Huomaa hyvä ja kaikki niiden kaverit

"Opettaminen saa aikaan paljon, mutta kannustaminen saa aikaan kaiken"
- Johan Wolfqang Von Goethe-

Tsemppaaminen, kannustaminen ja rohkaiseminen on suuri osa työskentelyä. Jokaisesta löytyy hyviä asioita, vaikka välillä voikin tuntua siltä ettei osaa tai pysty mihinkään. Vahvuuksien löytäminen itsestä ja muista ei aina ole helppoa, mutta jokaisessa niitä on. Tärkeää on pohtia myös asioita joissa ei ole niin hyvä ja miettiä ratkaisuja miten voisi kehittää jotakin itsessään.

Tärkeimpiin asioihin kuuluu oppilaiden kohtaaminen, aito läsnäolo ja kuunteleminen. Tilanteiden sekä tunteiden sanoittaminen ja niiden kertominen oppilaille eri tavoin kuuluu työskentelyyn pohtiessa ratkaisua eri tilanteisiin. Tärkeää on auttaa oppilaita näkemään itsessä ne hyvät asiat, joiden avulla huonostakin hetkestä voidaan päästä yli.

Hyvän huomaamiseen auttavat Kaisa Vuorisen "Huomaa hyvä" - luonteenvahvuuskortit sekä muut tunne- ja tilannekortit. Eri tilanteita voidaan käydä läpi oppilaiden kanssa myös puhumalla, pohtimalla, piirtämällä.

Positiivisuudella eteenpäin!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä