Seuraamukset

Seuraamukset sääntöjen rikkomisesta

Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö – koulun käytänteet (luku 5.3.)

 

1. Puhuttelu eli kahdenkeskinen keskustelu

  • Puhuttelun tarkoitus on ilmaista oppilaalle, että hän on toiminut epätoivotulla tavalla jossain tilanteessa.
  • Puhuttelun pitää se opettaja, joka epätoivotun käytöksen havaitsee. Tarvittaessa puhutteluun haetaan luokanvalvoja mukaan. Puhuttelussa ei ole läsnä muita oppilaita.
  • Puhuttelussa yksilöidään selkeästi ei-toivottu käyttäytyminen.
  • Puhuttelusta tiedotetaan huoltajalle Wilman kautta (tuntimerkintä) tai puhelimitse, jos asian luonne sitä vaatii.
  • Mikäli puhuttelu ei auta ja epätoivottu käytös jatkuu, pidetään asiasta kasvatuskeskustelu.

2. Kasvatuskeskustelu (PoL 35a §)
  • Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnitoittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena toimenpiteenä määrätä osallistumaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun.
  • Kasvatuskeskustelussa käsitellään sitä kyseistä asiaa, jonka vuoksi se on kutsuttu koolle. Teko tai laiminlyönti yksilöidään.
  • Kasvatuskeskusteluun määrää koulun opettaja tai rehtori.
  • Kasvatuskeskustelu kirjataan Wilmaan ja siitä tulee ilmoittaa oppilaan huoltajalle. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus osallistua kasvatuskeskusteluun tai osaan siitä, jos se katsotaan tarpeelliseksi.
  • Kasvatuskeskustelussa oppilaalle on kerrottava seuraamukset, jos käyttäytyminen ei muutu.
  • Keskustelun tarkoitus on kuunnella oppilasta, antaa hänelle palautetta ja mahdollisuus muuttaa käytöstään.

3. Jälki-istunto (PoL 36 §)
  • Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon tai hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus.
  • Oppilas, joka kasvatuskeskustelun jälkeen edelleen häiritsee opetusta tai rikkoo koulun järjestystä, voidaan määrätä jälki-istuntoon. 
  • Jälki-istuntoa ei voida järjestää siten, että oppilas joutuu sen seurauksena jäämään pois opetussuunnitelman tai muun koulun toimintaa koskevan suunnitelman mukaisesta opetuksesta.
  • Ennen oppilaan määräämistä jälki-istuntoon, on yksilöitävä toimenpiteeseen johtava teko tai laiminlyönti, kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Nämä on myös kirjattava Wilman välilehdelle.
  • Luokanohjaajan on soitettava huoltajalle, ja kerrottava oppilaalle määrätystä jälki-istunnosta sekä siihen johtaneista syistä.
  • Jälki-istunto kirjataan Wilmaan sille Kurinpito-toimet-lomakkeessa varattuun tilaan.
  • Yleiset jälki-istunnot järjestetään tiistaisin klo 15.00. Jälki-istuntoa valvovat vuorollaan koulun opettajat. Jälki-istunnon valvoja hakee oppilaat ala-aulasta. Pienluokkien erityisluokanopettajat voivat järjestää oppilaidensa jälki-istunnot parhaaksi katsomallaan tavalla. Rehtorin kanssa voi myös sopia jälki-istuntovalvonnasta muuna aikana.
  • Huono käytös jälki-istunnossa nollaa istumisen ja istuminen on aloitettava uudelleen alusta.
  • Oppilaan tulee suorittaa jälki-istunto ilmoitettuna ajankohtana. Jos oppilas ei suorita jälki-istuntoa määrättynä ajankohtana, saa hän siitä 0,5 tuntia lisää istumista.
4. Kirjallinen varoitus (PoL 36 §)
  • Ei-toivotun käyttäytymisen jatkuessa jälki-istunnon ja rehtorin puhuttelun jälkeen voidaan oppilaalle antaa kirjallinen varoitus.
  • Luokanohjaaja seuraa oppilaan käyttäytymistä ja tekee kirjallisen esityksen rehtorille oppilaalle annettavasta kirjallisesta varoituksesta. Tässä kirjallisessa esityksessä on luokanohjaajan yksilöitävä oppilaan ei-toivottu käyttäytyminen ja sen seurauksena jo tehdyt kurinpitotoimet.
  • Ennen kirjallisen varoituksen antamista, on yksilöitävä toimenpiteeseen johtava teko tai laiminlyönti, kuunneltava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys.
  • Rehtori tekee päätöksen kirjallisen varoituksen antamisesta oppilaalle.
  • Ennen päätöksen antamista on oppilaan huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Tähän kuulemistilaisuuteen osallistuu myös luokanohjaaja.
  • Rehtorin päätös on kirjallinen, mutta sen lisäksi kirjallinen varoitus kirjataan Wilmaan kurinpitotoimet-lomakkeelle.

