Le carnet de voyage - Matkapäiväkirja

Tänään onnistuimme heräämään sopivaan aikaan, ja nautimme aina yhtä ”monipuolisen” aamupalan: patonkia, hilloa ja teetä, minkä jälkeen suuntasimme vuokrabussillamme kohti vuoristoa ja tulivuoria. Paikan päällä kuuntelimme ensin meitä katsomaan saapuneita nuoria, joista yksi oli opiskellut Suomessa metsäteollisuutta. Puheenaiheena oli siis metsäteollisuus ja sen kasvu ja kehitys niin Suomessa kuin Ranskassa.

Tämän jälkeen Auvergnen maakunta tarjosi kunniaksemme auvergnelaista perinneruokaa, joka paljastui omituisen ulkonäkönsä jälkeen erittäin maukkaaksi ja täyttäväksi.Seuraavaksi kävimme katsomassa tulivuoriin liittyvän elokuvan, minkä jälkeen lähdimme Lemptégy-tulivuorelle kamalassa tuulessa. Päästyämme perille, kävelimme tulivuoren kraatterissa ja meille kerrottiin tulivuorten historiasta. Saimme myös tietää, että tulivuorten sisältä louhittua siniharmaata laavakiveä on käytetty useissa kaupungin rakennuksissa.

Tuulisen retkemme jälkeen laskeudumme bussillamme alas kaupunkiin. Ilta oli vapaata ja kiertelimme kaupungilla torniolaisten kanssa. Tuuli oli edelleen aivan hirveä, ja liikkuminen osoittautui välillä melko vaivaloiseksi, mutta selvisimme kunnialla reissustamme.

Anni Manninen