TO3 Totaaliset sodat (3op)
Opintojakso yhdistää kuvataiteen ja historian näkökulmia yhdeksi kokonaisuudeksi. Se käsittelee ensimmäistä maailmansotaa, toista maailmansotaa ja Suomen sotavuosia 1939–1945. Tarkastelun kohteena ovat ihmiskunnan ja Suomen suuret tragediat. Opetuksen aikana perehdytään sotien taustatekijöihin, sotatapahtumiin ja erityisesti kärsimyksiin, joita sodat aiheuttivat. Opintojaksolla perehdytään virheisiin, joita poliittiset ja sotilaalliset johtajat tekivät omana aikanaan välittämättä siitä, miten eri kansat, joukot tai yksilöt kärsivät näiden ratkaisujen seurauksena. Opintojaksolla tutkitaan myös kansakuntien jälleenrakennustyötä sotien jälkeen ja perehdytään raunioituneiden valtioiden taloudelliseen tilanteeseen sotien päätyttyä.
Opintojaksolla käsiteltävän ajankohdan tapahtumien heijastumista tarkastellaan visuaalisessa kulttuurissa sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Opintojaksolla perehdytään siihen, miten kuvaa on käytetty vallan välineenä, mielipiteiden muokkaaja tai dokumentaarisena tallentaja. Yksi keskeinen kiinnostuksen kohde on, miten eletty aika on heijastunut taitelijan kautta teoksiin.
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
Yhteiskunnallista osaamista syvennetään tällä opintojaksolla tutkimalla visuaalisen kulttuurin ilmentämiä arvoja ja merkityksiä
esimerkiksi rakennetussa ympäristössä, esineissä, mediassa ja taiteessa. Opiskelijoita rohkaistaan ottamaan kantaa ja osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä vaikuttamaan kestävän tulevaisuuden puolesta.
Globaali- ja kulttuuriosaaminen vahvistuu ohjaamalla opiskelijaa tutkimaan, miten visuaalinen kulttuuri heijastaa ja muokkaa yksilöitä, yhteisöjä ja maailmaa ja miten maailman tilanne ja eletty elämä muokkaa visuaalista kulttuuria. Kulttuuriperintöä tarkastellaan globaalista, kansallisesta ja opiskelijan kulttuurisen taustan näkökulmasta.
Vuorovaikutusosaamista kehitetään rakentamalla dialogia ja ymmärrystä ihmisten välille erilaisia kuvakulttuureja tarkastelemalla, niitä jakamalla ja niistä keskustelemalla. Eettisyyttä ja ympäristöosaamista käsitellään opetuksessa negaatioiden kautta. Sodat ovat epäeettistä toimintaa, ja sodissa tämä korostuu. Ympäristöosaamista käydään läpi tutkimalla sodan aiheuttamia tuhoja kaupungeille ja taistelutantereille.
Opintojakson alussa päätetään osaamiselle ja oppimiselle yhteiset ja/tai yksilölliset tavoitteet sekä kriteerit sekä menetelmät niiden saavuttamiselle. Kokonaisuuteen kuuluu yksi itse tuotettu kuvateos. Laaja-alaisen osaamisen toteutumista voidaan arvioida keskusteluilla ja itsearvioinnilla omista prosesseista ja tuotoksista.
Opintojakso arvioidaan arvosanalla suoritettu/hylätty.
Opintojaksoa ei voi suorittaa itsenäisesti.
Opintojaksolla käsiteltävän ajankohdan tapahtumien heijastumista tarkastellaan visuaalisessa kulttuurissa sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Opintojaksolla perehdytään siihen, miten kuvaa on käytetty vallan välineenä, mielipiteiden muokkaaja tai dokumentaarisena tallentaja. Yksi keskeinen kiinnostuksen kohde on, miten eletty aika on heijastunut taitelijan kautta teoksiin.
Yleiset tavoitteet
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
- ymmärtää kuvilla vaikuttamisen keinoja ja merkityksiä
- ymmärtää visuaalisen kulttuurin tuotteiden hyödyntämisen mielikuvien muokkauksessa
- oppii tuntemaan merkittäviä eurooppalaisia taideteoksia ja tekijöitä
- käsittää koetun ja eletyn elämän vaikutuksen visuaalisiin tuotoksiin
- tuntee erilaiset mekanismit, jotka ovat johtaneet diktatuurien syntyyn 1900-luvun Euroopassa
- ymmärtää sen, että epäonnistunut diplomatia yhdistettynä voimapolitiikkaan aiheuttaa suursodan vaaran valtioiden välillä
- käsittää sen, että siviilit ja heikossa asemassa olevat ihmiset kärsivät sodissa aina eniten
- pystyy analysoimaan suurten tragedioiden taustatekijöitä
- osaa arvioida sotilaallisten ja poliittisten johtajien vaikutusvaltaa 1900-luvun alkupuolella
- käsittää sotien mielettömyyden
- ymmärtää 1900-luvun sotien vaikutuksen nykyiseen valtiolliseen historiaan.
Keskeiset sisällöt
- taide propagandan välineenä (me ja muut)
- arkkitehtuuri vallan näyttämöinä
- kuvataide vastavoimana: poliittinen taide ja satiiriset pilakuvat
- vallanpitäjät ja taide
- populaarikulttuuri sodan aikana
- kuvat sodan dokumentteina
- taideteokset sodan jaloissa ja sotasaaliina
- sodan heijastuminen taiteelliseen työskentelyyn
- kansakunnan visuaaliset merkit
- kuvat kansallisuusidentiteetin rakentajina
- sodan taustatekijät, kuten siirtomaakilpailu, diplomatian kehittymättömyys ja yleinen valtapolitiikka
- sotatapahtumat länsi- ja itärintamalla sekä sota merellä
- Pariisin rauhat ja sodan loppulasku
- kirjallisuusosio
- diktaattoreiden valtaannousu (Mussolini, Stalin, Hitler ja Franco)
- Suomi ennen talvisodan syttymistä
- kirjallisuusosio
- sotaan johtanut kehitys
- sotatapahtumat
- holokausti
- Suomi toisessa maailmansodassa
- evakot ja sotalapset
- sodan loppulasku
- kirjallisuusosio
Laaja-alainen osaaminen
Yhteiskunnallista osaamista syvennetään tällä opintojaksolla tutkimalla visuaalisen kulttuurin ilmentämiä arvoja ja merkityksiä esimerkiksi rakennetussa ympäristössä, esineissä, mediassa ja taiteessa. Opiskelijoita rohkaistaan ottamaan kantaa ja osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä vaikuttamaan kestävän tulevaisuuden puolesta.
Globaali- ja kulttuuriosaaminen vahvistuu ohjaamalla opiskelijaa tutkimaan, miten visuaalinen kulttuuri heijastaa ja muokkaa yksilöitä, yhteisöjä ja maailmaa ja miten maailman tilanne ja eletty elämä muokkaa visuaalista kulttuuria. Kulttuuriperintöä tarkastellaan globaalista, kansallisesta ja opiskelijan kulttuurisen taustan näkökulmasta.
Vuorovaikutusosaamista kehitetään rakentamalla dialogia ja ymmärrystä ihmisten välille erilaisia kuvakulttuureja tarkastelemalla, niitä jakamalla ja niistä keskustelemalla. Eettisyyttä ja ympäristöosaamista käsitellään opetuksessa negaatioiden kautta. Sodat ovat epäeettistä toimintaa, ja sodissa tämä korostuu. Ympäristöosaamista käydään läpi tutkimalla sodan aiheuttamia tuhoja kaupungeille ja taistelutantereille.
Arviointi
Opintojakson alussa päätetään osaamiselle ja oppimiselle yhteiset ja/tai yksilölliset tavoitteet sekä kriteerit sekä menetelmät niiden saavuttamiselle. Kokonaisuuteen kuuluu yksi itse tuotettu kuvateos. Laaja-alaisen osaamisen toteutumista voidaan arvioida keskusteluilla ja itsearvioinnilla omista prosesseista ja tuotoksista. Opintojakso arvioidaan arvosanalla suoritettu/hylätty.
Opintojaksoa ei voi suorittaa itsenäisesti.