6. Määräaikainen erottaminen (PoL 36 §)

Mikäli edellä kuvatut toimenpiteet eivät saa oppilaan käyttäytymistä muuttumaan, oppilas voidaan erottaa koulusta määräajaksi. Erottamisesta päättää Jämsässä sivistyslautakunta.

---------------------------------------------------------------------------------------------------

Huomioitavaa:

Luvaton poissaolo koulusta

1 kerta
Puhuttelu ja korvaustehtävistä sopiminen joko tehtäväksi koulussa (aineenopettajan omalla jollakin muulla tunnilla) tai kotona, yhteys kotiin

2 kerta

Kasvatuskeskustelu+korvaustunti(t) (luvattoman poisolon mittainen, kuitenkin max 2h)
- tunnin opettaja tai luokanvalvoja sopivat kumpi pitää kasvatuskeskustelun sekä sopivat korvaustehtävien tuntien sisällöistä+valvonnasta

3 kerta 

Luvattomien poissaolojen jatkuessa luokanvalvoja kutsuu koolle moniammatillisen oppilaspalaverin, asia saatetaan lastensuojelun tietoon. Luvattomien jatkuessa poissaoloista kirjataan jälki-istunto ja oppilaan tilannetta seurataan moniammatillisessa palavereissa. 


Luvaton poistuminen koulualueelta:


Wilma-merkintä ja puhuttelu

Kasvatuskeskustelu ja/tai jälki-istunto opettajan kokonaisarvioinnin mukaan.

Luvattomien poistumisten jatkuessa luokanvalvoja arvioi, onko muitakin ongelmia tai huolenaiheita ja käynnistää

moniammatillisen oppilaspalaverin perustamisen oppilaan koulunkäynnin tueksi.



Myöhästelyt

Luokilla 1.-6. luokanopettaja seuraa oppilaiden myöhästymisiä. Luokilla 7.-9 tunnin opettaja merkitsee myöhästymisen wilmaan.

Luokanvalvoja seuraa valvontaluokkansa oppilaiden myöhästymisiä. Kolmesta (3) myöhästymistä/kalenterikuukausi seuraa kasvatuskeskustelu, jossa sovitaan seuranta-aika myöhästymisistä. Myöhästymisten jatkuessa edelleen luokanvalvoja arvioi onko muitakin ongelmia tai huolenaiheita. (Oppitunti merkitään poissaolo-merkinnällä, mikäli tunnilta myöhästyy enemmän kuin 15 minuuttia.)

Seurauksena sitten joko

jälki-istuntoa 1 tunti 

tai moniammatillinen oppilaspalaverin perustaminen oppilaan koulunkäynnin tueksi

tai molemmat yhtä aikaa

Kurinpitotoimet eivät periydy seuraavalle lukuvuodelle.

Muut kurinpidolliset asiat:

Mikäli kyseessä on toisen satuttamiseen pyrkivä väkivalta, päihteiden väärinkäyttö, oppilastoverin, opettajan, henkilökunnan tai koulun omaisuuteen kohdistuva ilkivalta tai muu tapaus, johon ennalta sovitut toimintatavat eivät sovi, käsitellään asia tapauskohtaisesti ja Jämsän kaupungin koulurauhaohjeita noudattaen.

