Opiskeluhuolto

Opiskeluhuolto

Opiskeluhuollon tavoitteena on oppimisen, psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja niiden edellytyksiä vahvistava toiminta.

Opiskeluhuolto on kaikkien kouluyhteisössä työskentelevien ja opiskeluhuoltopalveluista vastaavien työntekijöiden tehtävä. Opiskeluhuoltoa toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa ottaen huomioon oppilaan ikä ja edellytykset. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään myös muiden toimijoiden kanssa.

Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä ja koko kouluyhteisöä tukevana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona. Tämän lisäksi oppilailla on lakisääteinen oikeus yksilökohtaiseen opiskeluhuoltoon. Monialainen yhteistyö on opiskeluhuollossa keskeistä. Opiskeluhuollon toteuttamista ohjaa lapsen edun ensisijaisuus, luottamuksellisuus ja osallisuus.

Kuopion kaupungin opetussuunnitelma - opiskeluhuolto

Kuopion kaupungin esi- ja perusopetuksen opiskeluhuoltosuunnitelma

Yhteisöllinen opiskeluhuolto

Monialaiseen yhteisölliseen opiskeluhuoltoryhmään kuuluvat koulun rehtori (*tai virka-apulaisrehtori, apulaisjohtaja tai muu koulutuksen järjestäjän nimeämä työntekijä), erityisopettaja, psykologi, kuraattori, terveydenhoitaja, lääkäri, opetushenkilöstön ja huoltajien sekä oppilaiden edustajat (ryhmien kokoonpano voi hieman vaihdelle koulukohtaisesti). Opiskeluhuoltoryhmä voi tarvittaessa konsultoida asiantuntijoita ja kutsua kokoukseen mukaan myös muita asiantuntijoita. Yhteisöllisessä opiskeluhuoltoryhmässä asioita käsitellään yleisellä ja yhteisöllisellä tasolla, eikä ryhmä koskaan käsittele yksittäistä oppilasta tai opiskelijaa koskevaa asiaa. Perusopetuksen koulukohtaisten opiskeluhuoltoryhmien puheenjohtajana toimii rehtori. 

Koulukohtaiset opiskeluhuollon työryhmät kokoontuvat säännöllisesti lukuvuoden aikana suunnitellen, kehittäen ja arvioiden yhteisöllistä opiskeluhuoltotyötä. Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteutus rakentuu koulukohtaisten tarpeiden mukaan soveltaen opiskeluhuollon vuosikelloa. 

Koulun yhteisöllisen opiskeluhuoltotyöryhmän kokoonpano 

Oppilaiden edustajat Ella Rissanen, 6-9 lk oppilaskunnan pj
Huoltajien edustajat Minna Kekäläinen, vanhenpainyhdistyksen vpj
Rehtori * Jari Karttunen
Opettajien edustajat (ml. erityisopettaja ja opinto-ohjaaja) Mauri Lyytinen, opinto-ohjaaja
Jarmo Huovinen, erityisluokanopettaja
Jari Liimatainen, erityisluokanopettaja
Sanni Lintala, erityisopettaja
Anne-Mari Nissinen, erityisopettaja
Anna-kaisa Perkiö, erityisopettaja
Jarkko Rautio, apulaisjohtaja
Hanna-Riikka Väätäinen, luokanopettaja, tiiminvetäjä
Sakari Lähteenmäki, luokanopettaja, tiiminvetäjä
Marita Malinen, aineenopettaja, tiiminvetäjä
Reetta Pänkäläinen, aineenopettaja, tiiminvetäjä
Varhaiskasvatuksen edustaja
Kuraattori Jenna Oinonen
Psykologi Jenna Kettunen
Terveydenhoitaja Martta Holopainen
Koululääkäri  
Koulun muut ammattilaiset  
Ulkopuoliset yhteistyökumppanit Arto Villikka, nuorisotoimi

Koulun yhteisöllinen opiskeluhuolto

Yhteisöllisen opiskeluhuoltotyön vuosikello (sisältää kokoukset ja käsiteltävät teemat)  
Opiskeluhuollon vuosikello tehdään yhteisöllisen opiskeluhuollon kokouksessa ja on liitteenä muistioiden yhteydessä. Vuosikello täydentyy lukuvuoden aikana mm. päivämäärien ja tapahtumien tarkentuessa.

  1. Arvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevat opiskeluhuoltopalvelut 
    Kuopion kaupungin kokonaisarvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevat opiskeluhuoltopalvelut on kuvattuna ja luettavissa Kuopion kaupungin esi- ja perusopetuksen opiskeluhuoltosuunnitelmasta.

    Puijonsarven yhtenäiskoulun koulun oppilasmäärä on 496 oppilasta, josta 263 oppilasta on vuosiluokilla 1-6 ja 233 oppilasta vuosiluokilla 7-9. Koulussa noudatetaan lähtökohtaisesti inklusiivista mallia, jossa kaikki oppilaat ovat integroituneina yleisopetuksen luokkiin. Yläkoulun puolella toimii lukuvuonna 2025-2026 kaksi erityisluokkaa uuden perusopetuslain siirtymäajan järjestämiseksi. Osa oppilaista on varsinaisesti perusopetuksen luokilla, mutta joissakin oppiaineissa he käyvät erityisluokissa. Lukuvuonna 2025-2026 koulussa on entisen erityisen tuen oppilaita 29, jossa ovat mukana pidennetyn oppivelvollisuuden neljä oppilasta. Uuden perusopetuslain myötä entiset erityisen ja tehostetun tuen päätökset tulee päivittää uuden lain mukaiseksi kuluvan lukuvuoden aikana. Lisäksi entinen yksilöllistetty oppimäärä ja vuosiluokkiin sitomaton opetus ovat muuttuneet ja ko. termit poistuneet. Nämäkin tulee päivittää kuluvan lukuvuoden aikana. Pidennetyn oppivelvollisuuden päätökset voidaan päivittää vasta myöshemmin.

    Koulussa toimii kaikkiaan 5 erityisopettajaa, josita kahden työpanos on erityisluokissa. Koulunkäynninohjaajia on 10 sekä resurssiopettaja. Uuden perusopetuslain myötä ryhmäkohtaisia tukimuotoja on antamassa myös toinen opettaja yhä useammalla tunnilla. Tässä hyödynnetään myös koulun aineenopettajia resurssiopettajan ja erityisopettajien lisäksi.

    Puijonsarven koulun esiopetusryhmiä on rakennuksen tiloissa 2 ryhmää.

    Koululla on terveydenhoitajan vastaanottotilat, joissa terveydenhoitaja on paikalla joka päivä. Koululääkäri on paikalla tiistaisin, jonne ajanvaraukset menevät terveydenhoitajan kautta.

    Koulukuraattori on paikalla pääasiassa tiistai-perjantai sekä erikseen sovittuina aikoina. Koulupsykologi on paikalla ma, ke ja to sekä erikseen sovittuina aikona.

     

  2. Kouluyhteisön toimenpiteet yhteisöllisen opiskeluhuollon edistämiseksi

    Koulun yhteisöllinen opiskeluhuoltoryhmä kokoontuu 2-4 kertaa lukuvuodessa isolla kokoonpanolla, joka tarkoittaa laajaa moniammatillista yhteistyötä. Yhteisöllisen opiskeluhuollon ryhmissä mukana ovat sekä vanhempien, että oppilaiden edustajat. Vanhempainyhdistys nimeää vanhempien edustajan ja oppilaskunta oppilaiden edustajan.

    Ryhmän tarkoitus on suunnitella opiskeluhuollon toteuttamista ennen kaikkea ennaltaehkäisevässä mielessä suunnittelemalla toimintatapoja ja –välineitä mahdollisimman hyviksi. Tämän lisäksi voi kokoontua yhteisöllinen opiskeluhuoltotyöryhmä kohdennetumminkin tarpeen mukaan, mikäli koulussa esiintyneet ilmiöt tai tapahtumat niin vaativat. Tämän tapaamisen muistio tuodaan tiedoksi ison kokoonpanon yhteisölliseen opiskeluhuoltoryhmään.

    Lukuvuoden 2025-2026 aikana toteutetaan pienemmät, ns. ArkiOHR-tapaamiset, jossa jokainen luokanopettaja ja luokanohjaaja käy läpi oman luokkansa tilanteen opiskeluhuoltohenkilöstön kanssa. ennen ArkiOHR-tapaamista luokanohjaaja teettää (7-9 lk) hyvinvointikyselyn oppilaille, jonka tuloksia käydään myös läpi kokoontumisessa ja päätetään tulosten aiheuttamista toimenpiteistä.

  3.  Yhteistyön järjestäminen oppilaiden ja heidän perheidensä sekä koulussa työskentelevien ja muiden oppilaiden hyvinvointia tukevien tahojen kanssa.

    Koululla tehdään säännöllisiä viranomaistarkastuksia kouluyhteisön turvallisuuden ja terveellisyyden tarkastamiseksi, esim. palotarkastuksen, työterveyshuollon työpaikkakäynnit. Terveystietoa opetetaan oppiaineena vuosiluokilla 7-9 jonka yhteydessä voidaan antaa muutakin terveysneuvontaa esim. hammashuollosta. Koululla on toteutettu mm. rokotuskampanjoita, PopUp-hammastarkastuksia jne.

    Lukuvuoden 2025-2026 aikana toiminnan painopistealueita ovat

    • Hyvinvointia tukevat elintavat lisääntyvät (Toimintavälitunnit, teemaviikot)
    • Osallisuus ja yhteisöllisyys vahvistuvat (seurakunta ja ryhmäyttämistunnit, oppilaskunta, tukioppilastoiminta, nuorisopalvelu ja iltatoiminta, toritunnit 1-2 lk, kerhotoiminta (Harrastamisen Suomen malli))
    • Mielen hyvinvointi kohentuu (tunne- ja vuorovaikutus sekä turvataidot, kaupungin tunne- ja turvataitokello).

       

  4. Toimenpiteet tarvittavien tukitoimien järjestämiseksi (yksilökohtainen opiskeluhuolto)

    Yksilökohtaiseen opiskeluhuoltoon tarjotaan aina huoltajalle mahdollisuus osallistua, ellei oppilas sitä nimenomaan kiellä ja terveydenhoidon ammattihenkilöstö on katsonut lapsen/nuoren kyvyn riittävän hyväksi arvioida omien ratkaisujensa ja päätöstensä vaikutuksia tai huoltajien läsnäolo tuo selvän uhkan lapsen psyykkiselle tai fyysiselle hyvinvoinnille.

    Yksilökohtaisen opiskeluhuollon tapaamisista tehdään opiskeluhuoltokertomus, jota säilytetään koulun arkistossa. Yksilökohtaisen opiskeluhuollon ryhmän kokoonpano tehdään aina tapauskohtaisesti ja huoltajalla ja/tai oppilaalla on mahdollisuus esittää näkemyksensä tapaamiseen osallistuvista tahoista.

    Yksilökohtaisen opiskeluhuollon tapaamisissa sovitaan toimenpiteistä, joita koululla tehdään ja ohjataan myös muiden tahojen tuen piiriin (opiskeluterveydenhuolto, kuraattori, sosiaalityö jne.).

    Kuopiossa on otettu käyttöön Yhdessä aika -malli, jolla tarjotaan perheille tukea matalalla kynnyksellä. Yhdessä aika on alueellisesti varattu aikaikkuna, johon saadaan helpommin kerättyä moniammatillinen tiimi tukemaan perhettä erilaisissa arjen tilanteissa matalalla kynnyksellä. Päiväranta kuuluu alueeseen C, jossa yhteinen aika on varattu torstaille klo 8-10.

  5. Suunnitelmat oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä kriisisuunnitelma kuvattuna ja luettavissa Kuopion kaupungin esi- ja perusopetuksen opiskeluhuoltosuunnitelmassa. Koululla on myö tarkennettu oma tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma.


Liitteet:

Opiskeluhuollon vuosikello 2025-2026

Yksilökohtainen opiskeluhuolto

Yksilökohtaisen opiskeluhuollon tavoitteena on seurata ja edistää lapsen/oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista. Tärkeä on varhaisen tuen turvaaminen ja ongelmien ehkäisy. Oppilaiden yksilölliset edellytykset, voimavarat ja tarpeet otetaan huomioon sekä opiskeluhuollon tuen rakentamisessa että koulun arjessa.  

Yksilökohtainen opiskeluhuolto perustuu oppilaan suostumukseen. Yksittäisen oppilaan tueksi voidaan koota myös yksilökohtainen opiskeluhuoltoryhmä ja ryhmän kokoonpano perustuu oppilaan tai tarvittaessa huoltajan suostumukseen. Oppilaan ja/tai huoltajan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella asian käsittelyyn voi osallistua tarvittavia opiskeluhuollon yhteistyötahoja tai oppilaan läheisiä. Ryhmän jäsenillä on lisäksi oikeus pyytää neuvoa oppilaan asiassa tarpeellisiksi katsomiltaan asiantuntijoilta. 

Yksilökohtainen opiskeluhuolto (peda.net)