Vk 34
Vk 34
Tämä viikko aloitettiin taas leikkien merkeissä. Saimme lisää pikku-legoja ja legoilu onkin ollut monelle tosi mieleistä. Alkuviikosta leikittiin myös mm. eläinlääkäriä, korjailtiin paikkoja työkaluilla ja ajeltiin autoilla. Myös dinot ovat olleet suosiossa. Aamupiireillä on tutkailtu tuttuun tapaan päiväjärjestystä sekä laulettu.
Tiistaina osa porukasta pääsi ateljeehen maalaushommiin ja lasten ihania maalauksia onkin laitettu eteiseen esille kaikkien iloksi. Maalaaminen kehittää mm. lapsen hienomotorisia taitoja, luovuutta sekä silmä-käsikoordinaatiota. Syksyn mittaan tulemme varmasti kokeilemaan myös musiikkimaalausta, mikä oli viime kaudella monen Lounatuulen suosikkipuuhaa.
Keskiviikkona suuntasimme retkelle pikku-Akvarellin pihalle. Leikkitaitoja harjoiteltiin niin oman ryhmän lasten kanssa sekä muiden ryhmien lasten kanssa, leikit sujuivat hienosti. Ison renkaan päällä pomppiminen oli monelle uusi ja mieleinen juttu, tasapaino kehittyy kun yrittää pysyä renkaan päällä. Liukumäki ja laivaan kiipeily olivat suosittuja sekä polkupyörällä ajaminen, jossa kaverillekin tarjottiin kyyti.
Torstain viskarikerho aloitettiin aamupiirillä, jossa katsottiin läpi päiväjärjestys sekä mietittiin, mitä viskaritaidot voisivat olla. Yhdessä todettiin, että viskaritaitoja on esimerkiksi hyvä kaveruus ja yhteisten sääntöjen noudattaminen sekä pienemmille mallin näyttäminen. Lisäksi muisteltiin kuvien avulla kehonosia ja näytettiin ohjeen mukaan mistä löytyy omat kädet, jalat, pää jne. Sen jälkeen jokainen pääsi piirtämään oman kuvan valmiisiin ääriviivoihin - siinä olikin miettimistä, minkä väriset silmät ja hiukset itsellä on ja millaiset vaatteet piirtää. Välillä käytiin katsomasta peilistä mallia. Tosi hienosti kaikki viskarit keskittyivät oman kuvan piirtämiseen! Osa ehti lisäksi hetkeksi leikkeihinkin. Jokainen oli ylpeä omasta piirustuksestaan ja nimen kirjoittaminenkin sujui monella hienosti joko ulkoa tai mallista.
Torstaina nelkkujen jumpalla aluksi kerrattiin sääntöjä kuinka jumppasalissa toimitaan, lapset muistivatkin ne hyvin ja tiesivät kuinka tärkeää on noudattaa ja kuunnella ohjeita esim. turvallisuuden kannalta. Alkulämmittely tehtiin Lillin jumpan tahtiin, jossa pompittiin, pyörittiin, venyteltii ja oltiin kyykyssä, tämä kehittää mm.lapsen tasapainoa. Maa-meri-laivaleikki oli osalle porukasta tuttu ja osalle uusi leikki, harjoittelimme sitä monta kierrosta. Tutustuimme ja opettelimme myös värejä, muotoja ja kehonosia muotokuvioiden avulla, ohje oli mm.kävele punaiselle neliölle ja laita siinen yksi polvi. Lapset osallistuivat ja auttoivat muotojen keräämisessä. Lopuksi rauhoituttiin loppurentoutuksella hiljentymällä lattialle makaamaan ja kuuntelemaan rauhallista musiikkia. Kaikkien mielestä oli mukava jumppa.
Perjantaina aamupiirillä päästiin loruttelemaan lorupussin avulla sekä luettiin Ympyräiset-sarjan Sisu ketusta kertova kirja. Lauluhetki mentiin samalla kaavalla kuin viime viikolla - pussista nostettiin numeroita ja ne yhdistettiin kuviin, jotka kertoivat, mikä laulu oli kyseessä. Elli esitteli lapsille myös hauskan pöllöpillin, joka on kuin kukkopilli, mutta jonka ääni kuulostaa pöllön huhuilulta. Taas laulettiin, leikittiin ja soitettiin rytmisoittimia, kuunneltiin hienosti ohjeita ja nautittiin yhdessä musisoinnista. Lopuksi Lounatuulen laulun ja taikahöyhenen silityksen myötä päästiin käsipesulle ja kohti lounasta.
Ensi viikolla on luvassa mm. maalaamista, retkeilyä, viskarijumppaa, nelkkukerhoa sekä lauluhetki. Aurinkoista viikonloppua kaikille!