Tupakointi/nuuska:

1) Oppilas soittaa kotiin ja kertoo tapahtumasta (Koulun aikuinen kertoo kirjallisesta kutsusta kasvatuskeskusteluun) + wilma -merkintä
2) Kasvatuskeskustelu, johon huoltajat kutsutaan (Kirjallinen kutsu) 
3) Ensimmäisestä kerrasta ei lastensuojeluilmoitusta eikä poliisille ilmoitusta

4) Mikäli toistuvaa tehdään lastensuojeluilmoitus sekä poliisin spostiin tieto

 5) jälki-istunto toisesta kerrasta

Lunttaamisesta seuraa soitto kotiin, Wilma-merkintä ja kokeen arvosanaksi annetaan 4. Samoin toimitaan, jos oppilas on todistettavasti kopioinut toisen kirjoittajan tekstiä ja esittää sen omanaan (plagiointi).

Oppilaan alkoholin tai huumaavien aineiden käytöstä ja hallussapidosta ilmoitetaan poliisille ja lastensuojeluviranomaisille.

Uhkaavissa ja väkivaltatilanteissa soitetaan välittömästi hätänumeroon (112).

Myös törkeistä koulun alueella tapahtuvista liikennerikkomuksista ilmoitetaan välittömästi poliisille. Ilmoituksen tekee tapahtuman nähnyt henkilö ja sen voi tehdä puhelimitse tai sähköpostitse. Huoltajalle tiedotetaan asiasta.

Ilkivallan teko omaisuudelle on asianomistajarikos. Koululle tehdyn ilkivallan joutuu tekijä korvaamaan kokonaisuudessaan. Yksityisen omaisuuden korvaamisesta neuvottelevat asianomaiset.

Yksilöllinen opiskeluhuoltopalaveri voidaan kutsua koolle missä vaiheessa hyvänsä, jos koulun henkilökunnalla herää huoli oppilaan hyvinvoinnista, käyttäytymisestä tai mistä hyvänsä muusta oppilaan koulunkäyntiin vaikuttavasta asiasta.


Häiritsevä oppilas / epäasiallinen käytös oppitunnilla / tunti ei mennyt hyvin -merkintä

Oppilas, joka puhuttelun jälkeenkin häiritsee opetusta tai käyttäytyy oppitunnilla epäasiallisesti, määrätään aineenopettajan /luokanopettajan toimesta kasvatuskeskusteluun. Kasvatuskeskustelussa yksilöidään siihen johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja tarvittaessa selvitetään laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot, joilla käyttäytymistä ja oppilaan hyvinvointia voidaan koulussa parantaa (tukitoimet). Tavoitteena on puuttua oppilaan häiritsevään ja epäasialliseen käytökseen ja saada oppilas ymmärtämään käytöksestään johtuvat haitat itselle ja muille. Näillä toimilla tuetaan sitä, että oppilas jatkossa toimii toisin.

Jos ei-toivottu käytös jatkuu, epäasiallisesta käytöksestä jälki-istunto.

Jos epäasiallinen ja toisia tai itseään häiritsevä käytös jatkuu, luokanopettaja / luokanvalvoja kutsuu koolle moniammatillisen oppilaspalaverin, jossa mukana on joko opiskeluhuolto tai oppilaan koulunkäyntiä tukevien muiden verkostojen jäseniä tai molemmat.
Oppilaspalaverissa sovitaan, miten toimitaan, jos tilanne ei muutu. Käyttäytymisen syytä tulee tällöin pohtia laajemmin. (Onko kyseessä vain sääntörikkomus vai tarvitseeko oppilas koulunkäynnin tuekseen muita koulun ulkopuolisia tukimuotoja?)



