Opinnot

Opinnot

Koulun opetus perustuu opetussuunnitelmaan, joka on laadittu Opetushallituksen antaman taiteen perusopetuksen visuaalisen taiteen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Opetusryhmät kokoontuvat kerran viikossa lukujärjestyksen mukaisesti. Opetustuntien määrä vaihtelee ikäluokkien mukaan yhdestä kolmeen viikkotuntiin. Aikuisopinnot noudattavat omaa opetussuunnitelmaansa, jonka tavoitteet ja sisällöt ovat yhtenäiset lasten ja nuorten opetuksen kanssa. Vuodessa on 34 opetusviikkoa.

Koulun opinnot eivät vaadi erityislahjakkuutta. Opetus kehittää oppilaan kuvallisen ilmaisun tietoja ja taitoja sekä rohkaisee oppilasta ilmaisemaan itseään visuaalisin keinoin. Se luo samalla perustaa oppilaan esteettiselle, emotionaaliselle ja eettiselle kasvulle. Opetus luo nuorille edellytyksiä hakeutua kuvataiteenalan ja arkkitehtuurin ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.

Eri-ikäisten oppilaiden opetuksessa huomioidaan heidän aikaisemmat kokemuksensa, tietopohja ja elämismaailmansa. Opetuksessa hyödynnetään tutkivaa ja toiminnallista oppimista yksin ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Ryhmässä oppiminen vaatii sekä oppilailta että opettajilta muiden huomioonottamisen kykyä, kuuntelemisen taitoa, vuorovaikutustaitoja ja kykyä olla rohkeasti oma itsensä. Tavoitteena on, että oppilas oppii itse asettamaan työskentelylleen tavoitteita, käsittelemään tietoa, pohtimaan ja muodostamaan omakohtaisia käsityksiä ja ratkaisuja.

Opetuksen yhtenäistämiseksi opettajat valitsevat vuosittain opetukselle yhteisen aihealueen eli teeman. Teema ohjaa punaisena lankana yksittäisen opettajan laatimaa vuosisuunnitelmaa, mahdollistaa pitkien opetusprosessien toteuttamisen ja yhdistää eri ikäisten ja tasoisten opetusryhmien työskentelyä.

Opetus jakaantuu oppilaiden iän mukaan (syntymävuosittain) seuraaviin ryhmiin:

Kuvataideopinnot (opetustunti 45 min)
Varhaisiän opinnot (90 tuntia)
- 4–5-vuotiaat, 1–2 viikkotuntia
Perusopinnot (680 t)
- 6–11-vuotiaat, 2–3 viikkotuntia
- periodiopinnot 12–13-vuotiaat, 3 viikkotuntia
Syventävät opinnot (510 tuntia)
- työpajaopinnot 14–18-vuotiaat, 3 viikkotuntia

Arkkitehtuuriopinnot
Perusopinnot (510-680 t)
- 6/7–12/13-vuotiaat, 2–3 viikkotuntia
Syventävät opinnot (510 h)
- työpajaopinnot yli 13/14–vuotiaat, 3 viikkotuntia

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä