HI6 Maailman kulttuurit kohtaavat (2op)

Opintojaksolla perehdytään kulttuurin käsitteeseen ja kulttuurieroja koskevan ajattelun muutoksiin sekä tarkastellaan, miten suhtautuminen eri kulttuureihin on vaihdellut ajattelun ja yhteiskuntien muuttuessa. Opintojaksolla tarkastellaan länsimaisten ja muiden kulttuurien kohtaamista ja vuorovaikutusta historian eri aikoina.


Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
  • ymmärtää kulttuurien vuorovaikutusta koskevia teorioita ja käytänteitä
  • tunnistaa kulttuuristen arvojen ja maailmankuvien ilmenemisen arkielämässä ja sosiaalisissa suhteissa
  • osaa eritellä kulttuurien välistä vuorovaikutusta sekä historiallisessa että nykypäivän kontekstissa
  • analysoi esimerkiksi taiteissa, uskonnossa ja sosiaalisissa rakenteissa esiintyviä kulttuurisia arvoja ja käytäntöjä
  • erittelee kulttuurien moninaisuutta historiallisena osana eurooppalaista kulttuuria ja pystyy arvioimaan sille annettuja merkityksiä
  • osaa kriittisesti eritellä ja arvioida kulttuurisia eroja koskevia väitteitä, eri kulttuureihin liitettyjä stereotypioita sekä kulttuurien vaikutusta yksilöön
  • tuottaa yksin tai ryhmässä historiallista asiatekstiä käyttämällä monipuolisesti ja kriittisesti lähdeaineistoa.


Keskeiset sisällöt

Kulttuurintutkimuksen perusteet ja käsitteet
  • kulttuurit ja niiden vuorovaikutus
Opintojaksolla tarkasteltaviksi kohteiksi valitaan kaksi tai useampia kulttuureja seuraavilta alueilta:
  • Aasian kulttuurit
  • Afrikan kulttuurit
  • arktiset kulttuurit
  • Australian ja Oseanian alkuperäiskulttuurit
  • Latinalaisen Amerikan kulttuurit
  • Lähi-idän kulttuurit
  • Pohjois-Amerikan alkuperäiskulttuurit.


Laaja-alainen osaaminen

  • Monitieteinen ja luova osaaminen auttaa opiskelijaa tutustumaan erilaisiin tiedonhankinnan ja -esittämisen tapoihin ja harjaantumaan niiden käyttämiseen. Samalla hän vahvistaa kykyään arvioida tiedon luotettavuutta. 
  • Eettisyyden ja ympäristöosaamisen avulla opiskelija ymmärtää perusasiat globalisaatiosta ja siitä, miten se vaikuttaa erilaisissa olosuhteissa elävien ihmisten mahdollisuuksiin noudattaa kestävää elämäntapaa. 
  • Globaali- ja kulttuuriosaamisen kautta opiskelija oppii tunnistamaan ja reflektoimaan erilaisia kulttuuriperintöjä, arvoja, ihmisten erilaisia toimintaympäristöjä ja muita seikkoja, joiden pohjalle kulttuuri-identiteetit ja elämäntavat rakentuvat omassa arjessa sekä suomalaisessa yhteiskunnassa, Euroopassa ja globaalisti. Näin opiskelija harjaantuu historiallisten esimerkkien kautta arvostamaan ihmisten ja yhteisöjen oikeutta kulttuuriseen identiteettiin sekä toimimaan kulttuurisen moninaisuuden puolesta.


Arviointi

Opintojakson alussa päätetään osaamiselle ja oppimiselle yhteiset ja/tai yksilölliset tavoitteet sekä niiden saavuttamiselle kriteerit sekä menetelmät. Opintojakso arvioidaan numeroin (4–10). Opintojakson aikana opiskelija saa palautetta edistymisestään suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet arvioidaan opintojakson tavoitteiden yhteydessä.