5.4 Tehostettu tuki

Iin kunta

Tehostettu tuki järjestetään esioppilaan omaan esiopetusryhmään. Esioppilas voi olla varhaiskasvatuksessa myös pienryhmässä tai integroidussa erityisryhmässä. Tällöin tehostettu tuki järjestetään erityisryhmässä. Pedagogisina menetelminä esiopetuksessa käytetään mm. pienryhmiä, ryhmäavustajan tai ohjaajan tukea. Oppimisen tukena voidaan käyttää myös kuvia, viittomia tai muita apuvälineitä.

Esioppilaan tehostetun tuen onnistumisesta vastaa varhaiskasvatuksessa varhaiserityisopettaja sekä alue-esimies ja koulun puolella esiopetuksesta erityisopettaja sekä koulunjohtaja tai rehtori. Tuen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa esiopettaja, varhaiserityisopettaja tai erityisopettaja ja ryhmän muut työntekijät. Mikäli esioppilaalla on muita tukitoimia esim. terapiaa, terapeutit otetaan mukaan tukitoimien suunnitteluun.

Ennen tehostettuun tukeen siirtoa oppilaasta täytetään pedagoginen arvio. Sen täyttää varhaiskasvatuksen esiopetuksessa esiopettaja ja veo yhdessä, koulun esiopetuksessa esiopettaja ja erityisopettaja yhdessä. Pedagogiseen arvioon kirjatut kasvun ja oppimisen tuen järjestämisen menetelmät ja keinot käydään läpi huoltajien kanssa moniammatillisessa palaverissa. Pedagogisen arvion ja huoltajien kanssa pidetyn palaverin jälkeen, alue-esimies tai koulunjohtaja tai rehtori tarvittaessa siirtää esioppilaan tehostettuun tukeen oppilashuoltoryhmän palaverissa.

Kun esioppilas on siirretty tehostettuun tukeen, moniammatillisessa palaverissa yhdessä huoltajien kanssa kasvun ja oppimisen tuen järjestämisen menetelmät ja keinot määritellään ja kirjataan oppimissuunnitelmaan. Oppilashuoltosuunnitelman seurannasta ja arviosta vastaavat varhaiskasvatuksessa esiopettaja ja varhaiserityisopettaja ja koulun esiopetuksessa erityisopettaja ja rehtori/koulunjohtaja. Huoltajien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä, järjestetään yhteisiä palavereita, jutellaan esioppilaan haku- ja tuonti- tilanteissa, ollaan yhteydessä puhelimen, sähköpostin ja Wilman välityksellä.

Päätös tehostettuun tukeen siirtämisestä voidaan tarvittaessa purkaa. Purkaminen tehdään aina yhteistyössä huoltajien kanssa. Kun esioppilaan tehostetun tuen päätös puretaan varhaiskasvatuksen esiopettaja ja varhaiserityisopettaja tai koulun esiopettaja ja erityisopettaja täyttävät pedagogisen arvion. Pedagoginen arvio käsitellään oppilashuoltoryhmässä ja päätöksen tehostetun tuen lopettamisesta tekee päivähoidon alue-esimies, koulunjohtaja tai rehtori. Tehostetun tuen loputtua esioppilas siirtyy yleiseen tukeen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä