Yle uutiset, ulkomaat
Venäjällä äänestetään Karjalan symboleista – asiantuntijan mukaan Karjala halutaan paaluttaa venäläiseksi
Itä-Suomen yliopiston asiantuntijan mukaan äänestyksen avulla Venäjä ”omii” Karjalaa venäläiseksi.
Siirtokuntalaiset piirittävät amerikkalaisen taloa Länsirannalla, suurlähettiläs jyrähti ”israelilaisterrorismista”
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Israel katsoo siirtokuntalaisten palestiinalaisiin kohdistamaa väkivaltaa sormiensa läpi.
Satoja ihmisiä evakuoidaan Kreikan Salamisin saarelta metsäpalojen alta
Kaksi ihmistä on löydetty kuolleena saaren eteläosasta. Tilanne Ranskassa puolestaan on helpottamaan päin.
Japani lähettää luotaimen tutkimaan Marsin kuita
Tutkimukset saattavat paljastaa aurinkokunnan ja Maan elämän alkuperän.
Suomalaisasiantuntija ennustaa vallan vaihtuvan Ruotsissa syyskuun vaaleissa
Porvariblokilla olisi tarjota valmis hallituspohja, mutta kannatusta puuttuu. Punavihreällä blokilla on puolestaan gallupjohto, mutta heikommat edellytykset hallitusyhteistyöhön.
Renessanssimaalarin teoksia varastettiin museosta Sisiliassa
Paikallinen kulttuurivaltuutettu kuvailee tapausta tragediaksi. Epäillyistä varkaista ei toistaiseksi ole tietoa.
Tekoäly-yhtiö Anthropic silppusi miljoonia kirjoja USA:ssa – nyt samasta on merkkejä Euroopassa
Anthropic silppusi miljoonia kirjoja tekoälynsä kouluttamiseen. Nyt Euroopassa epäillään vastaavaa ilmiötä, kun antikvariaatit saavat omituisia kirjatilauksia.
Unkarin bussiturmassa on kuollut 12 ihmistä
Bussi oli kuljettamassa nuoria aerobic-kilpailuihin.
Suomalainen turveyhtiö keskellä suojelusotaa Ruotsissa – uusi ase: auringonkukan siemenet
Ruotsalaisesta turvesuosta noussutta kiistaa käydään raivokkaasti sosiaalisessa mediassa, mutta oikeusjuttujakin on tulossa.
Nato-hävittäjä pudotti droonin Romaniassa
Droonin ampui alas espanjalainen F-18-hävittäjä. Nato pitää droonia venäläisenä.
Trump vaatii USA:n lentotukialusten palaavan höyryaikaan – asiantuntijat raivoissaan
Trump haluaa, että Yhdysvaltain uusimmassa tukialuksessa käytetään 1950-luvulta periytyvää teknologiaa.
Video corgikilpailusta todistaa: kuningatar Elisabetin suosikkikoirat eivät ole juoksupellejä
Liettuan Vilnassa järjestettiin lauantaina perinteeksi muodostunut jokavuotinen corgitapahtuma. Kilpailua ei käyty kovin tosissaan.
Hurrikaani Lala tuo rankkasateita Havaijin isoimmalle saarelle
Hurrikaani eri näytä osuvan Havaijin pääsaarelle.
Venäjä on tehnyt jälleen ballistisen ohjusiskun Kiovaan
Isku sytytti tulipaloja useammassa kohteessa ja yksi ihminen on loukkaantunut.
Yhdysvaltojen Havaijia uhkaa hurrikaani
Hurrikaani Lala vahvistui lauantaina 1. luokan hurrikaaniksi ja piiskaa jo osia Havaijista.
Zimbabwen lauttaturman uhriluku nousi 80:een
Lautta kaatui tiistaina osuttuaan voimakkaisiin aaltoihin.
AFP: Hamasin johtaja matkustaa Egyptiin neuvottelemaan
Yhdysvaltain lähettiläs Jared Kushner puolestaan matkustaa Israeliin ja Egyptiin ensi viikolla.