5.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet ja vastuut

5.1

Varhaiskasvatuksen järjestäjä[1] on velvollinen antamaan lapselle hänen tarvitsemaansa tukea päiväkodissa tai perhepäivähoidossa. Lapsen tuen tarve arvioidaan ja tukea järjestetään viivytyksettä. Tuki varhaiskasvatuksessa järjestetään yleisenä, tehostettuna ja erityisenä tukena inklusiivisten periaatteiden mukaisesti. Jokaisella lapsella on lähtökohtaisesti oikeus saada tukea omassa lapsiryhmässään erilaisin joustavin järjestelyin. Mikäli lapsen tuen tarpeet sitä edellyttävät, lapsella on oikeus osallistua varhaiskasvatukseen pienryhmässä tai erityisryhmässä.

 

Lapsen kannalta on tärkeää, että tuki muodostaa johdonmukaisen jatkumon varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen aikana sekä lapsen siirtyessä perusopetukseen.

 

Tuen järjestämisen ja toteuttamisen vastuut

Varhaiskasvatuksen järjestäjä päättää tuen järjestämisen käytännöistä, toteuttamisesta, toimintatavoista ja arvioinnista päiväkodissa ja perhepäivähoidossa. Varhaiskasvatuksen järjestäjä seuraa ja arvioi annettavan tuen vaikuttavuutta ja riittävyyttä.

Varhaiskasvatuksen järjestäjä päättää yhteistyörakenteista, vastuista ja toimintatavoista liittyen huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä monialaiseen yhteistyöhön. Monialaisen yhteistyön osalta päätetään myös työnjako eri toimijoiden kanssa tuen järjestämisessä. Varhaiskasvatuksen järjestäjän pyynnöstä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden tulee osallistua arvioinnin tekemiseen, jos tuen tarpeen arviointi sitä edellyttää[2].

Varhaiskasvatuksen järjestäjä vastaa siitä, että lapsen oikeus saada varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluja sekä varhaiskasvatukseen osallistumisen edellyttämiä tulkitsemis- ja avustamispalveluja ja apuvälineitä toteutuu[3].

Päätöksen tehostetusta ja erityisestä tuesta sekä tukipalveluista tekee varhaiskasvatuksen järjestämisvastuussa oleva kunta[4]. Jos kyseessä on yksityisen palveluntuottajan tuottama varhaiskasvatus, päätöksen tekee palveluntuottajan esityksestä varhaiskasvatuksen toimipaikan sijaintikunta.

Jos tukea tarvitseva lapsi osallistuu useamman kuin yhden varhaiskasvatuksen järjestäjän[5] varhaiskasvatukseen, on tuki suunniteltava, toteutettava ja arvioitava yhteistyössä[6].

Tuen tarpeen arviointi, tuen antaminen sekä toimintakulttuurin ja toimintatapojen kehittäminen kuuluvat koko henkilöstölle heidän koulutuksensa, työnkuviensa ja vastuidensa mukaan.

Toimipaikan johtaja vastaa varhaiskasvatuksessa annettavasta laadukkaasta tuesta, sen toteutumisesta ja henkilöstön ajantasaisesta osaamisesta lasten tuen tarpeita vastaavalla tavalla[7]. Johtaja huolehtii, että henkilöstö suunnittelee lapsen tuen osana lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa. Suunniteltu tuki arvioidaan lapsen tarpeiden mukaan, vähintään kerran vuodessa.

Lapsella on oikeus varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluihin ja opetukseen hänen tuen tarpeensa sitä edellyttäessä. Erityisopettaja osallistuu lapsen tuen tarpeen, tukitoimenpiteiden ja niiden toteuttamisen suunnitteluun ja arviointiin tarvittaessa. Erityisopettajan antama tuki voi olla lapsikohtaista ja/tai ryhmässä toteutettavaa opetusta[8]. Tuki voi olla säännöllistä, osa- tai kokoaikaista. Sitä voidaan toteuttaa samanaikaisopetuksena tai yhteisopettajuutena lapsen ryhmän opettajan kanssa. Erityisopettajan asiantuntemusta hyödynnetään myös henkilöstön ja huoltajien konsultoinnissa[9]. Varhaiskasvatuksen opettajaksi ja/tai varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi kelpoinen henkilö on vastuussa lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan kirjattavasta tuen suunnittelusta ja toteuttamisen arvioinnista.

