Syyhypunkin häätö
SYYHYN HOITO-OHJE
SYYHYPUNKKIEN HÄÄTÄMINEN VAATII AINA HOITOA!
APTEEKISTA SAATAVIA LÄÄKEVALMISTEITA: NIX®.
Syyhy hoidetaan apteekista reseptittä saatavalla permetriinivoiteella (Nix®). 30 gramman tuubi riittää aikuisen kertakäsittelyyn ja alle 10-vuotiaille riittää puolikas tuubia. Voidetta levitetään illalla pesun jälkeen joka paikkaan kaulasta alaspäin myös genitaalialueelle sekä sormi- ja varvasväleihin. Limakalvoille voidetta ei levitetä. Iho pestään aamulla huolellisesti ja vaihdetaan alusvaatteet ja lakanat.
Kutisevat perheenjäsenet hoidetaan toistamiseen viikon kuluttua. Oireettomien perheenjäsenten hoitoon riittää yksi käsittelykerta. Kutina voi onnistuneen hoidon jälkeen jatkua vielä muutaman viikon, kunnes ihon alle jääneet kuolleet punkit poistuvat ihon normaalin paranemisen myötä.
On tärkeää hoitaa samassa taloudessa asuvat henkilöt samaan aikaan riippumatta siitä, kutiavatko he vai eivät. Siten estetään ns. pingpongsyyhy, jossa hoitamaton mutta oireeton henkilö tartuttaa punkin hoidetuille perheenjäsenille uudelleen muutaman viikon päästä.
LÄÄKEHOIDON LISÄKSI:
- voidekäsittelyn yhteydessä vaatteet ja vuodevaatteet pestään (vähint. +60 °C)
- tai tekstiilit laitetaan pestyinä pakasteeseen vuorokaudeksi
- helposti pestävät vaatteet, esim. lasten suojapuvut, pestään normaalin pesuohjelman mukaan
- perusteellisempiin siivous- tai desinfektiotoimenpiteisiin kodissa ei syyhyn takia tarvitse ryhtyä
Lapset voivat mennä päivähoitoon ja kouluun ensimmäisen hoitokerran jälkeisenä päivänä.