Tuntityöskentelyn laiminlyönti (tunti ei mennyt hyvin -merkintä)

Oppilaalla ei ole oikeutta kieltäytyä oppituntiin osallistumisesta. Opettajan määräämät tuntitehtävät tulee tehdä joko koulupäivän jälkeen läksyparkissa, kotona tai opettajan määräämällä tavalla.
Oppilas, joka puhuttelun jälkeenkin kieltäytyy oppituntiin osallistumisesta tai yhteistyöstä opettajan kanssa määrätään aineenopettajan /luokanopettajan toimesta kasvatuskeskusteluun. Kasvatuskeskustelussa yksilöidään siihen johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja tarvittaessa selvitetään laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot, joilla käyttäytymistä ja oppilaan hyvinvointia voidaan koulussa parantaa (tukitoimet). Tavoitteena on puuttua oppilaan tekemättömyyteen ja epäasialliseen käytökseen ja saada oppilas ymmärtämään käytöksestään johtuvat haitat itselle ja muille. Näillä toimilla tuetaan sitä, että oppilas jatkossa toimii toisin.

Jos tekemättömyys jatkuu, luokanopettaja / luokanvalvoja kutsuu koolle moniammatillisen oppilaspalaverin, jossa mukana on joko opiskeluhuolto tai oppilaan koulunkäyntiä tukevien muiden verkostojen jäseniä tai molemmat.
Oppilaspalaverissa sovitaan, miten toimitaan, jos tilanne ei muutu. Käyttäytymisen syytä tulee tällöin pohtia laajemmin. (Onko kyseessä vain sääntörikkomus vai tarvitseeko oppilas koulunkäynnin tuekseen muita koulun ulkopuolisia tukimuotoja?)

Jos ei-toivottu käytös jatkuu, epäasiallisesta käytöksestä jälki-istunto.




Oppilaan poistaminen

Mikäli oppilas häiritsee opetusta tai koulun järjestämää tilaisuutta, opettaja voi poistaa oppilaan luokasta tai tilaisuudesta lopputunniksi. Oppilaalle on järjestettävä valvonta poissaolon ajaksi.

Oppilaan poistaminen on kurinpitotoimi ja siitä tulee tiedottaa huoltajaa wilmassa ja siitä tulee ilmoittaa rehtorille Wilmassa.

Mikäli oppilas oman tilanteensa, sairautensa tai muun tahattoman syyn vuoksi tarvitsee rauhoittumista toisessa tilassa, sitä ei pidetä kurinpitona, vaan tukikeinona.

Oppilaan tulee aina edellä mainituissa tilanteissa olla valvottuna. Valvonta voidaan järjestää myös lähettämällä oppilas toisen opettajan tunnille yli luokkarajojen.


Koulupäivän epääminen.

Rehtori tai apulaisrehtori voi opettajan kanssa yhdessä päättää oppilaan koulupäivän epäämisestä loppupäiväksi. Tällaiseen tilanteeseen voidaan päätyä silloin, kun oppilaan häiritsevä, ilkivaltainen tai muu sääntöjen vastainen käyttäytyminen ei lopu, oppilaan tai toisten turvallisuutta ei voida taata tai oppilas ei pysty jostain syystä jatkamaan opiskelua rauhallisin mielin. Syynä voi olla myös se, että oppilas ei ole yhteistyökykyinen koulun henkilökunnan kanssa.

Koulupäivän epäämisestä ilmoitetaan kotiin ja sovitaan huoltajan kanssa yhdessä toimintamalli oppilaan turvalliseen kotiin pääsyyn. Oppilasta ei voida päästää lähtemään yksin kotiin, mikäli huoltajaa ei olla saatu kiinni ja toimintaohjeista sovittu. Mikäli huoltajaa ei saada kiinni kohtuullisen ajan kuluttua, niin rehtori soittaa akuutin sosiaalityön puhelimeen. Jos oppilas lähtee tilanteesta /karkaa ja oppilaan huoltajia ei ole tavoitettu, asiasta ilmoitetaan hätäkeskukseen.

Päivitetty 14.8.2023 / rehtori

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä