Näin toimitaan Karhunmäen koulussa

Karhunmäen koulun oppilaskunnan hallituksen vahvistama toimintaohje  

Ulkoalue 

  1. Oppilaat ovat välitunneilla ulkona koulun piha-alueella. 

  2. Jokainen huolehtii asiallisesta ja säänmukaisesta pukeutumisesta. 

  3. Pihan istutuksia ja pihavälineitä varotaan vahingoittamasta välituntileikeissä. 

  4. Lumipallot jätetään maahan. 

  5. Kouluun tultaessa, koulupäivän aikana ja koulusta lähdettäessä pyörää kuljetetaan taluttamalla koulun piha-alueella. Polkupyörät säilytetään lukittuina niille tarkoitetuilla paikoilla. Pyöräiltäessä käytetään kypärää. Alkuoppilaat voivat pyöräillä kouluun, jos luokanopettaja ja huoltajat ovat sopineet asiasta.

  6. Tupakointi ja tupakointivälineiden hallussapito on kielletty. 
  7. Energiajuomia emme tuo kouluun.

Pesät 

  1. Aamulla sisälle tullaan vasta kellon soitua ja reput tuodaan sisälle silloin.

  2. Hattu otetaan pois päästä aina sisälle tultaessa. 

  3. Ulkokengät riisutaan tuulikaappien kenkätelineisiin ja vaatteet pidetään naulakoissa. 

  4. Käytävällä ja pesissä käyttäydytään rauhallisesti. Pesissä säilytetään työrauha kaiken aikaa. 

  5. Koulu ei vastaa naulakkoihin jätetyistä vaatteista eikä tavaroista.
     
  6. Oppilas saapuu ajoissa oppitunnille ja poistuu heti tunnin loputtua välitunnille/ kotiin. 

  7. Oma työtila ja laatikot pidetään siisteinä. Jokainen huolehtii omalla käyttäytymisellään myös luokkahuoneen ja pesän järjestyksestä ja siisteydestä. 

  8. Järjestäjät pyyhkivät taulun, järjestelevät luokan ja pesäaulan sekä huolehtivat muista opettajan heille antamista tehtävistä. 

  9. Tullessaan myöhästyneenä oppitunnille oppilas selvittää myöhästymisensä syyn. 

Liikunta- ja muut yhteiset tilat 

  1. Oppilaat menevät salin pukuhuoneisiin kellon soidessa vaihtamaan liikuntavarusteensa. Karhunmäen kentälle ja liikuntasaliin siirrytään opettajan johdolla. Luistellessa käytetään kypärää. Luistelemaan mennään vasta opettajan saavuttua paikalle.

  2. Jokainen opettaja ja oppilas ovat vastuussa kirjaston, käsityöluokkien, musiikkiluokan, pukuhuoneiden, liikuntatilojen ja- varastojen sekä muiden yhteisessä käytössä olevien tilojen siisteydestä. Opettaja on velvollinen valvomaan, että kaikki kirjat, liikunta- ja työvälineet sekä mikrofonien piuhat ja soittimet tulevat omille paikoilleen

Koululaisravintola Murkina 

  1. Ruokailemassa käydään yhteisesti sovittujen aikataulujen mukaisesti. Ennen ruokailua pestään kädet huolellisesti. 

  2. Ruokia otettaessa noudatetaan ravintolahenkilökunnan laatimia ohjeita mm. ruokien määristä. 

  3. Ravintolassa annetaan ruokailijoille ruokarauha ja noudatetaan hyviä ruokailutapoja. 

  4. Aterian jälkeen astiat laitetaan niille varatuille paikoille, ruoantähteet viedään biojäteastiaan ja poistutaan heti tunnille tai välitunnille

Muuta 

  1. Oppilaat asioivat opettajainhuoneessa, mikäli asia on kiireellinen. Opettajainhuoneen ovella käyttäydytään kohteliaasti. 

  2. Oppilas voi käyttää mobiililaitteita opettajan ohjeiden mukaan. 

  3. Koulun tietokoneet ja mobiililaitteet ovat opiskelua varten. Omien pelien tai ohjelmien asentaminen laitteisiin on kielletty. Oppilaat käyttävät koneita opettajan luvalla yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaan. 

  4. Mesikämmen ja Karhu moduulien oppilaat tulevat päärakennukseen Tuvan ovesta, ellei opettaja ole toisin sopinut.

  5. Koulumme on hajusteeton koulu. Koulun henkilökunta, oppilaat ja huoltajat välttävät käyttämästä voimakkaita tuoksuja sisätiloissa.

Päivitetty 31.7.2024 

Ohjeet välitunneille
  1. Välituntialue 
    Alueeseen kuuluu koulun pihan päärakennuksen edessä oleva alue, joka rajoittuu parkkipaikan asfalttialueeseen, koulun aitaan, oppilaiden jättöpaikkaan, Omenaisten kiikkuihin sekä molempiin moduulirakennuksiin. Koulun molemmat päädyt sijaitsevat kyseisen alueen ulkopuolella.

  2. Areenat 
    Areenat ovat erilaisten pelien pelaamista varten. Niiden käyttövuorot määritellään lukuvuoden alussa ja ne ilmoitetaan kaikille oppilaille. Areenavuorot ovat nähtävissä info-TV:ssä ja ulko-ovissa. 
     
    Rinnakkaisluokat voivat pelata areenassa samaan aikaan. Vuorossa oleva luokka päättää asiasta.

  3. Kukkula 
    Kukkulalta voidaan laskea mäkeä välituntivälineillä tai ilman niitä pihalle päin polvillaan tai istualtaan yksi laskuväline kerrallaan. Kukkulalle noustaan niin, että mäkeä voidaan laskea turvallisesti ilman törmäysvaaraa. Ennen omaa laskua varmistetaan, että edessä oleva mäki on vapaa. Mäenlaskussa noudatetaan erityistä varovaisuutta ja otetaan huomioon muut laskijat. Toiselle annetaan vauhtia vain, jos tämä sitä erikseen pyytää ja välituntivalvoja sallii sen. Oman laskun jälkeen väistetään alta pois nopeasti. 
     
    Välituntivalvojien ohjeita noudatetaan tinkimättä. Tarvittaessa valvoja voi kieltää oppilaan pääsyn kukkulalle tai evätä mäenlaskumahdollisuuden kaikilta oppilailta kyseisen välitunnin aikana. 
     
    Erityisen liukkaalla ja vaarallisella kelillä kukkulan käyttö voidaan turvallisuussyistä kieltää määräajaksi. 

  4. Puhelimet 
    Puhelimia käytetään välitunnilla vain, jos opettaja tai ohjaaja sitä erikseen pyytää. Koulualueella niitä säilytetään repussa.  
     
  5. Välituntivälineet 
    Luokilla on käytössään välituntisin oman luokan välineet. Ne tuodaan takaisin sisään välitunnin loputtua. Välituntivälinevarasto on auki pitkällä välitunnilla. Kyseisen välitunnin ensimmäinen valvoja avaa varaston ja viimeisenä vuorossa oleva valvoja sulkee sen. Varastoon tuodaan kaikki sieltä otetut välineet ja valvoja huolehtii ne omille paikoilleen. 
     
    Polkupyörät, skuutit, potkulaudat ym. kotoa tuodut välineet eivät kuulu välituntivälineisiin. Niitä voi käyttää koulumatkalla, mutta koulupäivän aikana kotoa tuodut välineet jätetään rauhaan. 
     
    Pallopelit pelataan areenoissa ja välituntialueella. Koulun seinät jätetään pallopelien ulkopuolelle. 
     
  6. Käyttäytyminen ja kielenkäyttö 
    Välituntivalvojaa totellaan kaikissa tilanteissa. Hän huolehtii oppilaiden turvallisuudesta välitunnin aikana ja, että koulun toimintaohjeita noudatetaan. 
     
    Jokainen oppilas pitää omalta osaltaan huolta, että toisilla on turvallista ja mukavaa viettää välituntia.  
     
    Välitunnilla vältetään kiroilua ja rumaa kielenkäyttöä. Isot oppilaat näyttävät tässä esimerkkiä pienemmille. 
     
    Välkkäri-oppilaat sovittelevat pitkillä välitunneilla syntyneet pienet kahnaukset. 
     
  7. Kaveripysäkki 
    Joka luokalla toimii kaveripysäkin välkkäreitä, jotka hoitavat vuoroviikoin kaveripysäkkiä. Lista vuorossa olevista välkkäreistä löytyy Raitin ilmoitustaululta oppilaskunnan hallituksen kohdalta. Välkkärit toimittavat liivit seuraavana vuorossa oleville välkkäreille. 
     
  8. Suvilumesta saa tehdä erilaisia lumiveistoksia, -majoja ja muita rakennelmia. Lumipallot jätämme maahan. Valmiit rakennelmat jätetään rauhaan. 
     
  9. Välituntivalvoja 
    Apulaisjohtaja vastaa välituntivalvontojen aikataulusta.  
    Valvojan vastuu alkaa heti välitunnin alusta alkaen.  
    Valvojalla on yllään keltainen liivi.  
    Liivejä säilytetään oppilaiden sisäänkäyntien ovien vieressä olevissa naulakoissa. Valvoja valvoo viimeisenkin oppilaan saapumisen välitunnilta sisään.  
    Välituntivalvoja havainnoi välituntitelineiden ja areenoiden kuntoa ja ilmoittaa vioista rehtorille ja laittaa korjauspyynnön kiinteistöhoitajalle intrassa. 
     

Ohjeet on päivitetty 31.7.24 

Oppilaskunnan hallitus on hyväksynyt viimeksi ohjeet 10.9.22