Carnet de voyage / matkapäiväkirja
Sunnuntai oli sateinen päivä, kuten useimmat muutkin päivät matkallamme. Aamu alkoi aivan normaalisti niin kuin Suomessakin eli aamupalalla. Mutta siitä alkoi sitten ranskalaisuus. Perheen nuorempi poika, Cedric tuli heti aamulla antamaan poskisuudelmat, vaikka he olivatkin kuulemma sopineet, etteivät anna niitä. Tietenkin uutena ”perheenjäsenenä” keräsin uteliaita katseita puoleeni. Patongit, vaaleat leivät ja muut ranskalaiset herkut olivat pöydässä, joita söin samaan aikaan, kun selostin, miten matkani oli mennyt.
Pian olikin jo lounaan aika. Lounaalla oli tavallista kanaa, mutta sen lisäksi minulle lätkäistiin lautaselle paikallista kalalevitettä ja ankan rasvaa. Sen jälkeen alkoi kalabaliikki. Minulla ei nimittäin ollut kyytiä päivän tapahtumapaikkaan, Saint Malo´on. Monien puheluiden ja keskusteluiden jälkeen ranskalaisen opiskelijakaverini, Corentinin äiti, Françoise lähti viemään minua, ottaen kyytiin samalla yhden lahtelaisen ja hänen ranskalaisen opiskelijakaverinsa matkaseuraksi, koska hän ei osannut juuri ollenkaan englantia ja Corentinin piti mennä koripallopeliinsä.
Määränpäähän saavuttuamme, noin tunnin ajon jälkeen tapasimme suurimman osan meidän suomalais-ranskalaisesta ryhmästämme. Saint Malo´ssa katsoimme kaupunkia tuulisessa säässä, jonka jälkeen meille jäi vain vähän aikaa shoppailuun ja tuliaisten hankkimiseen. Saint Malo on linnoitettu vanha kaupunki, jonka satamaa suojaavat hiekkasärkät, jotka ovat muovautuneet maailman suurimpiin kuuluvissa vuorovedenvaihteluissa; vesi voi nousta jopa 14 metriä merenpinnasta.
Aika vierähti nopeasti ja pian oli aika lähteä kotiin kiertoteiden kautta. Tie, josta meidän olisi pitänyt mennä, oli suljettu ja niinpä jouduin kohtalaisella ranskan taidollani auttamaan Françoise´a. Kotona aloimme pian syödä päivällistä, jossa minulle tarjottiin taas outoa ruokaa, jonka myöhemmin selvitin olleen kampasimpukkaa. Vielä ennen nukkumaan menoa päädyin keskustelemaan Corentinin isän, Thierryn kanssa politiikasta, koska Ranskassa oli meneillään presidentinvaalit. Mieleenpainuva päivä päättyi sikeään uneen.
Maria Anttila
Pian olikin jo lounaan aika. Lounaalla oli tavallista kanaa, mutta sen lisäksi minulle lätkäistiin lautaselle paikallista kalalevitettä ja ankan rasvaa. Sen jälkeen alkoi kalabaliikki. Minulla ei nimittäin ollut kyytiä päivän tapahtumapaikkaan, Saint Malo´on. Monien puheluiden ja keskusteluiden jälkeen ranskalaisen opiskelijakaverini, Corentinin äiti, Françoise lähti viemään minua, ottaen kyytiin samalla yhden lahtelaisen ja hänen ranskalaisen opiskelijakaverinsa matkaseuraksi, koska hän ei osannut juuri ollenkaan englantia ja Corentinin piti mennä koripallopeliinsä.
Määränpäähän saavuttuamme, noin tunnin ajon jälkeen tapasimme suurimman osan meidän suomalais-ranskalaisesta ryhmästämme. Saint Malo´ssa katsoimme kaupunkia tuulisessa säässä, jonka jälkeen meille jäi vain vähän aikaa shoppailuun ja tuliaisten hankkimiseen. Saint Malo on linnoitettu vanha kaupunki, jonka satamaa suojaavat hiekkasärkät, jotka ovat muovautuneet maailman suurimpiin kuuluvissa vuorovedenvaihteluissa; vesi voi nousta jopa 14 metriä merenpinnasta.
Aika vierähti nopeasti ja pian oli aika lähteä kotiin kiertoteiden kautta. Tie, josta meidän olisi pitänyt mennä, oli suljettu ja niinpä jouduin kohtalaisella ranskan taidollani auttamaan Françoise´a. Kotona aloimme pian syödä päivällistä, jossa minulle tarjottiin taas outoa ruokaa, jonka myöhemmin selvitin olleen kampasimpukkaa. Vielä ennen nukkumaan menoa päädyin keskustelemaan Corentinin isän, Thierryn kanssa politiikasta, koska Ranskassa oli meneillään presidentinvaalit. Mieleenpainuva päivä päättyi sikeään uneen.
Maria Anttila