Osallistaminen

Oppilaiden tulisi olla motivoituneita pärjätäkseen koulussa, työelämässä, kotona, harrastuksissa, vapaa-ajalla.
Se, että mikä ketäkin motivoi, voi välillä olla suuri mysteeri.

Yksi asia, jolla oppilaan motivoitumista voidaan liikauttaa eteenpäin, on osallistaminen.
Osallistamalla oppilaita edesautat heitä kasvamaan.

Oppilas vastaa omasta käytöksestään ja näin ollen joutuu usein koulun arjessa pohtimaan käyttäytymisensä syitä ja seurauksia niin hyvässä kuin pahassa.

Oppilasta tulisi kannustaa oman toiminnan arviointiin sekä omasta toiminnasta vastaamiseen. Kannustamisen tulisi tapahtua rakentavassa ilmapiirissä, jossa parempi vaihtoehto on vastata omasta teostaan, vaikka teko olisikin väärin, kuin piilotella tekemisiään lähipiiriltä sekä aikuisilta.

Oikeanlaisella osallistamisella vastuutetaan oppilasta myös tekemään päätöksiä.

Oman työni kannalta katsottuna osallistamisesta voi olla seuraavanlaisia esimerkkejä:

1: Oppilas ei halua/jaksa/pysty/kykene tekemään kirjallista tehtäväänsä. Oppilaalle tarjotaan mahdollisuus tehdä tehtävä suullisesti, jolloin aikuinen kirjaa asiat ylös oppilaan sanelemana.

2: Oppilas on tehnyt kaikki tehtävät. Hän valittaa ettei ole mitään tekemistä ja alkaa vaeltamaan luokassa. Oppilasta kannustetaan toimimaan apuopena. Toinen vaihtoehto on, että oppilaat tarkastavat/vertailevat pareittain tehtäviään ja pohtivat yhdessä ovatko tehtävän vastaukset samanlaisia ja jos eivät ole, niin kumman vastaus on oikea vai onko molemmissa virheitä.

3: Oppilailla on riitaa välituntitoiminnasta. Oppilaat syyttelevät toisiaan tapahtuneista. Asiaa lähdetään purkamaan toisesta suunnasta:
- mitä tapahtui?
- ketä oli osallisena?
- olisiko johonkuhun voinut sattua?
- mikä on keskeisin ongelma?
- miten ongelma ratkaistaan?
Jokainen osallinen saa vuorollaan kertoa oman mielipiteen/ehdotuksen, joka kirjataan ylös. Ehdotuksista äänestetään yhdessä se, jota lähdetään kokeilemaan. Ehdotus kirjataan tarvittaessa paperille ylös ja laitetaan näkyville luokkaan. Yhdessä kerrataan sopimuksen / ehdotuksen ehdot ja mietitään yhdessä seuraamus, jos ehdotusta ei noudeteta tai ongelmat jatkuvat.

4. Oppitunnin/päivän lopussa käydään läpi tunnin onnistumisia. Oppilas arvioi missä asiassa on onnistunut ja oppilas arvioi, missä asiassa voisi vielä toimia paremmin / haluaisi kohentaa toimintaansa.

5. Oppilas on pahoittanut kaverinsa mielen. Asiaa selvitellään yhdessä aikuisen kanssa ja oppilas myöntää toimineensa väärin. Oppilaat keskustelevat keskenään ja pohtivat, miten voisivat hyvittää tilanteen.



Osallistamalla oppilasta luot oppilaalle viestiä: Sinun mielipiteesi on tärkeä.
Oppilaille tulee opettaa myös sitä, että oma mielipide saa ja pitää olla, sen ei tarvitse olla aina sama kuin opettajan tai muun aikuisen mielipide, mutta omalla mielipiteellä pitää olla hyvät perustelut. Pelkkä: "minä haluan" - ei ole riittävä perustelu.

Oppilaiden kanssa saa loistavia keskusteluita aikaiseksi kun heidän kanssaan on aikaa keskustella asioista.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä