innostavassa ympäristössä onnistumisen kokemuksiin ja samalla lapsi oivaltaa häntä ympäröivän maailman lainalaisuuksia ja asioiden yhteyksiä.
  • Lapsi voi myös oivaltaa asian opettajan johdatuksella, tekemällä tai kokeilemalla. Samalla hän oppii toistamaan ilmiön ja saa onnistumisen kokemuksen.
  • Lapsi voi saada eteensä haasteen, jonka voittamisessa hän onnistuu eli saavuttaa tavoitteen ja oppii uuden asian. Näin hän oivaltaa, että haasteista voi selvitä.

Toimintamme

Toiminta:

Toiminta-ajatuksemme mukaisesti pyrimme tarjoamaan lapsille tietojen ja taitojen lisäksi runsaasti kokemuksia eri taiteenaloilta. Lukuvuonna 2024 - 2025 painopistealueenamme on Joensuun kaupungin strategian mukaisesti globaali kestävä tulevaisuus, yritteliäs asenne sekä teknologia-avusteinen oppiminen. Koulullamme toteutetaan positiivisen pedagogiikan periaatteita, joita ovat mm.  myönteisyys, yhteistyö, välittäminen ja hyvät tavat. Tämän lukuvuoden keskeinen toimintaa ohjaava arvo on Innovointi, jossa keskeisenä ovat kasvun ja kehittymisen kehän elementit.

Olemme jo kolmatta vuotta puhelimeton koulu, mikä tarkoittaa sitä, että puhelimia käytetään ainoastaan opettajan luvalla. Välitunneilla oppilaamme pääsääntöisesti ulkoilevat liikkuen ja pelaillen. Koulumme hyvää ilmapiiriä ja toimintaympäristöä heijastelevat välitön puuttuminen kiusaamiseen sekä kiroiluun.