Perhepäivähoitaja vastaa ryhmänsä lasten tuen toteuttamisesta. Tuen suunnittelu ja arviointi voidaan tehdä yhteistyössä varhaiskasvatuksen opettajan ja/tai erityisopettajan kanssa[10]. Lapsen edun sitä edellyttäessä, voidaan yhteistyössä huoltajan kanssa keskustella, että lapsi siirtyy päiväkotiin saadakseen tarvitsemaansa tukea.

Varhaiskasvatuksessa voi olla lapsi- tai ryhmäkohtaisia avustajia[11], joiden tehtävänä on tukea lasta tai lapsia ryhmässä sekä mahdollistaa heidän osallistumisensa toimintaan. Tämä voi myös tarkoittaa esimerkiksi sitä, että avustaja auttaa muita lapsia, kun varhaiskasvatuksen opettaja toimii tukea tarvitsevan lapsen kanssa ja tuo vuorovaikutustilanteeseen lapsen yksilöllisiin tavoitteisiin liittyviä pedagogisia sisältöjä.

 

[1] Kunta, kuntayhtymä tai yksityinen palveluntuottaja, ks. luku 1.1

[2] Varhaiskasvatuslaki 15 d §

[3] Varhaiskasvatuslaki 15 c §

[4] Varhaiskasvatuslaki 15 e §

[5] Kunta, kuntayhtymä tai yksityinen palveluntuottaja, ks. luku 1.1

[6] Varhaiskasvatuslaki 15 b §

[7] Varhaiskasvatuslaki 31 §

[8] Varhaiskasvatuslaki 15 c §

[9] Varhaiskasvatuslaki 15 d §

[10] Varhaiskasvatuslaki 15 c §

[11] Varhaiskasvatuslaki 35 ja 38 §

Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet ja vastuut Jämsässä

Jämsässä tukea tarvitsevat lapset saavat varhaiskasvatusta inklusiivisten periaatteiden mukaisesti päiväkotiryhmissä tai perhepäivähoidossa. Kaupungissa toimii kolme Vahvemman kehityksen ja oppimisen tuen ryhmää eri päiväkodeissa. Näissä ryhmissä tuen yksilöllisempi suunnittelu ja toteuttaminen mahdollistuu vahvempien rakenteellisten tuen muotojen kautta.


Tuen toteuttamisesta vastaa pääsääntöisesti varhaiskasvatuksen opettaja yhdessä lapsiryhmän muun henkilöstön kanssa. Lapsen tuen suunnitteluun, toteuttamiseen, arviointiin ja kehittämiseen osallistuvat tarpeen mukaan pedagoginen asiantuntija, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja aluepäällikkö. Varhaiserityiskasvatuksen avustajat sijoittuvat päiväkotien lapsiryhmiin tuen tarpeita vastaavalla tavalla. Heidän tehtävänsä tukea tarvitsevien lasten ja lapsiryhmän tukena suunnitellaan aina yksilö- ja ryhmäkohtaisesti tiimissä ja tarvittaessa erityisopettajan tuella.

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, pedagoginen asiantuntija ja erityisopettaja tekevät alueillaan tiivistä yhteistyötä kukin vastaten omasta työtehtävästään. Aluepäällikkö huolehtii tuen järjestämisen osalta henkilöstöresurssista, tarvittavan osaamisen vahvistamisesta ja lapsiryhmien rakenteista tuen tarpeita vastaavalla tavalla yhteistyössä pedagogisen asiantuntijan ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa. Pedagoginen asiantuntija vahvistaa henkilöstön pedagogista osaamista ja kehittää ja arvioi toimintakulttuuria sekä oppimisympäristöjä yhdessä ryhmien henkilöstön kanssa.

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja toimii oman vastuualueensa varhaiserityiskasvatuksen asiantuntijana. Erityisopettaja osallistuu lapsen tuen tarpeen arviointiin, tuen suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan lapsiryhmissä. Erityisopettaja myös konsultoi ja ohjaa varhaiskasvatuksen henkilökuntaa ja huoltajia sekä osallistuu oman vastuualueensa varhaiskasvatuksen kehittämiseen kasvun ja oppimisen tukemisen näkökulmasta.

Jämsän varhaiskasvatuksessa toimii lisäksi tällä hetkellä henkilöstön ja perheiden tukena varhaiskasvatuksen perhetyöntekijä hankerahoituksella 31.12.2022 saakka.