Keskiviikko 18. maaliskuuta
Kahdella ensimmäisellä tunnilla saimme luokkaamme vieraita. Ensimmäisellä tunnilla tulivat kuraattori Eetu ja koulunuorisotyöntekijä Jonna. He pitivät oppilaille yläkouluun valmistavan tunnin. Tunnin aiheena oli omien vahvuuksien tunnistaminen ja itsemyötätunto. Olipa ihana katsoa, kuinka omiin tsemppikortteihin kirjoitettiin tärkeitä muistutuksia: "Sinä pärjäät!" "Olet vahva!" . Toisella tunnilla saimme luokkaan erityisope Anne-Marin. Hän toi tullessaan allu-testit. Testeillä mitataan luetun ymmärtämistä.
Välitunnin jälkeen jakauduimme englanti/matematiikka -ryhmiin. Matematiikan tunnilla haroiteltiin desimaaliluvun kertomista luvuilla 10,100 ja 1000. Läksyksi tuli Millimittari ja Mökki 14 s.65.
Toisen välitunnin jälkeen meillä oli tuplatunti uskontoa. Tänään aiheena oli Raamattu ja taide. Ensin teimme muistiinpanoja Raamatun tekstien kuvittamisen vaiheista - aina katakombeista Sikstuksen kirkon maalauksiin. Katsoimme videon; jossa kerrottiin Sikstuksen kirkon maalauksista. Tuumimme, että olisipa upeaa nähdä ne "livenä"! Toisena tutustuimme hengelliseen musiikkiin ja siihen, miten se on kehittynyt. Lopuksi meillä oli levyraati.,ope oli DJ.
Soitin kuusi hengellistä kapaletta, joita äänestettiin. Ylivoimaisen voiton vei "Täällä Pohjantähden alla". Läksyksi tuli Aarre-kirjasta kappale 22.
Ruokana oli tänään mannapuuroa ja lihakukkosia.
Ps. Tänään moni oppilas valitti jo aamupäivästä, että: " On kamala nälkä, ei pysty opiskelemaan." Juttelimme aamupalan tärkeydestä, sillä kasvu on monilla nyt tosi vauhdikasta.